Uskontojen viidakossa
“Miten kerron lapsilleni onnenpotkusta, että he sattuivat syntymään juuri siihen maahan, jossa palvotaan ainoaa oikeaa Jumalaa, kun he n vartuttuaan kuitenkin huomaavat, että valtaosa maailman väestöstä kannattaa muita uskontoja? Miten voin selittää tämän uskonnon olevan muita todempi syyllistymättä älylliseen ja historialliseen pinnallisuuteen varsinkin kun samalla luokalla saattaa olla useamman uskonnon kannattajia?”
En ole teologisesti enkä uskontotieteellisesti oppinut, jotenolen kysyjän rinnalla tavallisena kristittynä vanhempana.
Vanhempien oikeus valita lapsilleen annettavan opetuksen laatu onmääritelty YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa (26 artikla, kohta 3). Voin siis aivan rauhassa opettaa lapsilleni kristinuskoa niin kuin itse uskon. Olemmehan lapsen kasteen yhteydessä luvanneet huolehtia siitä, että lapsi saa kristinuskon mukaisen kasvatuksen.
Kun kerron lapsilleni omasta uskonnostamme, sanon, että raamatussa kerrotaan näin. Sillä määrittelen lapselle, mihin uskoni perustuu. Kuuden-seitsemän vuoden iässä lapsi havahtuu tosiasiaan, että kaikki ihmiset eivät usko samalla tavalla. Se saattaa hämmästyttää häntä, mutta lapsi ottaa yleensä eteensä tulevat asiat luonnollisina. Koko ajanhan hän on kohdannut uusia asioita, joten uskontojen kirjavuus on yksi niistä.
Kun lapsi miettii uskontojen erilaisuutta, vanhemman tehtävä on kertoa, miten hän itse uskoo ja kertoa myös se, että on paljon ihmisiä, jotka uskovat eri tavalla. Vanhemman uskosta lapsi saa kaikupohjan omalle ajattelulleen . Hän tekee kaiken aikaa valintaa, mihin hän itse uskoo.
Annetaan lapsellemme luonnollinen kasvun rauha tiedollisesti myösUskonnon alueella. Vastataan hänen kysymyksiinsä sitä muka kun ne nousevat. Eletään yhdessä lapsen kanssa sitä uskonelämää, jonka me itse olemme tulleet totuutena tuntemaan.