Hiitolassa
Viime kesänä sattui sellainen ilo, että pääsimme käymään Venäjän puolella äitini lapsuus- ja nuoruuspitäjässä Hiitolassa. Kekin sukuseura teki kotikonnuilleen matkan ja kaikkien esivanhemmat olivat lähtöisin samasta pitäjästä.
Sieltä löytyi suvun kantatilan talon perustukset ja mekin löysimme paikan, missä äiti oli asunut ja missä isän ja äidin häitäkin oli vietetty. Jäljellä oli vain paikka, ei rakennuksia, ei edes perustuksia, mutta paikasta silti näki, että siinä on ollut joskus pihapiiri. Laatokka siinteli ja puitten suhina puhui enemmän kuin tuhat sanaa. Ajattelin, että liian vähän tuli puhutettua äitiä hänen lapsuudestaan ja elämästään Pohjiin kylässä.
Aseman vieressä olevasta Linnavuoresta hän usein puhui. Sinne mekin kiipesimme ja huikeat näköalat sieltä olikin ja vuoren laella upean siniset orvokkikedot. Pakko oli ottaa muutama orvokki juurineen.
Ai mikäkö tuollaisen matkailun merkitys sitten on. Ainakin tajuan, että elettiin sitä ennenkin. Senkin ymmärrän, miten lujassa leipä on ollut ja koulujen käyminen oli vain harvalle mahdollista.
Muistelin isäni kirjeitä, joita hän oli kirjoittanut veljelleen, joka oman sukunsa ensimmäisenä oli päässyt Sortavalan seminaariin opiskelemaan ja toimi Aunuksessa opettajana. Isäni oli valtavan opinhaluinen, mutta rahan puute esti jopa ilmaisen maatalouskirjekurssin käymisen, kun ei ollut rahaa ostaa tarvittavaa oppikirjaa. Seminaarissa oleva veli avitti opinhaluista veljeään lähettämällä laskennon tehtäviä ja ainekirjoituksen otsikoita ja isäni teki tehtävät ja veli korjasi ne. Eivät taitaisi kumpikaan ymmärtää tämän päivän lasten kouluvastaisuutta ja kouluhaluttomuutta.
Isä oli kirjoitti veljelleen, että nyt hän on tavannut tytön, jolle hän haluaisi ostaa kihlat, mutta ei ole rahaa. Voisiko veli auttaa. Ei voinut veli auttaa, mutta jostain ne rahat olivat sitten löytyneet, koskapa vanhempani ovat naimisiin päässeet.
Kerran kyselin äidiltäni, että mistä isä rahat kihloihin sai, koskapa hän oli niitä veljeltään pyydellyt. Ei äiti tiennyt mitään rahapulasta, totesi vain, että Viipurissa käytiin kihlat ostamassa ja isä oli ostanut oikein kihlakellonkin, niin kuin siihen aikaan oli tapana.