Suhde tärkein kasvatuksessa

Elämänlangat / Kotimaa marraskuu 2001

Lapsi kasvaa ja kehittyy vuorovaikutuksessa. Suhde vanhemman ja lapsen välillä on perusta lapsen kiintymisen ja luottamisen kyvylle ja  hänen itsetunnolleen. Suhde on edellytys tottelemiselle ja vanhempien arvojen kuulemiselle.

Ensimmäinen kiinnittymissuhde

Vauvalla on synnynnäinen tarve kiinnittyä häntä hoivaavaan aikuiseen. Se on hänen hengissä pysymisensä ehto. Ensimmäinen kiinnittymissuhde muotoutuu äitiin, onhan äiti jo biologisesti rakennettu lapsen ensimmäiseksi ihmiseksi. Lapsi kiinnittyy häntä hoitavaan äitiinsä, olipa tämä lämmin tai etäinen. Lapsi voi kiinnittyä joko turvallisesti tai turvattomasti. Vauvan ensimmäinen ihmissuhde muodostaa odotusmallin, miten hän olettaa muiden suhtautuvan häneen. Se vaikuttaa hänen käsitykseensä itsestään, omasta arvostaan huolenpidon arvoisena yksilönä.

Kun äiti reagoi johdonmukaisesti ja nopeasti vauvan tarpeisiin, lapsi oppii luottamaan vanhempaan ja siihen että hänen tarpeisiinsa vastataan. Vauva tunnistaa äidin aistiensa välityksellä. Tuoksu ja ääni ovat signaaleja äidin läheisyydestä. Lapsi rauhoittuu parhaiten äidin sylissä. Hän jokeltelee äidille eri tavalla kuin muille. Vierastaminen on merkki omaan äitiin kiinnittymisestä.

Turvallisesti kiinnittynyt lapsi ilmaisee kiintymystä äitiä kohtaan, ilahtuu kun näkee hänet, suree ja on ahdistunut, jos joutuu olemaan erossa hänestä. Turvallinen kiintyminen luo pohjaa lapsen älyllisille taidoille, hänen tiedonhalulleen sitten kun hän  vähitellen lähtee valloittamaan maailmaa.

Turvattomasti kiinnittynyt lapsi saattaa ilmaista tarpeitaan yliampuvan voimakkaasti varmistaakseen huomion saamisen. Hän joutuu elämään jatkuvasti valmiustilassa, koska hän ei voi olla varma huolehditaanko hänestä vai ei. Stressi johtaa ylivirittyneeseen tilaan, joka näkyy  mm. ärtyisyytenä, tyytymättömyytenä, impulsiivisuutena tai ylivilkkautena. Turvattomasti kiinnittynyt saattaa ikävöidä äitiä, kun hän joutuu tästä eroon, mutta lapsi ei kuitenkaan osoita erityisiä ilahtumisen merkkejä äidin palatessa.

Kiintymyssuhteen häiriintyminen

Ero äidistä häiritsee lapsen kiintymissuhteen kehittymistä. On sanottu, että lapsi kestää yhtä monta vuorokautta eroa vanhemmistaan kuin hänellä on ikää vuosina. Pidempi aika aiheuttaa taantuman. Silloin lapsi tarvitsee erityisen paljon läheisyyttä, jotta turvallisuus jälleen palaisi ja suhteen kehitys jatkuisi.

Kiintymyssuhteen kehitys häiriintyy myös, jos lapsi joutuu vaihtuvien hoitajien hoitoon ennen kuin hän on ehtinyt rakentaa riittävää kiintymyssuhdetta äitiinsä. Äidin varhainen työhönmeno tai masennus ovat uhka  kiinnittymiselle. Iso päiväkotiryhmä vaihtuvine monine aikuisineen ei ole lapsen tarpeitten mukainen hoitoratkaisu vuoden ikäiselle pienelle ihmiselle. Lapsi kyllä sopeutuu, mutta sopeutuminen vie voimavaroja. Lapsi tarvitsisi kaikki voimavaransa kehittymiseensä eikä sopeutumiseen tai stressin säätelyyn. 

 Lapsen kiinnittymiskehityksen näkökulmasta katsottuna vuoroin vanhempainlomaa pitävät isä ja äiti eivät ole lapsen kannalta paras ratkaisu.  Lapsi tarvitsee yhden jatkuvan kiinnittymissuhteen, joka muuttuu kiintymykseksi ja syväksi luottamukseksi. Siihen rinnalle mahtuu suhde isään. Kaikki äiti-vauva suhteessa kasvanut kiintymys on käytettävissä isä-lapsi suhteen rakennusaineksina.

Puolentoista vuoden iässä lapsilla on usein erityinen eroahdistus- ja takertumisvaihe. Ratkaisu ei ole lapsen karaisu ja irrottaminen vanhemmista, jotta hän tottuisi erillisyyteen. Lapsi tarvitsee silloin läsnäolevaa vanhempaa kerätäkseen voimia turvalliseen irtaantumiseen. Lapsensa tarpeille herkistyneet vanhemmat tunnistavat, milloin lapsi on valmis laajentamaan ympäristöään.

Suhdetta tarvitaan

Vanhemman tehtävä on olla lapsen opastaja elämän taitoihin. Toimiva suhde vanhemman ja lapsen välillä on edellytys sille, että lapsi kuuntelee vanhempaa ja oppii häneltä elämisen taitoja. Pohjimmiltaan lapsi haluaa olla mieliksi vanhemmilleen. Sen huomaamme tilanteissa, jolloin olemme olleet lapsen kanssa ja yhteys hänen  kanssaan on läheinen. Lapsi on silloin kuin unelma. Hän kuuntelee ja tottelee. Hän ilmaisee kiintymystä vanhempaansa kohtaan.

