Mihin kiire

Julia 5 v tuli viime keväänä perheensä kanssa Afrikasta. He asuivat muutaman päivän Helsingissä Mannerheimin tien varrella. Ensimmäisenä aamuna lapsi seisoi ikkunan ääressä pitkään ja totesi ” Täällä kaikilla ihmisillä on kiire”. ja toteamusta seurasi kysymys, mihin kaikilla oli kiire. Siihen ei kukaan osannut vastata.

Lapsi on koko pienen elämänsä asunut maassa, jossa ihmiset pysähtyvät  tavatessaan tuttunsa. Siinä vaihdetaan kuulumiset ennen kuin jatketaan matkaa. Minun kuangalin taitoni rajoittui pitkiin tervehdyslitanioihin.  Vastaantulijoiden kanssa vaihdettiin kuusi vuorosanaa tai lausetta. Ja hymyä naaman leveydeltä.

Minulla oli kyllä totuttelemista afrikkalaisen elämänrytmin verkkaisuuteen. Kun tyttäreni perheellä oli vapaapäivä, kyselin aamulla, mitä tekisimme tänään; leipoisimme, siivoaisimme, korjaisimme rikkimenneitä vaatteita tai kohentaisimme pihaa. ”Äiti, nyt vietetään päivää”. Oli siinä äidillä opettelemista kun silmäni oli erottanut jo monta tekemätöntä työtä. 

Äskettäin tytär kertoi, että he olivat naapurissa grillaamassa. Kului neljä tuntia ennekuin päästiin maistamaan grilliherkkuja. Oli kuulemma ehtinyt tulla monta kertaa nälkä afrikkalaiseen elämänmenoon tottuneellekin.

Kun tyttären perhe palasi syksyllä Afrikkaan, kotiin päästyään vävy laittoi viestin. ”Matka sujui onnellisesti. Pääsimme kotipihaan. Afrikkalaisen tavan mukaan menemme ensin naapureihin kyselemään ja kertomaan kuulumiset. Auton puramme huomenna.”

Niin – mihin meillä on kiire. Elämän ahnehtimiseen. Tarpeellisia on kuitenkin oikeastaan aika vähän.