Lapset kirkkoon
”Oikein hätäännyin kun huomasin, että emme ole juurikaan käyneet lasten kanssa kirkossa. Nyt koululaisemme ei ole halukas lähtemään. Pikkuveljen ottamista taas pelkään, että hän häiritsee. Ja helpompi on olla kirkossa, kun ei ole vahdittavia.”
Jumalanpalveluksessa iloitsen jokaisesta lapsesta, joka on tullut kirkkoon vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa. Jos kirkkotie on opittu lapsena, tie sinne löytyy usein myöhemminkin, todetaan mm Johanna Räsäsen jumalanpalveluksia koskevassa väitöskirjassa. Monet lapset jäävät nykyään ilman kokemusta, mitä on mennä vanhempien kanssa kirkkoon. Päivähoidon ja koulun kirkkomatkat eivät vastaa sunnuntain jumalanpalvelusta
Voit aivan hyvin joskus sanoa koululaisellesi; huomenna menemme kirkkoon . Lähdettehän uimahallille ja mummolaankin. Jos pelkäät pikkuveljen liikkuvaisuutta kirkossa, asetu hänen kanssaan keskelle penkkiä ja mieluummin mahdollisimman eteen kirkossa. Jos istutte takana, hän ei näe mitään ja pitkästyy. Jos istut penkin päässä, vaeltamisen houkutus on ylivoimainen. Jos kiukkukohtaus sittenkin yllättää, pääset lapsen kanssa eteiseen, istuitpa missä tahansa.
Lasten kanssa kirkossakäynti on joskus hikistä hommaa. Tämän päivän lapset eivät istu hiljaa kuin kynttilät. He eivät myöskään opi kirkossa ja yleisissä tilaisuuksissa käyttäytymistä, elleivät vanhemmat heitä siihen totuta. Tarhan, kerhon ja koulun lapsiryhmät ovat liian isoja yksilölliseen ohjaukseen. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat oikeita opettajia.
Lasten on hyvä oppia, että kirkko on paikka, jossa hiljennytään. Eväitten ja monien lelujen kanssa varustautuminen antaa lapselle harhaanjohtavan kuvan jumalanpalveluksen luonteesta.