Vaikea EI

“Lapseni on ylivoimaista kestää sanaa ei. Tai oikeastaan hän on jo nuori aikuinen – opiskelemassa kun  jo on. Jos en suostu hänen toiveisiinsa seurauksena on hirveä kohtaus. Sitä kai olen pelännyt ja olen antanut hänelle paljon periksi. Viimeksi hän soitti opiskelupaikkakunnalta  alle sadan kilometrin päästä ja pyysi minua hakemaan hänet autolla.. En halunnut pyryssä lähteä, kulkihan linja-auto melkein ovelta ovelle. Puhelin lyötiin korvaani ja kotiin hän tuli illalla äreänä ja kiukuttelua jatkui kaksi päivää.”

Nuorellasi on vielä opittavana elämän läksyjä, jotka häneltä aikanaan jäivät opettelematta. Jostain syystä sinäkin pelkäsit hänen pettymyksiään, kun sanoit hänelle ei. Hän oli ehkä vahvempi lapsi kuin muut perheessäsi ja reagoi pettymyksissä voimakkaasti. Perherauhan nimissä yritit välttää raivoisia kiukkukohtauksia ja siksi joustit ja annoit periksi. Lapsesi ei päässyt harjoittelemaan pettymistä. Hän ei saanut huomata, että elämä ei lopu vanhempien sanomaan EI-sanaan ja siitä seuraavaan pettymykseen, vaan elämä jatkuu siitä edelleenkin.

Onnittelen sinua, että pystyit sanomaan nuorellesi EI, etkä lähtenyt häntä hakemaan. Kuuntele useamminkin tervettä järkeäsi.  Toimi vastuullisen aikuisen tavalla. Se pakottaa myös nuoresi muuttamaan vähitellen reagointiaan. Nyt hänellä kesti kaksi päivää toipua pettymyksestään. Ajan myötä pettymyksen sieto paranee. Vain pettymyksiä kohtaamalla hän vahvistuu kestämään niitä muuallakin elämässään.

Kun lapsi on pieni, ja hänen toiveensa ja vaatimuksensa ovat pieniä, meillä aikuisilla on kiusaus antaa periksi varsinkin jos lapsi on oppinut järjestämään hankalia kiukkukohtauksia tahtomisensa pontimeksi. Kuitenkin ensimmäiset ikävuodet ovat oman tahdon hallinnan herkkyyskautta. Silloin opitaan vähitellen kestämään myös sana ei ja kuulemaan, mitä vanhemmat sanovat.

 Tottelemisen kyky syntyy uhmaiässä, jolloin lapsen tahtoelämä alkaa kehittyä. Lapsen tehtävänä on toisaalta kasvaa tahtovaksi ihmiseksi ja toisaalta oppia hallitsemaan tahtoaan. Tie omaa tahtoa hallitsevaksi ihmiseksi käy sen kautta, että ihmislapsi ensin oppii taipumaan muitten tahtoon, sitten hän voi myös antaa käskyjä itselleen eli oppia itsehillintää ja itsehallintaa.

Lapsen tahdon hallinnan kehittymisessä me aikuiset olemme hänelle kaikupohja. Hän tarvitsee lähelleen aikuiset, jotka uskaltavat sanoa myös EI ja jotka kestävät lapsen kiukun. Aikuisten lujuus muodostaa lapselle turvan, jossa on pienin askelin hyvä kasvaa elämän vaatimuksiin sopeutuvaksi ihmiseksi.