Palkitaanko koenumeroista
”Olemme ymmällämme, pitääkö hyvistä koenumeroista palkita lasta? Kuulemma muut kaverit saavat kympistä kympin ja yhdeksiköstä viitosen. Emme ole isommillekaan maksaneet koulunkäynnistä”
Lapsillenne on riittänyt koemenestyksen palkinnoksi hyvä numero sinänsä ja niinhän asian pitäisi ollakin. Joitain lukuhalut menettäneitä lapsia on voitu kannustaa lukemaan kokeisiin maksamalla paranevista suorituksista. Useinkaan lukuinnostus ei ole ollut pysyvää ja palkkioitakaan ei voi määrättömästi korottaa.
Perheen lapset voivat olla suorituskyvyssään erilaisia. Yksi saa hyviä numeroita, toinen yltää keskitasoon. Rahapalkkiot voivat aiheuttaa kateutta sisarusten välillä. Hyvien numeroiden palkitseminen voi myös kertoa ikävällä tavalla vanhempien arvostuksista, että vain hyvissä numeroissa näkyvä osaaminen on arvokasta. Jonkun lapsen lahjakkuus on käytännön töissä tai muissa taidoissa. Hänen ei silti tarvitsisi tuntea olevansa muita huonompi
Jos lapsi on kasvanut huolehtimaan velvollisuuksistaan, pitää hän luonnollisena, että koulusta huolehtiminen on hänen tehtävänsä. Kokeet eivät ole joku erillinen projekti, josta pitää palkita Ahkeruutta on hyvä kiittää ja joskus hyviä suorituksia vaikkapa juhlia. Vanhemmat voivat osoittaa monella tavalla kiinnostuksensa lapsen koulutyötä kohtaan.