Virtuaalitodellisuus kodeissamme

Elämänlangat / Kotimaa maaliskuu 2001

Lapset ovat television, videon, tietokonepelien ja internetin suurkuluttajia. Erään tutkimuksen mukaan yli puolet kuudesluokkalaisista vietti enemmän kuin kolme tuntia päivässä television kuvaruudun ääressä, vajaa 10% katseli alle tunnin. Virtuaalitodellisuus lisää heidän tietojaan ja värittää heidän maailmankuvaansa

Lapsen elämän  perusolotila on aktiivisuus ja toiminta. Toimeliaisuus on hänen tapansa valloittaa maailmaa ja opettelee elämän taitoja. TV:n ja videon parissa vietetty aika on poissa lapsen aktiivisesta elämästä. Hän elää muitten elämää virtuaalitodellisuudessa. 

Kuvaruutu tuottaa ajanvietettä vaivattomasti. Rentoutuminen vastaanottimen ääressä tukee  fyysistä passiivisuutta. “TV tekee lapsista lihavia ja vihaisia” otsikoi eräs lehti lääkärien huolestuneen kannanoton lasten TV:n katselun sivuvaikutuksista.

Vapaa-ajanviettotottumukset omaksutaan jo ennen kouluikää. Vanhempien on syytä huolehtia, että leikki, ulkoilu ja omaehtoinen touhuaminen on aina tärkeämpää kuin ruudun ääressä istuminen. Lapsi, joka kokee toiminnan iloa varhaislapsuudessaan, on taipuvainen etsimän aktiivisia harrastuksia itselleen myös kouluiässä.

 Levottomuus ja ärtyisyys

Koulussa levottomien ja lyhytjännitteisten lasten yhteiseksi taustatekijäksi on jossain tutkimuksessa osoittautunut koti, jossa televisio on lähes aina auki. Vaikka lapset eivät istuisikaan jatkuvasti sen ääressä, heidän aivonsa kuormittuvat television melulla. Pelkkä  television ääni rasittaa lapsen hermostoa. Nopeatempoiset ohjelmat kuormittavat lasta, koska hänen aivonsa eivät ehdi käsitellä nähtyä ja kuultua. Ylivirittynyt aivojen tila täytyy purkaa jotenkin. Levottomuus, aggressiivisuus, ärtyisyys, ja väsymys on luonnollinen seuraus hermoston ylivirittyneisyydestä.

Tunne-elämän turtuminen

Voimakkaiden filmien katsominen ja pelien pelaaminen vaikuttaa lapsen tunne-elämään. Kun lapsi on ensimmäisen kerran nähnyt jotain pahaa tapahtuvan filmissä, hän kauhistuu ja pelästyy. Seuraavalla kerralla hän sulkee ehkä silmänsä, kun pelottavia asioita on odotettavissa kuvaruudussa. Järkyttävissä tilanteissa tunteet reagoivat voimakkaasti ja adrenaliinia erittyy vereen. Kuitenkaan ihmisen tunne-elämä ei kestä sitä, että se toistuvasti joutuu reagoimaan voimakkaasti. Siksi se suojautuu ja alkaa sietää vahvoja ärsykkeitä reagoimatta niiden edellyttämällä tavalla. Lapsi, joka on ilta illan jälkeen nähnyt muutaman väkivallanteon olohuoneessaan, ei enää kauhistu eikä pelästy. Hänen tunteensa alkavat turtua.

Tunteitten turtuminen alkaa ilmentyä myös muussa elämässä. Kun kaverit kiusaavat toisiaan, kun pienemmille ollaan ilkeitä, kun avutonta potkitaan, se ei enää kosketa läsnäolijoita. Lisääntyvä välinpitämättömyys toisista ihmisistä on merkkinä tunteitten turtumisesta

Samalla myönteisistä tunteista häviävät  ääripäät. Suunnatonta iloa, ylipursuavaa innostusta tai pakahduttavaa onnellisuutta voi näkyä yhä harvemmin. 

Mitä katsotaan

Joskus lapsi haluaa katsoa ohjelmaa, jonka “kaikki muutkin” katsovat, mutta omassa perheessä ohjelma on kiellettyjen listalla. Kielletyn hohto katoaa usein, kun ohjelma on katsottu vanhempien kanssa yhdessä. Lapsi on itse saanut kertoa, mikä ohjelmassa on kiinnostavaa ja mikä huonoa. Jos lapsen kanssa on eletty keskustellen varhaisempi lapsuus, häneltä löytyy yleensä tervettä harkintakykyä. Monesti lopputulos on se, että muutaman katselukerran jälkeen lapsi toteaa, ettei ohjelma oikeastaan olekaan hyvä ja hän aikoo käyttää aikansa johonkin muuhun.

Valikoimaton television katselu saattaa lapsen liian varhain kasvokkain aikuisen maailman kanssa. Ennen television aikakautta lapset tutustuivat aikuisten elämään vähitellen. Aikuisten puheita kuunneltiin kiinnostuneina. Kavereitten kanssa pohdittiin yhdessä varttumiseen ja aikuisen elämään liittyviä kysymyksiä. Tieto suodattui oman käsityskyvyn suodattimien läpi.

