Anteeksianto – Avioliiton eheyttäjä

Elämänlangat 6 / Kotimaa 2005

Yksikään ihmissuhde ei kestä ilman jännitteitä. Jokaisessa parisuhteessa on pettymyksiä, turhautumisia ja joskus syviäkin loukkaantumisia.  

Keskeneräisten ihmisten ja vaillinaisten ihmissuhdetaitojen maailmassa Jumalan keksintö tasapainoon pääsemiseksi on anteeksiantaminen. 

Juutalaisten on määrä antaa lähimmäiselleen anteeksi neljä kertaa päivässä, jos tämä teki toistamiseen saman väärän teon. Pietari aikoi panna paremmaksi ja tiedusteli Jeesukselta olisiko seitsemän kerran anteeksianto riittävä saman päivän aikana samasta asiasta. Jeesus nosti keskustelun toiselle tasolle. Mainitessaan 70×7 anteeksiantoa samasta asiasta, hän puhui anteeksiantamisen ja armahtamisen asenteesta.  

Perhe-elämässä joudumme enemmän kuin missään muualla opettelemaan anteeksiantamisen asennetta. Kun on kyseessä toisen luonne, piintyneet tavat, haluttomuus muuttua tai joku heikkous, meidän on valittava nalkuttamisen tai anteeksiantamisen välillä. Joudumme antamaan anteeksiantamista vaikka toinen ei edes pyytäisi, jos aiomme varjella suhteemme jatkuvan moittimisen noidankehältä. 

Kysyin kerran yli kolmekymmentä vuotta naimisissa olleelta pariskunnalta heidän liittonsa kestävyyden salaisuutta. Puolisot katsoivat veikeästi toisiinsa. Vaimo levitti sormensa kasvojen eteen ja sanoi: ”On pitänyt oppia katsomaan sormiensa läpi”. Luulen, että siinä perheessä oli arkisessa elämässä opeteltu Paavalin ohjeen mukaisesti (Kol 3:13) antamaan anteeksi, vaikka puolisoilla oli moittimisen aihetta. 

Tavoitteena sovinto  

Perhe-elämässä voi tapahtua asioita, joista emme selviä sormien läpi katsomisella. Puolisot voivat loukata toisiaan haavoittavalla tavalla. Silloin tarvitaan asian kohtaamista ja selvittämistä. Anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen tavoitteena on sovinto. Sovintoa ei synny ellei loukkauksia käsitellä. Mikä koski? Mikä loukkasi? Miten toisen teko vaikutti? Aina toinen ei edes tiedä, mitä hän on aiheuttanut. 

Jos loukkauksia ei selvitetä ja sovita, ihmisten välille kehittyy vähitellen paksuuntuva muuri, joka suojaa uusilta loukkauksilta. Samalla sammuvat vähitellen myös lämpimät tunteet toista kohtaan. 

Anteeksiantaminen on valinta  

Kun meitä on loukattu, olemme valinnan edessä; katkeroidunko vai annanko anteeksi. Katkeruus ylläpitää syytöksiä ja estää näkemästä mahdollisesta omaa osuutta toisen väärässä teossa. 

Anteeksiantamisen valitseminen voi olla työläs tie. Ennen kuin voimme antaa anteeksi, meidän on tiedettävä, mitä meidän on annettava anteeksi eli kohdattava loukkausten aiheuttama kipu. Alamme ehkä aavistelemaan omaakin osuuttamme toisen teossa. Voimme kysellä itseltämme ”Mikä on minun osuuteni siihen, että puolisoni laiminlyö perhettään tai lapseni valehtelee?” 

