Odotusajan kriisit

”Elin hyvin voimakkaan oman kriisin lapsen odotuksen aikoihin. En jaksanut iloita lapsesta eikä jaksanut lapsen isäkään. Tiesin kyllä, että se ei ole lapselle hyväksi. Nyt kun katselen puolivuotiasta vauvaamme, en ymmärrä kuinka en voinut hänestä jo odotusaikana iloita. Kadun. Tunnen syyllisyyttä”

Kuvauksestasi näkyy, että tänä päivänä olet kiintynyt vauvaasi ja iloitset hänestä. Lapsesi on saanut syntymän jälkeen vakuuttua siitä, että hän on tervetullut. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Sinun ilosi on synnyttänyt ja vahvistanut vauvassa tunnetta, että häntä rakastetaan.

Lapsesi on saanut kokea iloisen yllätyksen. Hän on ehkä synnyttyään varovasti kuulostellut, saako hän tulla, onko hänelle tilaa. hyväksytäänkö hänet. Hän on kuullut äidin ja isän ylpeät äänet ja hellän puheen. Hän on saanut tarvitsemaansa hoivaa. Katsekontaktin synnyttyä hän on saanut katsella rakastavia kasvoja. Puoleen ikävuoteen mennessä hän jo luottaa, että hänellä on paikka isän ja äidin elämässä.

Elämässä on paljon korjaavaa voimaa, jolla jonkun kehitysvaiheen hauraus vahvistuu kuin itsestään jossain seuraavassa vaiheessa.

Kaksi pientä vihjettä. Kerro murheesi Jumalalle, lapsesi Luojalle. Pyydä häntä korjaamaan se, mikä on jäänyt kesken. Saat luottaa Jumalan mahdollisuuksiin siinä missä me emme voi asioita enää muuttaa.

Kun lapsesi on aikuinen ja arvelet, että hänelle on hyötyä oman itsensä tuntemisessa tietää lapsuudestaan, voit kertoa hänelle, millaisissa olosuhteissa häntä odotettiin. Aivan samoin kuin koliikkilapselle tai paljon sairastaneelle lapselle on hyvä kertoa hänen kivuistaan. Tieto voi auttaa aikuistuvaa nuorta ymmärtämään omia tuntemuksiaan.