On tärkeä, että raja lasten ja aikuisten ohjelmien välillä säilyy. Vanhempien tehtävä on olla esimerkkinä rajojen kunnioittamisesta myös siinä, että he vaativat videoitten  ja elokuvien ikärajoja noudatettavaksi. 

Tunti päivässä

Ala-asteikäiselle tunti television tai videoitten ääressä on riittävä aika. Silloin katselu toimii virikkeenä, tiedon lähteenä ja joskus rentouttajana. Sen lapsen aivot ehtivät sulattaa ja käsitellä. Pidempi katsominen vie aikaa muulta aktiiviselta toiminnalta ja kaverisuhteilta. Vuorovaikutus perheessäkin uhkaa joskus muodostua TV:n ehdoilla puhumiseksi. Välillä on oltava hiljaa, kun joku haluaa keskittyä katsomiseen, välistä keskustelu pyörii TV:stä nähdyissä vaikutelmissa. Itsestä ja omista kokemuksista kertominen vähenee. Sijaiskokemukset raivaavat tieltään oman elämän elämisen. Pahimmassa tapauksessa perheenjäsenten keskinäinen vuorovaikutus vähenee entisestään, jos jokaiselle hankitaan kuvaruutu omaan huoneeseen.

Standfordin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että TV:n katselun ja tietokonepelien pelaamisen rajoittaminen vähentää lasten aggressiivisuutta. Lapsille ja heidän vanhemmilleen pidettiin luento liiallisen ruudun tuijottamisen vahingollisuudesta lasten kehitykselle. Lapset lupasivat olla kymmenen päivää ilman televisiota ja pelejä ja sen jälkeen rajoittaa tv:n katselun ja pelaamisen seitsemään tuntiin viikossa. Kotien televisioihin ja tietokoneisiin asennettiin laite, joka esti sovitun rajan ylittävän käytön. Lasten käytöksessä havaittiin 25% vähemmän aggressiivisuutta käytön rajoittamisen vaikutuksesta verrattuna kokeen ulkopuolella oleviin lapsiin.

Yleensä vanhemmat haluavat toimia lastensa parhaaksi, mutta he ovat joskus epävarmoja monenlaisen tiedontulvan ja lastensa painostuksen keskellä. Lähes kaikki vanhemmat ilmoittavat olevansa huolestuneita lastensa nykyaikana saamista vaikutteista. He tuntevat itsensä voimattomiksi niitten kontrolloimisessa. He haluavat suojella lapsuutta ja toivovat lastensa kasvavan rauhassa aikuisiksi. Kuitenkin juuri vanhemmilla on vastuu oman perheen pelisäännöistä. Yhteistyössä muitten vanhempien kanssa aikuiset voivat luoda turvallista, kasvurauhan takaavaa lapsuutta omille ja lähiympäristönsä lapsille.

Pohditaan yhdessä

Pelaamisen rajat

”Minua harmittaa suuresti, että kymmenvuotiaamme käyttäisi vaikka koko päivän tietokonepelien ääressä. Nytkin kesällä kun olemme töissä, aina kotiin tullessa hän näyttää sitä pelaavan yksin tai kavereitten kanssa. Luulisi, että hän keksisi kesällä muuta tekemistä!”

Aika jonka lapsi käyttää tietokoneen ääressä on poissa hänen oman ikäkautensa mukaisesta ja hänen kehitykselleen tärkeästä toiminnasta, touhuamisesta, leikkimisestä ja kavereitten kanssa rymyämisestä. Luulen, että juuri tämän vuoksi olet harmissasi lapsesi juuttumisesta tietokoneeseen.

Kesä tarjoaa monenlaisia tekemisen mahdollisuuksia. Suunnitelkaa lapsenne kanssa hänen päiväjärjestystään siksi ajaksi kun te olette työssä. Hän näyttää olevan vielä kykenemätön itse hallitsemaan aikaansa. Tietokone on helppo ja mukaansatempaava ajanviete. Löytyykö paikkaa, jossa lapsellanne on aikuisia päiväaikana, mummolaa, serkkujen kanssa muutaman päivän viettämistä, leiriä tai muuta aktiviteettia muitten kanssa, joka lyhentäisi aikaa ennen kuin vanhempien kesäloma alkaa.

Lapsi on kykenemätön itse panemaan itselleen pelaamisen rajoja. Aikuisen on siinä autettava häntä. Joskus auttaminen on sitä, että teemme jotain muuta yhdessä, joskus sitä, että johdatamme häntä muunlaisen tekemisen pariin. Rajan paneminen tietokoneen pelaamiselle on yksinkertaisesti sitä, että sovitte tietyn tuntimäärän päivässä, minkä lapsi voi käyttää pelien parissa. Muuksi ajaksi hänen on keksittävä muuta tekemistä. Tunti päivässä, joskus korkeintaan kaksi on sopiva aikamäärä virtuaalitodellisuudessa viipymistä.

Kesällä voi olla välistä sellainen aika, jolloin tietokone on lomalla. Lapsen on hyvä huomata, että näinkin voi elää. Hän voi löytää sellaista mukavaa tekemistä, jonka hän oli jo unohtanut.