Tärkeät, hankalat kaverit

Elämänlangat / Kotimaa helmikuu 2004

Lapsi aloittaa elämänsä tiiviissä yhteydessä perheensä kanssa. Muutaman vuoden kuluttua hän tekee pieniä piipahduksia kavereiden maailmaan. Iän karttuessa kaverit tulevat yhä tärkeämmäksi. Elämä kavereiden kanssa on alkua kodista irtaantumiselle. Murrosiässä kaverit tulevat vanhempia tärkeämmäksi.  Kodista irtaannutaan toveriyhteisön välivaiheen kautta itsenäiseen vapauteen ja omaan elämään.

Alle kolmivuotias on elänyt keskipisteikää, jolloin yhteisleikit samanikäisen kanssa eivät vielä suju. Lapsi taistelee reviiristään. Riitoja ja hyökkäyksiä tapahtuu vähän väliä. Lapset tarvitsevat aikuisen huomion, valvonnan ja ohjauksen.

Kolmen ikäisenä lapsella alkaa olla kykyä ja kiinnostusta leikkiä toisten lasten kanssa. Silloin alkaa sosiaalisten taitojen harjoittelu. Lapsi käyttää vuorovaikutustaitoja, joita hän on oppinut ensimmäisinä ikävuosina kontaktissa vanhempiensa kanssa. Leikki on yhteistyötaitojen harjoittelukenttää. Roolileikit tarjoavat mahdollisuuden eläytyä toisen ihmisen tunteisiin ja kokemuksiin.

Kouluiässä ystävyyssuhteet kasvattavat lapsen persoonallisuutta. Kaverisuhteissa opitaan, miten oma käyttäytyminen vaikuttaa toiseen. Niissä opitaan puhumaan ja kuuntelemaan, suunnittelemaan ja viihtymään yhdessä, luottamaan ja pettymään, riitelemään ja sopimaan. Ystävyyssuhteissa opetellaan myötäelämistä ja harjaannutaan tietämään, mistä toinen pitää ja mistä ei pidä. Lapsuuden ystävyyssuhteet antavat pääomaa, jota tarvitaan myöhemmin seurustelusuhteessa ja avioliitossa.

Keskilapsuuden ja murrosiän taitteessa kavereiden vaikutukset voimistuvat. Ryhmä voi määrätä miten pukeudutaan, mitä vapaa-ajalla tehdään, millainen ulkonäkö on sopiva, mistä puhutaan tai miten koulussa käyttäydytään. Kaveriporukka voi odottaa jäseniltään samanlaista käyttäytymistä. Erilaisuudesta saatetaan rangaista vähintään paheksumalla. Ryhmään kuuluminen vahvistaa lapsen itsetuntoa. Kaveriporukka voi tukea lapsen kehitystä, mutta vaikutus voi olla myös kielteinen. Näin on silloin kun ryhmän arvot ja tärkeänä pitämät asiat ovat tavalla tai toisella vahingollisia.

Vanhemman tehtävä on tietää ja tuntea lapsensa kaverit vielä murrosiässäkin. Stakesin tekemän Kouluterveyskyselyn yksi mielenkiintoinen yksityiskohta oli tieto, että merkittävin huonoille teille joutumista ehkäisevä tekijä oli se, että vanhemmat tunsivat lapsensa kaverit ja tiesivät, missä hän vapaa-ajallaan liikkui.

Kun ei ole kaveria

Pienten tyttöjen harras toive on, että heillä olisi se yksi paras kaveri. Pojille taas on tärkeä kuulua joukkoon. Ystävyyden ulkopuolelle jäävä kokee itsensä huonoksi.  ”Kun minä en osaa olla oikein kiva” muistan erään lapsen surreen kohtaloaan, kun hän oli vuosia ilman parasta ystävää. Lapsi tulkitsi tilanteen itsestään johtuvaksi, vaikka todellisuudessa hänen syrjäinen asuinpaikkansa vaikutti siihen, että lähekkäin asuvat luokkatoverit ystävystyivät keskenään ja hän jäi ulkopuolelle.

