Antamisen ilon ja odottamisen juhla

Elämänlangat / Kotimaa joulukuu 2001

– Lapsuuden jouluissa jännittävintä oli odottaa hetkeä, jolloin isä ja äiti ja mummo avasivat minun tekemiäni lahjapaketteja. Tuntui kihelmöivältä seurata, mitä he sanoisivat nähdessään, mitä paketeissa oli.

Antamisen ilo on yksi ihmisen syvimmistä iloista. Antaminen opitaan lapsuudessa. Sen edellytyksenä on empatian, toisen tunteisiin eläytymisen taito. Lapsen perustarve on ilahduttaa vanhempiaan. Hän haluaa nähdä vanhemman hämmästyneen ihastuksen ja kokea hänen rakastavat kiitoksensa. Antamisen ilo syntyy vuorovaikutuksesta.

Varttuessaan ihminen ei enää ole antaessaan riippuvainen saamastaan kiitoksesta. Häneen on jo piirtynyt tunnemuisto antamisesta iloisena asiana. Siksi hän voi antaa, vaikkei edes näe vastaanottajaa ja hänen reaktiotaan.

Antamista voi opetella

Jouluun valmistautuminen on aikaa, jolloin antamista voi opetella lasten kanssa. Lasten kanssa voidaan suunnitella yhdessä, mitä viedään oman seurakunnan joulukeräykseen adventtikirkkoon, tai millainen paketti tehdään tänä vuonna Pelastusarmeijan joulupataan. Perheellä voi myös olla vuosittainen oma projekti, johon säästetään yhdessä rahaa tai ostetaan sopivaa tavaraa. Auttamiskohteista ei ole puutetta. Lasten kannalta on oleellista, että kohde on konkreettinen, ja lapsi voi eläytyä vaikeuksissa olevien ihmisten tilanteeseen ja tehdä oman osansa heidän auttamisekseen.

Joskus annoimme kouluikäisille lapsillemme joulurahaa joitakin kymppejä toiveena, että he itse miettisivät ketä haluavat ilahduttaa tänä jouluna. Jouluaattona sitten kerrottiin, mitä kukin oli rahallaan saanut aikaan. Joku oli muistanut rinnakkaisluokan pakolaislapsia, joku sijoittanut kymppejä eri avustustileille, joku sujautti summan joulupataan ja joku lähetti kortteja ja pieniä lahjoja sellaisille, joita muut eivät muistaneet.

Antaminen luo kaikupohjan myös saamisen ilolle. vain vastaanottamiseen tottuneen ilo voi olla pieni ja pinnallinen. – Eikö minulle ole enää yhtään muuta pakettia, kyseli 5-vuotias paperi ja lahjavuoren sisältä avattuaan ehkä kolmannenkymmenennen pakettinsa. Lahjakasan viereltä voi löytyä tyytymätön lapsi. Köyhin on se, jolla ei koskaan ole kylliksi.

Kihelmöivä odottaminen

– Meidän on annettava lapsien avata lahjapaketteja jo pitkin joulukuuta, kun he eivät millään jaksa odottaa jouluun asti, kertoivat eräs isä ja äiti. He pääsivät näin vähän helpommalla kiukkuavien lastensa kanssa,

Odottamaan oppiminen on työläs taitolaji. Jos lapsi saa pienenä ”aina ja heti ja minulle kaikki”, sitä työläämpi hänen on myöhemminkään oppia odottamaan ja sietämään pettymyksiä. Odottaminen harjaannuttaa lasta itsehillinnän tarpeelliseen taitoon. 

Pienenä odotetaan pieniä asioita. Joulun odotus on kihelmöivän ihanaa aikaa. Vanhemmat voivat tehdä lapsen kanssa yhdessä jouluvalmisteluja, jolloin odottamisen aika ei käy ylivoimaisen pitkäksi.

