Elämäntaitoja oppimassa
Elämänlangat / Kotimaa kesäkuu 2000
”Jätä vaan raparperin lehdet sinne juurelle. Sitten ei raparperi kuivu ja se saa lannoitusta” kuusivuotias naapurin lapsi opasti raparperipenkin vieressä.. Kysyin mistä hän moisen tietää: ”Äiti on kertonut.”
Ennen opettivat isät pojilleen ja äidit tyttärilleen elämän taitoja. Yhdessä kuljettiin töissä ja askareissa ja lapset oppivat havainnoimalla ja kuulemalla monia elämässä tärkeitä asioita.
Tänä päivänä perheenjäsenten askeleet kulkevat usein eri latuja, niin että vanhemmilta perittyjen taitojen ja arkitiedon ketju uhkaa katketa tähän sukupolveen. Kesä tarjoaa kuitenkin oivalliset mahdollisuudet lasten ja vanhempien yhteiseen elämään. ja lasten johdattamiseen syvemmälle elämän salaisuuksissa.
Ihmetellään yhdessä
Mistä leipä tulee tai maito? Missä makaroni kasvaa ja miten saippua tehdään? Lapset ovat luonnostaan tiedonhaluisia. Heidän uteliaisuuttaan voi myös herätellä ja ruokkia. Yhdessä lapsen kanssa voidaan ihmetellä viljan kasvua, vanhan tai uuden myllyn toimintaa. Joskus voi tulla tilaisuus kurkistaa jonkun leipomon ovesta leivän syntymistä.
Silmät avoinna kulkeva tapaa ympärillään monenlaista ihmisen työntekoa. Sen ääreen on hyvä seisahtaa ja antaa lapsessa herätä kysymyksiä. Lapsi ei kaipaa esitelmiä, vaan sitä että hänen kysymyksiinsä vastataan. Ihmettelystähän oppiminen alkaa.
Vanhempi voi johdatella lasta pysähtymään myös luonnon ihmeitten äärelle. Hämähäkin seitti, kihokin elintavat, veden rapauttama kallio tai kalaparven uiskentelu rannassa voivat lapselta jäädä huomaamatta, mutta vanhempi voi avata lapselle arkisten ihmeitten maailmaa tai kysellä Jobin kirjan tavoin: Onko sateella isää, tai kuka on synnyttänyt kastepisarat? Kuka antoi pilvenhattaroille ymmärrystä, kuka on niin viisas, että laskee pilvien luvun?
Yhteisen ihmettelyn sivutuotteena vanhempi ja lapsi lähentyvät toisiaan Heillä on yhteisiä juttuja. Aikanaan hän voi omille lapsilleen osoittaa muurahaispesää ja kertoa, että isällä oli tapana etsiä etelä katsomalla muurahaispesän sijaintia.
Tehdään yhdessä
Työnteon oppimisen herkkyyskausi on lapsella leikki-iässä. Silloin hän haluaa tehdä hyödyllisiä töitä niin kuin isä ja äitikin tekevät. Lapsesta saa hyvän kaverin pyykin lajitteluun, ruoan valmistamiseen, autotallin siivoamiseen tai matojen kaivamiseen. Lapsi haluaa nähdä työnsä tuloksen, se on hänelle palkkiona vaivannäöstä. Siksi oikeat, tarpeelliset työt voivat lapselle olla jopa mieluisempia kuin järjestetty toiminta.
Vanhemmalta vaatii vaivannäköä elää lapsen kanssa ja opastaa häntä askel askeleelta velvollisuuksistaan huolehtivaksi ihmiseksi. Monesti aikuinen tekisi tehtävät pienemmällä vaivalla itse. Se on kuitenkin lyhytnäköistä. Olemme antamassa lapselle arvokasta pääomaa ja elämässä selviämisen evästä johdattaessamme häntä tekemään työtä ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla.
Ehkä kesällä on enemmän aikaa kulkea lapsen rinnalla työn tekemisen maailmaan ja ottaa häntä mukaan kaikenlaiseen arjen tekemiseen ja antaa hänelle omia huolehdittavia tehtäviä.
Työn merkitys
Työn tulos ja taitojen oppiminen ovat vain pieni osa sen vaikutusta. Lastentarhojen isä Friedrich Fröbel puhui lapsen toiminnan vietistä. Kaiken kasvun lähtökohtana on hänen mukaansa toiminta. Sen avulla lapsi kehittyy parhaiten. Tiedon alkuperä on toiminnassa, siinä syntyvät havainnot ja havainnoista syntyy tieto. Työ on toiminnan yksi muoto. Sen kautta lapsi tutustuu elämään ja sen lainalaisuuksiin. Työtä tehdessään lapsi kokee olevansa osa ympäröivää todellisuutta. Hän saa vaikuttaa ympäristöönsä muuttamalla sitä toiminnallaan. Tämä tunne estää lasta vieraantumiselta. Työ kehittää samanaikaisesti lapsen ajattelua, tunne-elämää ja toimintaa.