Vaikka vanhemman periaatteet ja hänen antamansa elämän opastus olisivat kuinka hyvät tahansa, lapsi ei kuuntele eikä tottele, jos heidän välillään ei ole toimivaa suhdetta. Tässä on monen ns. hyvän perheen tragiikka.

Turvallinen kiintymyssuhde etääntyy joskus huomaamatta. Kun lapsi viiden kuuden iässä alkaa viihtyä kavereittensa kanssa, voi kotielämä ja vanhemman ja lapsen yhteinen aika jäädä yllättävän pieneksi. Suhde ei elä lyhyistä ohikiitävistä kohtaamisen hetkistä. Se tarvitsee kiireetöntä aikaa, jolloin kontakti ja yhteys lapsen ja vanhemman välillä voi rakentua, vaikka välillä ollaan oltu erilläänkin. 

Ruotsalaisilla peruskoululaisilla ja heidän vanhemmillaan on vuorokaudessa noin 3 ½ minuuttia yhteistä kohtaamisen aikaa. Uskaltautuisiko kukaan tutkimaan vastaavaa tunnuslukua Suomessa? Meillä on useaan kertaan tutkittu, mitä lapset eniten toivovat vanhemmiltaan. Heidän yksiselitteinen vastauksensa on AIKAA. Lapset tietävät intuitiivisesti, mitä he tarvitsevat, mikä olisi heidän kasvulleen tärkeintä. Lapset puhuvat lämmöllä yhteisestä ruoan laittamisesta, yhdessä syömisestä, tv:n katselusta, leikkimisestä, pelaamisesta, retkeilystä, mökkeilystä ja kalastuksesta tai pelkästään olemisesta. Kaikki myönteinen yhdessäolo hoitaa lapsen ja vanhemman välistä suhdetta.

Vanhemman tehtävä on huolehtia suhteen säilymisestä lapseen. Välistä on hyvä pysähtyä ja kysyä itseltään: Olenko pysähtynyt tänään jokaisen lapseni luona? Montako minuuttia kohtaamista on kertynyt tälle päivälle? Olenko katsonut tänään lastani silmiin? Olenko koskettanut häntä vaikkapa vain huomaamattomasti? Miten hoidan ja ylläpidän suhdetta lapseeni?

Rakkaus on nimittäin tekoja.

Pohditaan yhdessä

Yksin kotona

”Olen työssäkäyvä äiti. Minulla on viikossa kolmena iltana oma harrastu; kirkkokuoro, kielitunnit ja voimisteluilta. 12-vuotas kuopuksemme on alkanut usein sanomaan ”Taasko sinä äiti menet, en halua olla yksin kotona” Harrastavat ystäväni sanovat, että tytön on hyvä itsenäistyä, ei hän enää äitiä kotona tarvitse. Tai sitten tytärtä on pyydetty harrastavan ystäväni samanikäisen kaveriksi, niin ei hänen tarvitsisi olla yksin. Olen ollut aika pitkään kotona ja vasta viitisen vuotta taas työelämässä. Nyt olen epävarma onko yksin oleminen tytölle hyväksi vai pitäisikö hänen tosiaan oppia jo itsenäistymään?”

Kun suoraan kysyt, vastaan juuri niin kuin sydämeni sanoo. Älä jätä tyttöäsi yksin iltaisin kotiin. Hän on siitä harvinainen lapsi, että hän osaa ilmaista tarpeensa ääneen. Hän tuntee olonsa kolkoksi ja juurettomaksi iltaisin tyhjässä kodissa. Hänellä on muistot teidän yhteisistä hetkistänne silloin kun olit kotona. Hän tietää, mitä tarvitsee. Hänellä on vahvat muistijäljet teidän suhteenne läheisestä vaiheesta. 

Kaksitoistavuotias on vielä kovasti keskenkasvuinen. Jos olisimme Englannissa tai Amerikassa, tuon ikäisen yksin kotiin jättäminen olisi syy lastensuojeluilmoitukseen. Meillä luotetaan liian sinisilmäisesti siihen, että kun lapsi pärjää fyysisesti yksin, hän selviää yksinolosta  myös henkisesti.

Olen huomannut, että lapset ymmärtävät vanhemman työn ja sen myötä tulevat poissaolot, päiviä kestävät matkatkin, mutta vanhempien harrastuksille he voivat olla mustasukkaisia.  Harrastusten takia poissaolot ja yksinjäämisen lapsi tulkitsee viestiksi, ettei hän ole tärkeä. Osa lapsista jättää tyhjän kodin ja hakeutuu kaveriporukoihin.

– Mikset lapsikulta ole tähän aikaan kotona, olen  saattanut kysyä kaupan kulmilla maleksivalta.12-vuotiaalta kahdeksan maissa illalla. – Ei siellä ole ketään kotona, en kai minäkään siellä viitsi olla, on ollut vastaus.

Kahden lapsen kaksinolo ilman aikuista ei ole yhtään parempi ratkaisu. Kavereita lapsella on ollut pitkin päivää. Oman vanhemman aikaa vähemmän. 

Kaksi kolmesta lapsesta toivoisi enemmän yhteistä aikaa vanhemmiltaan, joka neljäs lapsi kokee, että isällä ja äidillä on aina kiire. 

Onneksi olet äiti, joka kyselee, mitä lapsi tarvitsee juuri nyt. Jaksa vielä muutama vuosi. Pian tulee