Kouluikäinen ja itsetunto (7–12 v)

Elämänlangat / Kotimaa elokuu 2003 

Kouluiässä muotoutuu lapsella käsitys siitä, millainen hän on. Käsitys itsestään määrittelee paljolti, millaiseksi lapsen 

 elämänsä muotoutuu, miten hän käyttää kykyjään ja mitä hän elämässään saa aikaan. Vanhemmat eivät voi paljoakaan vaikuttaa lapsen lahjakkuuteen, mutta sen sijaan lapsen itsetuntoon ja minä-kuvaan sitäkin enemmän. 

Kun lapsella on hyvä itsetunto, hän pystyy käyttämään lahjakkuuttaan ja muuta kapasiteettiaan. Hän luottaa omaan selviytymiseensä itsensä mittaisissa tehtävissä ja uskaltaa yrittää. Hän uskaltaa olla oma itsensä ja voi sanoa EI, silloin kun kaverit ehdottelevat tyhmyyksiä tai väärien tekojen tekemistä. 

Omanarvon tunto 

Itsetunnossa on kyse itsensä arvostamisesta ja itseensä luottamisesta. Vanha suomenkielen sana omanarvontunto on hyvä vastine itsetunto-termille. Itsestään voi arvostaa sellainen ihminen, joka on elämänsä aikana saanut riittävästi kokea, että hänestä pidetään ja häntä rakastetaan. 

Lapsi kokee itsensä arvokkaaksi, jos vanhempi on kiinnostunut hänen tekemisistään, hänen koulustaan, kavereistaan, harrastuksistaan ja häntä kiinnostavista asioista. Kun lapset ovat pieniä, seuraamme tarkkaan heidän kehitystään, touhujaan ja keksintöjään. Kerromme niistä muillekin, ja lapsi saa ansaitsemaansa huomiota. Kun lapsi tulee isommaksi voi tapahtua  onnettomuus, että vanhempien kiinnostus alkaa suuntautua muihin itselle tärkeisiin asioihin ja lapsi saa pärjätä yksin.  

“Missä näitten lasten vanhemmat ovat?”, kyseli eräs isä urheilukentän laidalla. Naapurin lapset olivat pyytäneet häntä katsomaan kilpailuja, joihin he osallistuivat. Toimitsijoitten lisäksi kentällä ei näkynyt juuri muita aikuisia. 

Lapselle ei riitä, että vanhemmat ovat tyytyväisiä hänen hyviin harrastuksiinsa elleivät he osoita kiinnostusta häntä itseään kohtaan.  

Isä ja itsetunto 

Useat tutkimukset  ja käytännön kokemus osoittaa, että isän huomion saaminen näyttää vaikuttavan erityisen paljon ihmisen itsetuntoon. Jos isä on kiinnostunut pojastaan ja he viettävät aikaa yhteisen tekemisen merkeissä, poika kokee olevansa isälle tärkeä. 

 “Minä en ole koskaan ollut isäni ajan arvoinen”,  kertoi eräs aikuinen mies ja totesi samalla, että hän on ikänsä potenut huonoa itsetuntoa. “Muut asiat jopa muut ihmiset olivat isälle tärkeämpiä kuin minä”, hän jatkoi. Lapsi suorittaa päässään alkeellista yhteenlaskua. Jos isällä ei ole aikaa olla hänen kanssaan, hän tulee tulokseen, että muut ovat parempia ja tärkeämpiä kuin hän. Hänessä täytyy olla jotain vialla, kun isä ei hänestä välitä. 

Tytölle taas isä on hänen naisellisuutensa peili. Jos isä tykkää tytöstä, hän uskoo itsestäänselvästi, että muutkin ihmiset voivat pitää hänestä. Jos taas tyttö kokee, ettei hän ole onnistunut valloittamaan elämänsä ensimmäisen miehen huomiota, kuinka ikinä kukaan muu isän sukupuolta oleva voisi hänestä kiinnostua. Isällä on merkittävä vaikutus tytön naisellisen itsetunnon vahvistumiseen. 

Itseluottamus ja onnistumiset 

Lapsen käsitys itsestä muotoutuu pitkälti siitä, mitä hän osaa. Vanhempien tehtävä on huolehtia, että jokainen lapsi saa tuntea onnistuvansa jossakin. Selviytymistä voidaan kokea kodin pienissä tehtävissä. Jos koulun mittaamat asiat eivät tuo lapselle onnistumisen kokemuksia, vanhempien on erityisesti huolehdittava, että lapsi saa niitä muualta, kotitöistä tai harrastuksista.  Jokainen osaa jotakin ja jokaisen oikeus on tietää, missä hän on hyvä. 

