Neuvoton

”Uuvuttavinta lasten kanssa on se, että he eivät tottele. välillä tekee mieli heittää hanskat tiskiin. Mikä neuvoksi?”

Jokaisessa perheessä lienee joskus tuttu tilanne, että lapset eivät tottele. Vanhemman puhe kaikuu  kuuroille korville. Itse olen noissa tilanteissa pysähtynyt miettimään, mitä on päässyt tapahtumaan, kun lapsi ei tottele. Useimmiten olen joutunut huomaamaan, että olemme eläneet kiireisiä päiviä. Perheenjäsenet ovat menneet ja tulleet kohtaamatta. Lapset eivät ole  saaneet tankkausta tunneakulleen. Suhteiden etääntyminen on syönyt tottelemisen edellytyksiä

Lapsen ja vanhemman välinen suhde vahvistuu keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Suhde on tottelemisen edellytys. Pohjimmiltaan lapsi haluaa olla mieliksi vanhemmalle, jota hän rakastaa ja jonka kanssa hänellä on hyvät välit. Tämä on periaatteessa totta silloinkin, kun lapsi mukavuudenhalusta viivyttelee tottelemista tai koettelee, selviäisikö tänään tottelematta.

Kun lapsi muuttuu kovakorvaiseksi, kurinpalautus ei ala perinteisistä keinoista; kiristyksestä, uhkailemisesta tai lahjonnasta eikä edes siitä, että huudamme entistä lujemmin. 

Tottelemattomaksi muuttuneen lapsen kohdalla meidän on mietittävä, miten vahvistan suhdetta häneen. Suhde vahvistuu yksinkertaisista asioista. Se vaatii vauhdin hiljentämistä ja pysähtymistä. Aloitetaan lapsen katseen kohtaamisesta, silmiin katsomisesta, lisätään syliä ja muuta kosketuskontaktia, puhutaan lapselle, kysytään häneltä. Viivytään lapsen kanssa. Mitä pienempi lapsi on, sitä herkemmin suhde häiriintyy, mutta sitä vähemmällä ponnistuksella se taas saadaan tasapainoon