Perheissä herätysliikkeen tulevaisuus

Äskettäin uutisoidut tutkimustulokset (2006) kertovat karua kieltään nuorten uskonnollisuudesta. Vain 37% suomalaisista 16-29 vuotiaista pitää itseään kristittyinä. Uskonnottomuus alkaa olla normaali ilmiö ja uskontoon sitoutuneet uivat vastavirtaan. Miten elävä usko siirtyy näissä olosuhteissa sukupolvelta toiselle?

Kirkon ja herätysliikkeitten tulevaisuutta ei pelasta eri ikäryhmille räätälöidyt toimintamuodot, vaan nuoria perheitä kokoavat toiminnot. Painopiste on siinä, että perhe lähtee liikkeelle yhdessä.

Kun lapset ovat pieniä, on luontevaa lähteä perheenä seurakuntaan, sillä lapset ovat helposti houkuteltavissa  sinne minne aikuiset menevät. Kun lapset pienestä lähtien oppivat tien seurakuntaan, tulee seurakuntayhteydestä luonnollinen osa heidän elämäänsä. 

Haasteeksi muodostuvat kouluikäiset. Heille on löydyttävä mielekästä tekemistä ja kiinnostavaa hengellistä opetusta.  Perheille järjestetyt viikonloput vetävät väkeä. Olen ihaillut tapaa, miten eri ikäryhmille kehitetään ohjelmaa. 

Nykyään on keksitty upeita konsepteja, mihin perheet voivat tulla yhdessä. Olen ollut mukana äitien ja poikien viikonlopuissa, isien ja tyttöjen leireillä samoin kuin äitien ja tyttöjen kokoontumisissa ja isein ja tyttöjen tapahtumissa. Mikään kokoonpano ei jää ulkopuolelle. Yksinhuoltajien on luontevaa tulla mukaan ja myös perheiden, joissa toinen vanhempi ei halua hengellisiin tapahtumiin. Lapset itse huolehtivat siitä, että seuraavana vuonna lähdetään uudelleen. Lasten ryhmissä oli ohjaajina varttuneempia nuoria. Mikä tilaisuus mallivaikuttamiseen. Pienet ihailevat isoja ja haluavat kasvaa itsekin aikanaan vastuutehtäviin. 

Isovanhempien ja lastenlasten leirit  antavat mahdollisuuden kuulla Jumalasta ja tutustua hengelliseen tapahtumaan sellaisille lapsille, joitten vanhemmat eivät tue millään tavalla lasten uskoa. Oma kokemukseni isovanhempien ja lastenlasten leiristä kiteytyy lapsenlapsen kysymykseen: ”Tullaanhan varmasti myös ensi vuonna tälle leirille?”

Iso haaste on ohjaajien ja opettajien löytyminen lasten ryhmiin. Mihin on häipynyt tietoisuus, että suurimman sadon kantaa lapsuudessa kylvetty siemen. Eräässä seurakunnassa ei jumalanpalveluksen aikaan löytynyt lasten kanavan pitäjää. Silloin pastori totesi, että hän menee lasten kanssa ”Te aikuiset pärjäätte keskenänne!”. Pastori oivalsi, missä on seurakunnan tulevaisuus sen lisäksi, että lapset  ovat tässä ja nyt tärkeitä.

Ikä ennen murrosikää on haasteellisin vaihe pysyä seurakunnassa. Ilahduin erään jumalanpalvelusyhteisön messussa, kun 9-13 vuotiaille pojille oli oma ohjelma saarnan ja pyhäkoulujen aikana. He ovat vaikeimmin seurakuntaan motivoitava ryhmä. Tuossa iässä tärkeitä ovat myös vastuutehtävät pienempien ryhmissä. Niissä merkityksellisyyden tunne pääsee vahvistumaan.

Kun perhe lähtee tapansa mukaan yhdessä seurakuntaan, oppivat lapset tien  sinne. Perheet tulevat, jos lapset viihtyvät. Uskovat vanhemmat ovat tänä päivänä erityisen huolissaan lastensa hengellisestä kasvusta. Tilaus on olemassa.