Aikuiset voivat hienovaraisesti auttaa lapsen kaveruussuhteiden muotoutumisessa. Lapselta voi kysellä, keitten kaveri hän haluaisi olla. Sitten mietitään, mitä yhteistä tekemistä voisi näitten lasten kanssa löytyä. Heitä voidaan kutsua kylään, synttäreille, pihaleikkeihin, uimahalliin, luistelemaan tai retkelle. Näin lapsessa alkaa vahvistua luottamus, että hänen kanssaan voi viihtyä.

Harrastuksista saattaa löytyä arvokasta kaveruutta, vaikka harrastuksen ulkopuolella ei oltaisikaan yhdessä. Parhaan ystävän puutetta voi korvata myös kirjeenvaihtokaveri. Olennaista on, että lapsi saa kokea, että hänestä voi pitää ja että joku on hänestä kiinnostunut.

Lapsella on hyvä olla useita kavereita. Kunkin kaverin kanssa tehdään erilaisia asioita.

Liikaa kavereita

“Lapsemme on ekaluokalla ja hän viihtyisi vaikka aina kavereitten kanssa. Kun sanomme, että nyt pitää olla kotona, se on kuin rangaistus. Ei kuulemma ole mitään tekemistä. Voimmeko pakottaa lasta olemaan kotona ja ilman kavereita edes joskus?”

Onpa hyvä, kun olette heränneet miettimään, miten paljon lapsi tarvitsee kavereita ja miten paljon kotona olemista. Tuossa iässä on nimittäin vielä kaikki mahdollisuudet vaikuttaa lapsen elämään ja kääntää kelkan suuntaa, jos se uhkaa mennä metsään.

Joillekin lapsille jää meneminen päälle jo alle kouluikäisenä. Päivähoidon henkilökunta kertoo viime vuosina yleistyneestä ilmiöstä, että lapset tekevät treffejä päivähoidossa. Kun vanhemmat tulevat hakemaan, he tiedottavat menevänsä kaverin luo tai sitten joku kaveri on tulossa lapsen luo.

Tästä voi alkaa tie kodista vieraantumiseen. Isä ja äiti ja koti ja tavallinen kotielämä ovat kaikki, mitä lapsi tarvitsee hoitopäivän jälkeen. Kavereita hänellä on ollut kaiken päivää. Lapsen sosiaalistumisen kenttä koko lapsuuden ajan on oma koti ja vanhemmat. Paljon arvokasta ja tarpeellista lapsen kehityksessä jää tapahtumatta, jos lapsen elämän painopiste siirtyy kaverielämään liian varhain.

Jotta saatte lapsen juurrutettua uudelleen kotielämään, teidän on nähtävä vaivaa siinä, että lapsi voi kokea, että kotona on mukava olla. Tehkää paljon asioita yhdessä, niin että hän oppii, että kotona voi viihtyä ja tehdä kaikenlaista. Toki viikkoon mahtuu kavereitakin, mutta kotielämän uudelleen löytyminen on nyt tärkein projekti.

Huonot kaverit

Voimmeko puuttua lapsen kaverisuhteisiin. Hänellä on kavereita, jotka vaikuttavat selvästi huonoon suuntaan?

Kavereilla on vaikutus lapsen arvoihin ja asenteisiin hyvässä ja pahassa. Mistä johtunee, että huonot vaikutteet tarttuvat helpommin. Joskus tiettyyn kaveriporukkaan kuuluminen voi tuntua lapsesta niin palkitsevalta, että hän on valmis hylkäämään ennen tärkeinä ja oikeina pitämänsä asiat.

Mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sitä vaikeampi on erottaa kaveruksia toisistaan. Jos lapsen koti on avoin kavereille, silloin vanhemmat oppivat tuntemaan heitä. Silloin on myös helpompi puuttua tilanteisiin, joissa ystävyyden vaikutus alkaa näkyä kielteisellä tavalla.