Joskus on hyvä tietoisesti järjestää lapselle tilanteita, joissa hän joutuu ponnistelemaan ja voittamaan itsensä. Selviytyminen on yksi tiiliskivi hänen itseluottamuksessaan.  Kauppa-asia tai opettajalle toimitettava juttu voivat olla pieniä, mutta tärkeitä askelia lapsen itseluottamuksen vahvistumisessa. 

Selviytymisen kokemuksia lapsi saa myös opetellessaan itsestä ja asioistaan huolehtimista. Kouluikäisen vastuualueita ovat läksyt, kouluun vietävät tarvikkeet, opettajan antamien lappujen antaminen vanhemmille, harrastusvälineistä huolehtiminen, sängyn petaaminen, omien tavaroitten järjestyksessä pitäminen ja jotkut kotityöt. Vastuulliseksi oppimisessa lapsi tarvitsee aikuisen tukea ja valvontaa. 

Liikkuva lapsi 

Liikuntaa harrastavilla lapsilla on myönteisempi minä-kuva kuin keskimäärin muilla lapsilla. Ala-asteella he ovat luokkansa suosituimpia. He saavat harrastuksestaan itsetuntoa vahvistavaa myönteistä palautetta. Urheilevan lapsi on vahvasti kosketuksissa itsensä ja kehonsa kanssa. Hänellä on tunne itsensä hallinnasta ja se vahvistaa hänen itseluottamustaan.  

Jokaiselle lapselle on tarpeellista löytää liikkuminen elämäntavaksi. Se voi olla liikuntaharrastus tai muu omaehtoinen liikkuminen.  Tänä päivänä ollaan huolissaan lasten kunnon ja jaksamisen heikkenemisestä. Kohtuullisten pitkien koulumatkojen kulkeminen kävellen tai pyörällä on tarpeellista hyötyliikuntaa ja tukee lapsen kykyä nähdä vaivaa ja ponnistella. 

Itsetunto ja koti-ilmapiiri 

Itsetuntoa tutkinut prof.Liisa Keltinkangas-Järvinen on havainnut, että lapsen itsetunto saa hyvän kasvumaaperän kodeissa joissa vanhemmat ovat

– kiinnostuneita lapsistaan 

– lapsilla on selkeät rajat ja lapset tietävät, mitä heiltä odotetaan 

– perheissä on säännöt, joitten noudattamista valvotaan 

– aikuiset ovat aikuisia ja uskaltavat sanoa myös EI 

– vanhemmat muistavat kiittää ja antaa myönteistä palautetta eikä epäonnistumisista rangaista 

– lapsen yksilöllisyyttä ja erilaisuutta kunnioitetaan, jokaisen elämä on tärkeä ja ainutlaatuinen 

Mielenkiintoista on havaita, että rajat ja niitten valvonta liittyvät hyvän itsetunnon edellytyksiin. Ne kertovat lapsesta välittämisestä. Lapsi joutuu ponnistelemaan pysyäkseen rajojen sisällä. Rajoja ovat myös lapselle kuuluvat velvollisuudet. Onnistumisista hän saa kiitosta sekä itseltään että ympäristöltään.  

Pohditaan yhdessä 

Numerot ja palkkiot 

“Olemme epätietoisia maksaako hyvistä numeroista vai ei. Yllättävän monet lapset saavat rahaa hyvistä numeroista.” 

Arvosanoista palkitseminen on monisyinen juttu. Hyvän numero sinänsä pitäisi olla palkka tehdystä työstä ja tehdä sekä lapsi että vanhemmat iloisiksi. Perheessä voi olla erilaisia oppijoita. Toinen saa helposti hyvät numerot, toinen ei saa, vaikka ponnistelisi kovasti. Heikommin menestyvälle on masentavaa jäädä huonommaksi sekä numeroissa että rahassa. Raha palkkio ei motivoi syvempään oppimiseen. Millaisiin summinhan rahapalkkiot joudutaan nostamaan kymmenen palkitsemisvuoden jälkeen! 

Jos lapsi on selvästi alisuoriutuja, palkkio voi kannustaa häntä käyttämään kykyjään tehokkaammin. Silloinkin palkitseminen pitää olla tilapäistä. Lapsi näkee, että työtä tekemällä voi saada numeroita nousemaan.  

Olennaista on tukea jokaista lasta hänen kykyjensä mukaisiin suorituksiin ja hyväksyä lasten erilaisuus.