Italialainen aktiivisuuspedagogian uranuurtaja Maria Montessori korosti, että lapsella on suuri tarve työhön ja elleivät he saa tehdä työtä, he passivoituvat. Hänen mielestään työkasvatuksen tavoitteena on lapsen omatoimisuuden ja itsenäisyyden kasvaminen. Työn tekeminen vaikuttaa myös lapsen moraalin kehittymiseen. Lapsi oppii näkemään oman osuutensa merkityksen kokonaisuudessa. Jos hän jättää tehtävänsä tekemättä, muut saavat kärsiä.
Lapsen on opittava myös itsekuria. Työ kehittää lapsen sosiaalisia valmiuksia ja vähentää ei-sosiaalisia piirteitä. Montessori havaitsi, että lapsen keskittyessä innostuneesti työhön hänen aggressiivinen, passiivinen ja vihamielinen käyttäytymisensä yleensä häviää.
Työstä lapsi saa onnistumisen kokemuksia, tarpeellisuuden tunnetta ja toiminnan iloa. Hän oppii luottamaan itseensä. Työntekoon oppiminen kasvattaa myös pitkäjännitteisyyttä. Aina työ ei maistu mukavalta, mutta lapsi on oppinut, että velvollisuudet on suoritettava, vaikkeivät ne olisikaan mukavia. Myöhemmin hän tulee elämässä monesti tarvitsemaan tätä ominaisuutta. Se estää häntä lannistumasta, vaikka joutuukin kohtaamaan vastoinkäymisiä ja voittamaan ne.
Pohditaan yhdessä
Täysihoitolaiset kesälomalla
”Olen itselleni vihainen, kun en saa murrosikäisiäni tekemään kotona juuri mitään. Me vanhemmat olemme töissä ja lapset ovat kesälomalla. Heidän aikansa kuluu nukkumisessa, rannalla ja kavereitten kanssa”
En ihmettele yhtään, että olette kyllästyneitä täysihoitolan pitoon kotonanne. Monesti sattuu niinkin, että täysihoitolan asukkaat eivät ole tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Käyttörahatkin saattavat heistä olla moitittavan pieniä.
Millä perusteella lapsenne saavat käyttörahansa. Laskekaapa, kuinka paljon kuukaudessa annatte heille? Nuorille on hyvä opettaa tuossa iässä, että rahaa tulee vain työtä vastaan.
Kotona on paljon tekemätöntä työtä. Niitä voitte hinnoitella sopivaksi katsomallanne tavalla. Nokkelat ja rahanahneet nuoret saavat itse suunnitella, miten saavat kerätyksi rahat uusiin farkkuihin, pizzalla käyntiin tai festarimatkaan. Kesällä voi panna vireille säästämisen uutta harrastusvälinettä tai tietokoneohjelmaa varten.
Oman huoneen siivoamisesta tai pyykkien pesemisestä ei tarvitse maksaa. Periaatteessa yhteiset päivittäiset kotityöt ovat perheenjäsenten luontaisetu ja velvollisuus ilman korvausta. Jos kuitenkin täysihoitolaisten motivaatio kotitöihin on täysin miinuksen puolella eikä heitä ole saatu liikkeelle hyvistä ja huonoista yrityksistä huolimatta, silloin kannattaa käyttää porkkanaa, joka yleensä tepsii.
Lomalaisillanne on nyt edessä valinta. Joko he ryhdistäytyvät kotitöihin ja saavat tarvitsemansa taskurahat tai sitten he lomailevat vain ja elävät ilman rahaa. Vain uhmainen nuori valitsee jälkimäisen. Siksi sävy, miten uutta käytäntöä markkinoitte, on tärkeä. Älkää tehkö siitä rangaistusta vaan houkutteleva mahdollisuus.
Huolehtikaa siitä, että neuvotte nuorianne, miten eri asioita tehdään. Eivät he automaattisesti osaa kodin hommia. Älkää moittiko keskeneräisistä taidoista. Kuitenkin voitte reilusti odottaa, että tulokset paranevat koko ajan. Hutilointia ei koskaan tarvitse hyväksyä. Sivutuotteena nuorenne tulevat huomaamatta oppimaan lomalla elämässä tärkeitä taitoja.
Hyvää ruokahalua kesälomalaisten valmiiksi kattaman ruokapöydän ääressä.