Välit epäkunnossa isovanhempiin
“Välimme isovanhempiin eivät ole kunnossa. Oman perheen kesken tunnemme kuuluvamme yhteen, itkemme, nauramme riitelemmekin, mutta jokainen osaa pyytää anteeksi. Olen yrittänyt moneen kertaan saada muutosta aikaan isovanhempiin päin, mutta aina palaan lähtöruutuun. Lapset ovat aikansa kyselleet miksi mummolassa ei käydä, ei soiteta, ei kutsuta sinne kylään. Olen yrittänyt keksiä monenlaista selitystä myös itselleni. Olen myös kysynyt suoraan, mutta kunnon vastausta ei ole annettu. Ihannehan olisi, että epäsopuun joutuneet puhuisivat ristiriidat halki saman pöydän ääressä, mutta ainakin meidän tapauksessamme se on mahdotonta.”
Olet tehnyt voitavasi. Jostain syystä teidän aikuisten välillä on lukko. Mitähän tuo lukko palvelee? Miksi isovanhemmat tarvitsevat tuon etäisyyden.? Mitä pahaa ja uhkaavaa heille voisi olla perheenne tapaamisesta? Vapauta itsesi sovintoyrityksistä. Pallo on nyt isovanhemmilla. Ketään ei voi pakottaa eikä vaatia sopuun.
Ihmiset eläisivät sovussa, jos voisivat. Kärsimys tämä tilanne on isovanhemmillekin. Kun ajattelet heitä, muista, että heille on tapahtunut jotain todella pahaa, mikä on lukinnut heidät. Nähdessäsi heidät uudessa valossa, saata tuntea myötätuntoa heidän tilannettaan kohtaan. Mitä kaikkea he menettävätkään kantaessaan lukkiutuneita välejä läheisiinsä.
Kun ihminen on tehnyt voitavansa sovinnon aikaansaamiseksi, vastuu ei ole enää hänellä. Vapauta itsesi myös riippuvuudesta isovanhempiin. Nythän olet riippuvainen heistä ja heidän tekemisistään. Heidän äänettömyytesi vaivaa sinua ja aiheuttaa harmia ja muita rasittavia negatiivisia tunteita. Irrota itsesi odotuksista heidän suhteensa ja suuntaudu muualle. On kohtuutonta, jos annat asioiden ja ihmisten, joita et voi muuttaa, vaivata ja estää sinua elämästä omaa elämääsi.
Sinun ja perheesi tasapaino ja onnellisuus ei saa olla kiinni ympärilläsi olevista ihmisistä. Ole onnellinen siitä, mitä sinulla on ja mikä toimii ja vahvista sitä. Jätä vähemmälle sen surkutteleminen mitä ei ole. Tuohon suruun kulutetut voimat ovat hukkaan heitettyä .
Lopeta myöskin selitysten keksiminen lapsillesi. Voit vastata, ettet tiedä, miksi mummolaan ei tule kutsua. Voit kertoa, että teidän välissänne on jotain kummallista, mutta et tiedä, mitä se on. Mitäpä totuutta kiertelemään.
Voivatko lapset käydä mummolassa, vaikka välinne eivät ole kunnossa.? Voit kysyä sitä isovanhemmilta. Tai lapset voivat itse soittaa ja kertoa haluavansa tulla käymään tai tehdä jotain yhdessä isovanhempien kanssa. Aikuisten epäsovun ei tarvitse kostautua lapsille.