Lapset elämän suuntaa valitsemassa – mahtuuko Jumala mukaan?

Kädenojennus 1/2010 

Toivomme, että lapsemme löytäisivät elämänsä perustaksi uskon, joka meille vanhemmille on elämän voima. Toivomme, että kirkossa mukanamme kulkevista tai seurakunnan lapsi ja nuorisotyöhön osallistuvista lapsemme voisivat olla eläviä uskovia ja löytävän paikkansa seurakunnassa ja oman palvelustehtävänsä, kun he varttuvat aikuisiksi. Vaikka uskon syntyminen on Pyhän Hengen työ, näyttää siltä, että vanhemmilla ja seurakunnalla on iso merkitys siinä, mihin suuntaan lapsen elämä kääntyy. 

Juutalaisuuden esimerkki 

Juutalaisuudessa on kautta vuosituhansien kannettu vastuuta isien uskon siirtymisestä sukupolvelta toiselle. He ovat tarkkaan miettineet, miten eri ikäisiä lapsia opetetaan. Kun lapsi on vieroitettu noin kahden vuoden iässä, alkaa muistityö, jolloin vanhemmat kertovat Jumalan teoista. Lapille luetaan katkelmia pyhistä kirjoituksista ja heidän kanssaan rukoillaan. 5-10 vuotiaana aletaan Tooran lukeminen ja sen ulkoa oppiminen. Siinä iässä pojat saavat erityiskohtelua ja huomiota. He saavat kuunnella miesten kertomuksia ja juttelua ja oppivat miesten laulua. 10-13 iässä opitaan Jumalan lakia ja lapsille opetetaan syntien anteeksiantamuksesta. 13-15 vuotiaalla on vastuu omista teoista ja hän syvenee lain tuntemisessa. 15-18 vuotias opiskelee Talmudia, historiaa ja pyhien elämänkertoja.  Kahdeksantoista vuoden iässä hän on täysivaltainen juutalainen. 

Ei ihme, että juutalaisuus ei ole maailmasta hävinnyt, vaan on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Isät ovat opettaneet ja isät ovat kertoneet tuleville polville Herran ihmeellisistä teoista Psalmin kehotuksen mukaisesti (Ps 78:3). Juutalaisten systemaattisesta ”opetussuunnitelmasta” voisi olla suuntaviittoja muillekin. Heidän uskontopedagogiikkansa perustuu vahvasti lapsen psyykkisten kehitysvaiheitten tuntemiseen. 

Lapsen ohjaaminen 

Tänä päivänä kaksi suurta vaikuttajaa lasten arvomaailmassa ovat kaverit ja media. Ne voivat huomaamatta murentaa kodin antamaa perintöä, jos vanhemmat eivät ole valveilla. 

Vanhemmat voivat vaikuttaa paljon lastensa ystävyyssuhteisiin. Kun kaverit saavat tulla lasten kotiin ja vanhemmat viettävät yhteistä aikaa lastensa ja heidän kavereitten kanssa, vanhemmat oppivat tuntemaan kaverit. Jos suhde kavereihin on hyvä ja lämmin, heihin voi myös vaikuttaa. 

Rajoittamattoman median kautta lasten ja nuorten elämään hiipivät vahingolliset arvot ja elämän mallit, joita he eivät ole vielä kypsiä arvioimaan. Viisas vanhempi tietää, mitä lapset katselevat ja missä hän liikkuu internetissä. Kun lasten kanssa yhdessä katsotaan televisiota ja filmejä, vanhempi voi kommentoida nähtyä omien arvojensa mukaisesti. Aluksi lapset hermostuvat vanhempien ärsyttävään tapaan, mutta vähitellen he tottuvat. Lapsistakin kasvaa huomaamatta kriittisiä katselijoita. Lapset eivät osaa itse tehdä itselleen media-ruokalistaa, niin kuin he eivät osaa itse huolehtia terveellisestä ruokavaliostakaan.  

