Vanhemmat kouluun

Kun vanhimmat lapsemme olivat alakoulussa, perheellemme tuli muutto toiseen kaupunginosaan. Se ei ollut lapsille mieleen. He olivat haluttomia muuttamaan koulua. Vihdoin toinen sanoi: ”Yhdellä ehdolla suostun muuttamaan. Jos siinä luokassa on vanhempien luokkatoimikunta”. 

Lastemme luokilla oli luokkatoimikunnat, joissa mekin olimme mukana. Se oli järjestänyt perheille yhteistä toimintaa ja lapset näyttivät arvostavan sitä kovasti. Muistan kun eräskin isä sanoi, että hän tulee mielellään mukaan toimikuntaan, onhan se vapaa-ajan käyttöä mikä hyödyttää omaa lasta ja perhettä. Niinpä niin, mutta ei niitä vapaaehtoisia kovin helposti näytä löytyvät vanhempain yhdistyksiin eikä toimikuntiin. Sääli sinänsä, koska on selvästi havaittu, että niissä luokissa, joissa vanhemmat ovat yhdessä tekemässä jotain lasten koulun hyväksi, voidaan paremmin. Lapset tuntevat toistensa vanhempia ja se estää kiusaamista. 

Vanhempien mukana olo viestittää lapsille, että he  ja koulunkäynti on aikuisille tärkeää.

Kyllähän siinä luokkatoimikunnassa joutuu homminkin. Muistan kerrankin kun suunnittelimme pikkujoulua ja osa vanhemmista ehdotti, että pidetään pikkujoulu diskon muodossa ja minä tietysti vastustamaan. Sanoin, että pikkujouluun on niin helppo keksiä muuta yhteistä ohjelmaa ja että disko olisi vain mielikuvituksen puutetta ja laiskuutta. No tietysti minä jouduin sitten suunnitteluryhmän vastaavaksi. Mikäs siinä.

Kerran muistan, että kieltäydyin tehtävästä, jossa olisimme olleet seuraavana vuorossa. Kuudesluokka järjesti ipanadiskon nuoremmille ja siellä tarvittiin organisoijia ja valvojia. Jouduin sanomaan pyytäjälle: ”Tämä nyt on noloa, mutta me emme halua olla tukemassa sellaista toimintaa, jota emme itse pidä hyvänä lapsille. Ipanadisko on sellainen. Teemme muuta luokan hyväksi, mutta tässä emme halua olla mukana”. No kysyjä oli herrasmies ja ymmärsi kyllä.

Olin pitämässä äskettäin vanhempainiltaa ja luentoni lopuksi sanoin antavani tätimäisen neuvon: ”Kun nyt menette luokkiinne, niin please, sanokaa hei tai tervehtikää toisianne jolloin tavalla” Kerroin sitten ulkomailta kaupunkiimme palanneesta äidistä, joka järkyttyi vanhempainillassa, kun luokkiin mennessä kukaan ei sanonut mitään tervehdykseksi. Tuijotettiin pulpetteihin ja ehkä joku sana tutun kanssa vaihdettiin. Eipä siinä sitten opettajan virittelemä keskustelukaan paljon tuulta ota. Maaseudulla tämäkin taito vielä osataan.