Vanhemman ei ole viisasta kieltää lasta olemasta tietyn kaverin kanssa. Pikemminkin lapsen kanssa on hyvä keskustella kaverin käytöksestä, esimerkiksi hänen kielenkäytöstään tai suhtautumisesta toisiin lapsiin tai rehellisyydestä – mikä sitten lieneekin lapsen heikko alue. Vanhempi voi kysellä lapsen mielipidettä kaverin käyttäytymisestä ja ilmaista myös omat ajatuksensa. Monesti tällaisten keskustelujen jälkeen on käynyt, että lapsi on mietittyään asiaa itse alkanut etääntyä tästä kaveristaan.

Lapsen toverisuhteisiin voidaan vaikuttaa muotoutumisvaiheessa keskustelemalla ja järjestämällä muuta mieluisaa tekemistä kaverin tapaamisen sijaan. Kun ystävyys on syntynyt tai lapsi juurtunut toverijoukon jäseneksi, vanhemman vaikutusmahdollisuudet ovat vähäisemmät. Määräilemisestä on seurauksena uhmaa.

Jos  kaveruus on johtamassa lasta ilkivaltaan, rikollisuuteen, päihteitten käyttöön tai satanismiin tai muuhun vahingolliseen on vanhemman luonnollisesti puututtava lujasti tilanteeseen. Olemmehan vastuussa lapsemme kaikinpuolisesta terveydestä.

Pohditaan yhdessä

Arka lapsi

”Esikoululaisemme pelkää jo etukäteen yöeskaria, joka ryhmällä on edessä. Minustakin tuntuu kurjalta, että lapseni ei ole riittävän rohkea erotakseen vanhemmista edes yhdeksi yöksi. Mutta toisaalta ajattelen, että tarvitseeko hänen sittenkään vielä olla niin kypsä.”

Meille on jostain tullut ajatus, että lapsi pärjää elämässään sitä paremmin, mitä varhemmin hän selviää ilman vanhempia. Tähän saumaan ovat tulleet yöeskarit ja yökoulut jo pienille ala-asteen oppilaille. Muitten lasten silmätikuksi ovat sitten joutuneet ne lapset, jotka eivät ole uskaltaneet matkalle mukaan tai jotka ovat tarvinneet turvakseen oman vanhemman.

Lapsi on hyvin kauan riippuvainen vanhemmistaan. Hän tarvitsee turvallisuudentunteensa takeeksi vanhemman läsnäoloa. Yö on herkkä, jollain tavalla intiimi vuorokauden aika, siksi vanhemmista erossa oleminen öiseen aikaan voi olla vaikeaa sellaisellekin lapselle, joka päivisin jo selviää ilman heitä.

Tutustuin tutkimukseen, jossa tarkasteltiin lasten levottomuus- ja keskittymisvaikeuksien taustaa. Oireet ovat heijastumia lapsen kokemasta stressistä. Hänen kuormansa on liian iso hänen ikäänsä nähden. Tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin, että stressi on seurausta vieroitusoireita. Lapsi on vieroitettu vanhemmista  vaiheessa, jolloin hän vielä tarvitsisi riippuvuussuhteen kehittyäkseen ja voidakseen hyvin.

Itsenäisyys ja yksin pärjääminen on myrkkyä lapsuudelle. Lapsesi on siis aivan normaali kokiessaan turvattomuutta jo ajatuksesta, että hänen olisi oltava poissa tutusta paikasta ilman isää tai äitiä. Toivoisinkin pienten yökouluja järjestävien miettivän uudelleen, onko riippumattomuuden opettelu tuossa vaiheessa olennaisen tärkeä asia, vai voisiko yökouluihin käytettävät henkilökunnan voimavarat käyttää johonkin lapsille vielä tärkeämpään esim. päivähoidon/koulun ja lapsen perheen yhteisiin retkiin ja tapahtumiin.

Annetaan lasten olla riippuvia niin kauan kuin he sitä yksilöllisesti tarvitsevat. Yleensä ihminen itsenäistyy vanhemmistaan murrosiästä. Harva on jäänyt loppuiäkseen riippuvaiseksi vanhempiensa läsnäolosta peräkamarin poikia lukuunottamatta, mutta heidän tarinansa onkin jo toinen juttu.