Pienen koululaisen elämä

Elämänlangat / Kotimaa syyskuu 2002

Perheessä alkaa aina uusi vaihe, kun joku lapsista aloittaa koulunkäynnin. Seitsenvuotias on iso koululainen ainakin omasta mielestään. Hän opettelee selviytymisen ensi askeleita, mutta on vielä kaukana yksin  pärjäämisestä.   Hän on edelleen pieni, aikuisen apua, ohjausta ja tukea tarvitseva lapsi.

Lapsi haluaa oppia

Lapsi aloittaa koulunkäynnin yleensä innostuneesti. Koulusta on perheessä puhuttu jo pitkin vuotta ja elokuun puoliväli tuo täyttymyksen. Kun lapsi näkee vanhempien olevan innostuneita hänen koulunkäynnistään, innostus tarttuu häneenkin. Hän tuntee, että koulu on arvokasta työtä.

Monet tutkimukset vahvistavat, että vanhempien asenteet vaikuttavat lapsen koulunkäyntiin. Jos oppiminen on isän ja äidin mielestä tärkeää  ja kiinnostavaa, lapsilla on taipumus ajatella samalla tavalla.

 Ensimmäisten kouluvuosien kokemukset luovat pohjan lapsen oppimishalulle, menestymiselle ja koulutyöhön suhtautumiselle. Onneksi nykyään pienen koululaisen oppimista tuetaan hänen omista lähtökohdistaan käsin. Hän saa kasvaa omassa tahdissaan eikä osaamista mitata numeroin vielä moneen vuoteen. Pehmeän laskun aikana on jokaiselle mahdollisuus kertyä monia mukavia kokemuksia koulunkäynnistä.

Jos lapsi oppii hitaammin kuin muut ikäisensä tai koulu ei muuten ole hänen vahvimpia asioitaan, vanhempien tehtävä on huolehtia, että lapsi saa tuntea, että hän on hyvä jossakin muussa tekemisessä, kodin töissä tai harrastuksissa. Huonoksi itsensä tunteva ja turhautunut lapsi on altis suuntaamaan energiansa pahantekoon. 

Vastuullisuuteen kasvaminen

Lapsi elää herkkyysvaihetta, jolloin hän mielellään oppii muitakin uusia asioita kuin kouluaineet. Kehityksellisesti hän elää ahkeruuden ja toimeliaisuuden vaihetta. Monet koulunkäyntiin ja kotielämään liittyvät tottumukset luodaan ensimmäisinä kouluviikkoina. Yhdessä on hyvä ääneen sopia perheen säännöistä; mitä tehdään kun tullaan koulusta, mihin laukku pannaan, vaihdetaanko kouluvaatteet, milloin läksyt tehdään, millainen on lapsen kaapin, pöydän, huoneen järjestys, tuodaanko kavereita kotiin, jos vanhemmat eivät ole kotona, huolehtiiko lapsi koulutehtävistä itse, miten paljon TV:tä katsellaan, miten tietokonetta käytetään, missä lapsi voi liikkua yksin, milloin käydään nukkumaan jne

Koulun alku tarjoaa lapselle mahdollisuudet vastuulliseksi ja omatoimisuuteen kasvamisessa. Lapselle on hyvä antaa lapselle joitain vastuutehtäviä kodissa. Sellaisia voi olla tiskikoneen täyttö ja tyhjennys, kotieläinten hoitoon liittyvät tehtävät, siivoukseen liittyvät asiat, oman sängyn petaaminen, omien vaatteittensa ja tavaroittensa järjestyksessä pitäminen. Näin lapsi tottuu työn tekemiseen luonnollisena osana perheen elämää. Lapsen vastuullisuutta vahvistaa se, että hänen kanssaan sovitaan joistain tehtävistä, joita hän suorittaa itsenäisesti. Kotitöitten tekeminen kasvattaa vastuuntuntoa myös muitten velvollisuuksien hoitamisessa.

Vastuulliseksi kasvaminen opettaa lasta sietämään epämieluisiakin asioita, tekemään velvollisuutensa, vaikkei aina huvittaisikaan. Näitä taitoja tarvitaan koulussakin monta kertaa.

Lapsen kasvu velvollisuuksista huolehtimiseen on pitkä prosessi. Vanhempia tarvitaan monen vuoden ajan muistuttajiksi, valvojiksi ja kannustajiksi. Aluksi on hyvä, jos vanhempi on läsnä kun lapsi tekee velvollisuutenaan olevia kotitöitä. Vanhempi voi neuvoa ja ohjata ja ennen kaikkea vanhemman läsnäolo keventää työn tekemistä ja kannustaa sen loppuun suorittamista.

Mitä koulupäivän jälkeen

Ala-asteikäinen on liian pieni selvitäkseen yksin tai kavereitten kanssa iltapäivän joutilaat tunnit. Lapset kyllä pärjäävät, he löytävät ruokaa ja ajanvietettä, mutta heiltä puuttuu ohjaavan, valvovan ja läsnäolevan aikuisen turva. Yksin kotona oleva lapsi tuntee itsensä alitajuisesti yksinäiseksi ja turvattomaksi, vaikkei hän osaa sitä ilmaistakaan.