Anteeksipyytäjän tehtävä on kertoa oma osuutensa ja pyytää sitä anteeksi. Loukkaajan tehtävänä on kuunnella ja ottaa vastaan toisen tunteet. Vaikka kuuntelijan tekisi mieli välillä puolustautua, vähätellä ja mitätöidä, hänen tehtävänsä on antaa tilaa toisen tunteille, sillä ne ovat totta hänelle 

Kun sydän saa tyhjentyä painolasteista, haavoittavista kokemuksista ja loukatuista tunteista, tulee tilaa anteeksiannolle. Anteeksipyynnöt eivät pääse sisimpään sisälle, jos se on täynnä kielteisiä tunteita. Joskus vaikean asian yhteydessä tapahtuneeseen on palattava monta kertaa ennen kuin tyhjentyminen tapahtuu ja anteeksiantaminen toteutuu. 

Prosessi kysyy puolisoilta kärsivällisyyttä, mutta se kannattaa, sillä lopputuloksena on rikkoutuneen yhteyden eheytyminen. 

Anteeksiantamisen olemukseen kuuluu, että se on ehdotonta. Luovumme vaatimasta toisen muuttumista. Anteeksiantaminen sisältää riskin, että toinen ei muutukaan, vaan loukkaa jälleen. Anteeksiantaminen tunnetasolla alkaa siitä, kun näemme toisen rakastavin silmin. Samalla meidän on nähtävä edes välähdys omasta vaillinaisuudestamme. 

Anteeksiantaminen on ensisijassa tahdon eikä tunteen asia. Anteeksiantavat, hellät tunteet toista kohtaan voivat tulla joskus myöhemmin. Joskus ne eivät tule koskaan. Anteeksiantaminen vapauttaa meidät kuitenkin unohtamaan tapahtuneen pahan. Emme kuitenkaan koe muistinmenetystä, mutta muistoista poistuu katkeruuden myrkky. Muistojen palautuessa mieleen voimme sanoa itsellemme, että olemme antaneet tapahtuneen anteeksi emmekä halua enää aktiivisesti muistella sitä. Kielteisten muistojen vaalimisen sijaan on rakennettava sellaista tätä hetkeä, josta jää hyvät muistot tulevaisuuteen. 

Anteeksiantaminen vaikeissa, syvästi loukanneissa tilanteissa ei ole inhimillisin voimin mahdollista. Siihen saamme pyytää apua anteeksiannon ja armahtamisen Jumalalta. Ehkä hänen on ensin hoidettava meitä anteeksiantamisella, jolloin oman sydämemme kovuus saa pehmentyä kohtaamaan häntä, joka on rikkonut minua vastaan. 

Pohditaan yhdessä  

Anteeksipyyntö ei auttanut

”Sovimme puolison kanssa että unohdamme menneet ja pelastaaksemme perheemme eheyden alamme alusta. Kuitenkaan läheisyys ja lämpö ei ole palannut välillemme” 

Joskus erehdymme luulemaan, että sanomalla ”Anna anteeksi kaikki”, asiat on selvitetty. Kuitenkin anteeksiantanut osapuoli voi pitkien aikojen kuluttua ihmetellä häntä vaivaavaa ahdistusta ja sitä, että välit eivät korjaantuneetkaan. 

Anteeksi-sana ei tehoa, jos emme halua kohdata sitä, mitä on tapahtunut. Älä siis pyydä anteeksi, jos et ole valmis kantamaan vastuuta tekemisistäsi, selvittämään asiaa ja kohtaamaan toisen loukattuja tunteita. Älä pyydä anteeksi, jos haluat, että toinen pitää suunsa kiinni etkä halua kohdata toisen kipua.  

Jo vanhat loukkaukset vaivaavat mieltä, eteenpäin ei päästä toteamalla, että nehän ovat ollutta ja mennyttä. Vastuunkantamista on se, että suostumme selvittämään alusta loppuun sen, millä olemme toisiamme vastaan rikkoneet. Selvittely voi olla epämieluisa ja kivulias prosessi. 

Puhumalla katkeruus pääsee ulos ja ahdistuksen möykky alkaa sulaa. Kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen tekee tilaa anteeksiantamiselle. Siitä alkaa polku läheisyyteen. Mutkaisen polun päässä on luvassa yhteys. Sitten voidaankin polkua jatkaa jo yhdessä.