Lapsi tarvitsee aikuisia oppiakseen elämään ja tekemään oikeita valintoja. Kun vanhemmat elävät lähellä lapsiaan ja vaalivat lämmintä suhdetta heihin, heillä on hyvät mahdollisuudet ohjata lasta harjaantumaan oikean ja väärän, rakentavan ja vahingollisen erottamisessa. Lapsia arvostavassa perheessä keskustellaan paljon. Siellä nauretaan, hassutellaan ja puhutaan vakavia yhdessä. 

Sukupolvien vuorovaikutus 

Amerikkalainen nuorisopastori Mark DeVries kertoo kirjassaan Family-based youthministryihmetelleensä, miksi niin harvat lapsi- ja nuorisotyön piirissä olevat nuoret juurtuvat aikuisina seurakuntaan. Hän itse oli menestyksellisen ja paljon nuoria kokoavan nuorisotyön johtaja. Kuitenkin hänenkin nuoristaan vain osa sitoutui seurakuntaan aikuistuttuaan.  

DeVries tutki niitten nuorten taustaa, joista kasvoi seurakunta-aktiiveja. Nämä nuoret olivat lapsuudestaan asti ja läpi nuoruusvuosien jollain tavalla osallistuneet myös muuhun seurakunnan toimintaan kuin vain lasten ja nuorten ohjelmiin. He osallistuivat jumalanpalveluksiin ja heillä oli usein omia vastuutehtäviä. Jos katselemme ympärillemme omassa seurakunnassamme, toteamme varmaan saman tosiasian. 

Tunnettu sosiologi ja antropologi Margred Mead on todennut, että yksi länsimaisen yhteiskunnan vamma on siinä, lapset ja nuoret elävät liikaa ikäistensä parissa vertaisryhmissä. Kaikissa kulttuureissa oppiminen on tapahtunut vuorovaikutuksessa vanhemman sukupolven kanssa. Kypsyminen tapahtuu siten että vähemmän kypsällä on mahdollisuus havainnoida, käydä vuoropuhelua ja tehdä yhteistyötä kypsemmän kanssa. 

Aikuiset omalla elämällään ovat malleja rakkaudessa, kipujen ja konfliktien kohtaamisessa, pettymysten ja ongelmien selvittämisessä. Aikuiset ovat lapsille myös uskovien malleja. Heistä nuoremmat havainnoivat, millaista uskonelämä on. 

Lasten ja nuorten on hyvä nähdä, että uskonelämä ei ole ainaista hauskista tai actionia. ”Muutoin he tulevat lihaviksi, mutta eivät vahvoiksi” DeVries sanoo. Lapset ja nuoret tarvitseva myös harjaantumista tylsyydessä, epäonnistumisessa ja kärsimyksessä. 

Laajennetut perheet 

Raamatussa on puhutteleva kuva todistajien pilvestä. Lapset tarvitsevat ympärilleen aikuisia, joitten elämässä usko näkyy ja toimii. Aikuiset ovat osa todistajien pilveä. Jeesus  puhuu  ”laajennetusta perheestä”, kun hän näyttää ympärillään olevia ihmisiä ja sanoo ”Jokainen joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon, on minun äitini, veljeni ja sisareni”. 

Seurakunta voi olla laajennettu perhe ja korvata jotain siitä, mitä lapsilla ja nuorilla puuttuu omassa perheessään. Uskovat perheet voivat olla laajennettu perhe lastensa kavereille. Heille ja heidän perheilleen saatamme olla ainoita uskovia ihmisiä, joita he tuntevat. Jumala on antanut heidät meille lähimmäisiksi, siksi Jerusalemiksi josta aloitamme lähetystyön elämällä heidän ystävinään aitoa Jumalan Hengen ohjaamaa elämää. 

DeVries kertoo että he lisäsivät seurakunnassa aikuisia lasten- ja nuorten leireille. Eräällä leirillä jokainen leiriläinen sai jutella jonkun aikuisen kanssa 30 min. Kyseessä ei ollut sielunhoidollinen eikä hengellinen keskustelu. Aikuinen vain osoitti kiinnostusta nuorta ja hänen elämäänsä kohtaan. Leirin loppupalautteessa eräs nuori sanoi ”Koskaan elämäni aikana minua ei ole kukaan kuunnellut 30 minuuttia”.