Tutkimusten mukaan ala-asteikäisellä jo 10 tunnin viikottainen yksinolo muodostaa kehityksellisen riskin. Se näyttää olevan yhteydessä  lasten masentuneisuuteen,  häiriökäyttäytymiseen ja varhaiseen päihteitten käyttöön. Yksin oleva lapsi hakeutuu samanlaisten yksinäisten seuraan. Poliisien mukaan lasten pahantekoa ja ilkivaltaa tapahtuu eniten iltapäivän tunteina ennen vanhempien työpäivän päättymistä.

Kun lapsen iltapäiviä järjestetään, lapselta ei kysytä, haluaako hän hoitoon vai ei. Se on asia, jonka aikuiset päättävät. Onnellisinta olisi, jos toinen vanhemmista voi tehdä lyhennettyä työpäivää. Siitä hyötyisi koko perheen hyvinvointi. Kun aamulla kotona on aikuinen, lapsi voi valmistautua koulupäivään stressittömästi. Iltapäivällä lapsen tavoitettavissa olisi aikuinen, jolle voi kertoa koulun kuulumiset. Pitkien iltapäivätuntien aikana ilot ehtivät latistua ja surut muuttua alakuloisuudeksi, jonka syy ei ehkä ole tavoitettavissa illalla.

Perheen perusrytmit

Lapsi tarvitsee elämäänsä säännöllisen rytmin ja rutiinin, jotta hän kokisi olonsa turvalliseksi. Elämän ennustettavuus auttaa häntä elämään huoletonta lapsuutta, missä aikuiset luovat arkielämän puitteet. Säännöllisyys perhe-elämässä auttaa lasta luomaan järjestystä myös omassa maailmassaan. Perheen toimiva arki koostuu yksinkertaisista asioista; säännöllisistä ruoka-ajoista, riittävästä unesta ja perheen omista säännöistä. 

Yhteinen ateria on perheen kohtaamisen hetki. Lasten viihtyminen kotona ja yhteenkuuluvuuden tunne perheeseensä näyttää olevan vahvassa yhteydessä päivittäiseen yhteiseen ateriointiin. Tärkeät asiat ovat yksinkertaisia!

Pieni koululainen tarvitsee 10 tuntia unta ollakseen virkeä. Jo tunnin univelka yössä aiheuttaa sressitilan, joka lisää keskittymis- ja tarkaavaisuushäiriöitä.. Nukkumisrytmiä ei pidä muuttaa viikonloppunakaan, muuten rytmin hakemiseen kuluu seuraava viikko! 

Perheen rytmit ja rutiinit ovat osa perushuoltoa. Tutkimusten mukaan perheen perusrytmin säännöllisyys parantaa lapsen luovuutta ja oppimisedellytyksiä. Se vapauttaa lapsen väsymyksestä ja sressiltä, mikä taas suojaa lasta väsymyksen mukanaan tuomalta kiukulta ja muilta vahingoilta.

Pohditaan yhdessä

Seksuaalinen yksityisyys

”Onko lapselle, esim. ala-asteikäiselle haittaa, jos hän näkee vanhempien seksielämää sänkykamarissa? Entä missä iässä olisi hyvä mennä erikseen saunaan?”

Vanhempien seksielämä ei kuulu minkään ikäiselle lapselle. Lapsi ei tajua, mitä vanhempien välillä seksissä tapahtuu. Hänellä ei ole aavistustakaan eroottisesta jännitteestä tai seksuaalisesta kiihottumisesta ja se mitä hän näkee, tuntuu hänestä kummalliselta.

Olen kuullut paljon aikuisten kertomuksia, jossa he muistelevat lapsuutensa ahtaita asumisoloja ja sitä, että joutuivat seuraamaan vanhempiensa seksielämää. Vanhempien osoittama hellyys on arvokas ja kantava muisto, mutta kukaan ei muistele seksiaktin näkemistä hyvänä kokemuksena.  Pahimmillaan lapsi voi kuvitella, että äidille tapahtuu jotain pahaa. Erityisesti väkivaltaisen seksin näkeminen näyttää jättävän vaikeasti paranevan haavan lapsen seksuaaliseen kehitykseen. Se näkyy seksuaalisen läheisyyden pelkona myöhemmin.

Jos lapsi yllättää vanhemmat kesken hellän hetken, silloin lapselle selitetään, mistä on kysymys. Hänelle voi kertoa, että isä ja äiti tykkäävät toisistaan niin kovasti, että välillä haluttaa olla lähellä sylikkäin ja tunkeutua toiseen ihan sisälle asti.  ”Sinusta se ehkä näytti hassulta, mutta se tuntuu aikuisista hyvältä ja se on sellainen aikuisten leikki. ”

Hankalimpia ovat tilanteet, joissa lapsi näkee vanhempiensa seksiä, mutta ei ilmaise, että hän on nähnyt. Kaikenlaisilla salaisuuksilla on taipumus haitata ihmisen elämää.

Yhteisessä saunomisessa lapset näyttävät itse valitsevan, milloin he eivät halua enää mennä vastakkaista sukupuolta olevan vanhemman kanssa saunaan. Usein se tapahtuu lähestyttäessä murrosikää. Välillä voi olla vaihe, jolloin nuori haluaa saunoa yksin, koska omassa ruumiissa tapahtuvat muutokset hämmentävät.