Aidan takana vihertää
“Olen jollain tavalla ihastunut työkaveriini. Eikä tunne taida ollaan ihan yksipuolistakaan. En kuitenkaan haluaisi mitään avioliiton ulkopuolisia seikkaluja, kun sivusta olen nähnyt mitä harmia ne tuovat. Mutta voiko tunteilleen mitään?”
Tunteita ei voi käskeä eikä kieltää. Ne tulevat ja menevät. Voit kuitenkin ruokkia tunteita tai sitten jättää ne ravinnon puutteessa näivettymään. Nyt sinulla on korkea aika ruokkia suhdetta omaan puolisoosi. Sanoit tosin, että oma suhde tuntuu niin haalistuneelta.
Oman suhteen arkisuus on valmistanut tilan ihastumiselle. Nyt tarvitaan teidän molempien heräämistä ja tahtoa lujittaa omaa suhdettanne.
Jos puolisosi ei ole poikkeuksellisen mustasukkainen tyyppi, kerro hänelle, että olet vaaravyöhykkeessä ihastua yhteen työkaveriin. Kun teet salaisuudestasi julkisen, salaisuus muuttaa muotoaan. Voit katsella ihastumistasi ikään kuin ulkoa käsin. Ihastuminen ei ohjaa sinua, vaan sinä käsittelet tunnetta järkesi mukaan. Järkesihän käskee sinua pysymään omassa liitossasi ja olemaan sotkematta omaa ja muitten elämää.
Avoimuutesi herättää myöskin puolisosi. Hänkin toivottavasti huomaa, että itsestään selvyydeksi käynyt avioliitto ei olekaan itsestäänselvyys. Haalistuneesta liitosta voidaan tehdä parempi. Kysykää toisiltanne, mitä sinä toivot? Mikä olisi kummankin mielestä pienin muutos, mikä parantaisi yhteistä elämäänne.
Äskettäin ilmestyneessä Valittujen Palojen Suomen Gallupilla teettämässä rakkaus-tutkimuksessa tuli ilmi, että suomalaiset odottavat puolisoltaan luotettavuutta (85%), uskollisuutta (84%) ja ehdotonta rehellisyyttä (80%). Kaikki puhuvat samasta asiasta. Uskollisuuden arvostus oli noussut kymmenessä vuodessa 15 prosenttia.
Tutkimus kuvaa osaltaan sitä, että parisuhteen suurimman viholliset ovat luotettavuuden, uskollisuuden ja rehellisyyden puute. Koko ajan lisääntyvä ja jokapäiväistyvä uskottomuus on saanut ihmiset hätääntymään oman liittonsa puolesta, siksi nimenomaan uskollisuus on vahvasti nousussa oleva odotus.
Houkutus aidan yli vilkuilemiseen on jokaisella. Taitoa ja lujuutta vaatii uskollisuuteen sitoutuminen niissä tielanteissa kun aidan takana vihertää.
Vihjeeksi tunteittesi kanssa kamppailuun: Kun joudut tilanteisiin, jossa olet ihastuksesi kanssa yhdessä; työmatkalla, yhteisessä projektissa tai jossain kahden, varaudu niihin etukäteen lujittamalla suhdettasi puolisoon. Tehkää puolisosi kanssa innostavia asioita yhdessä, antautukaa viihteelle tai rakastelkaa rajusti niin olet vahvempi kohtaamaan ihastuksesi. oletkin ruokkinut tunteita puolisoasi kohtaan ja jättänyt ihastuksen tunteitten ruokkimisen nälkäkuurille.