Lasten kanssa Seimen rakentaminen adventtiaikana on monella tavalla odotukseen virittävä. Ensimmäisenä adventtina voidaan ottaa esille seimen rakenteet ja sijoitella kivet ja kasvit paikalleen. Toisena adventtina tuodaan eläimet kedolle ja talliin, kolmantena adventtina voivat vaikkapa paimenet asettua vartiopaikoilleen ja neljäntenä Joosef ja Maria löytää paikkansa tallista. Jouluaattona syntyy Jeesus-lapsi seimeen. Näin joulun keskeinen sanoma on läsnä kodissa ja jouluvalmisteluissa koko joulun odotuksen ajan.

Pettymyksen juhla

Joulu on odotuksen ja pettymyksen juhla. Isot odotukset saavat rinnalleen isot tai pienet pettymykset. Monella on mielessään kiiltokuva siitä, miltä oman joulun pitäisi näyttää ja miltä sen pitäisi tuntua. Keskenkasvuisten ja vajavaisten ihmisten maailmassa kaikki on kuitenkin vajavaista. Ensimmäisenä jouluna Jeesuksen syntymisen puitteet olivat kovasti keskeneräiset. Messiaan syntymän piti olla kovasti erilaista.

Ehkä tätä ensimmäisen joulun keskeneräistä taustaa vasten mekin perheinä voimme kestää omaa ja lähimmäistemme vaillinaisuutta ja juhlanviettomme pettymyksiä. Ne ovat osa elämää.

Silti voimme koota perheväkemme hiljentymään joulurauhan julistuksen hetkeksi ja selittää myös lapsille, että jouluna jokainen yrittää parhaansa mukaan antaa toinen toisilleen joulurauhan.

Toivottavasti epäonnistujat kohtaavat armon.

Pohditaan yhdessä

”Joulunvietto on jatkuvasti stressi. Haluaisin, että olisimme jonkun joulun ihan perheen kesken  kotona, pienten lasten kanssa kun ei jaksaisi kulkea. Mutta se ei sovi millään äidilleni. Jonain vuonna hän vetosi meihin sillä, että ruuat on jo valmistettu koko sakille. Nyt hän on sanonut, että eihän sitä tiedä, onko heillä isän kanssa enää monta joulua jäljellä. Suostun hänen vetoomuksiensa pehmittämänä, mutta sisäisesti kihisen kiukusta.”

Lapset ovat mielellään lähteneet mummolaan, koska heillä ei ole käsitystä muunlaisesta joulusta. Miehellesi käy kumpi tahansa vaihtoehto. Voin ymmärtää, että haluisit joskus tehdä ihan oman perheen näköisen joulun. Siinä loisitte lapsillekin muistikuvaa siitä, millaista joulu voi olla oman perheen kesken.

Missään ei ole määrätty, että joulu pitäisi viettää sukulaisten kanssa. Joillekin se on luonteva ja kaikkia osapuolia palkitseva tapa. Joillekin taas stressin ja ristiriitojen aihe. Erityisesti yhteisen kotiajan vähyyttä poteville voi joskus olla hyvä keskittyä oman perheen kanssa olemiseen.

Joulunvietossanne jokin asia selvästi kiusaa sinua. Mitä useamman kerran suostut kävelemään omien tarpeittesi yli, sitä enemmän kiusaannut.

Vieläkö ehtisitte tänä jouluna pitää oman perheen kesken neuvottelun ja kuulostella, mitä kukin perhejäsen joulunvietolta toivoo. Ensin selvittäisitte, missä haluatte viettää joulun ja kenen kanssa. Sitten listaatte toivomuksia mitä aattona, joulupäivänä, tapaninpäivänä tehdään, mitä syödään, missä käydään jne. Näistä toivomuksista kootaan sitten yhteisten toivomusten kooste  sellaisessa muodossa, mikä on mahdollista toteuttaa. Se saattaa olla kompromissi, mutta jokainen saa mukaan jotain itselleen tärkeää.