Mitä teen vihalleni?

Viha on pelottava tunne. Erityisesti uskovien ihmisten on vaikea kohdata omaa vihaansa ikään kuin se olisi tunne, jota ei saisi olla. Viha on yksi Jumalan luomista tunteista ja sillä on oma tehtävä. Meidän on opittava tunnistamaan vihan tunteemme, ymmärrettävä sen viesti ja käsiteltävä tunne.

Vihan juuret ehkä  lapsuudessa 

Vihastuminen on normaali reaktio kun ihminen kokee epäoikeudenmukaisuutta itseään tai muita kohtaan. Viha on jälkitunne pettymyksissä, jos kukaan ei kuule, ymmärrä ja lohduta. Joittenkin ihmisten elämään on kertyy  tunnistamatonta vihaa jo lapsuudessa. Kun lasta laiminlyödään, hänet hylätään, torjutaan tai muuten haavoitetaan, normaali reaktio olisi vihaisuus, mutta lapsella ei ole tunteelle nimeä eikä myöskään mahdollisuutta ilmaista vihaisuutta.

Lapsi kokee nimetöntä pahaa oloa. Vahvat lapset purkavat sen aggressiolla. Sisäänpäin kääntyneet lapset  torjuvat kivun ja äärimmäisessä tapauksessa nauravat kun pitäisi itkeä. Torjuttu pettymys ja sen jälkitunne viha pyrkii esiin aikuisiässä. Jotkut alkavat oirehtia fyysisillä sairauksilla. Toiset masentuvat tai uupuvat. Kun ikääntymisen myötä  torjuntamekanismi ei enää jaksa pitää pahaa oloa poissa tietoisuudesta, ahdistus, innottomuus ja masennus alkavat vaivata.

Kenelle olet vihainen

Silloin on kysyttävä; ”Kenelle olet vihainen?”. Melkein kuulen spontaanin vastauksen; ”En minä ole kenellekään vihainen!”. Kun tarkemmin tutustutaan vastaajan elämäntarinaan, ulkopuolinen huomaa monta tapahtumaa, jossa ihmisen normaali tunne olisi ollut pettymys ja vihaisuus, mutta sille ei ole ollut tilaa.

Jossain vaiheessa voidaan päästä tilanteeseen, jossa ihminen rohkenee vastata kysymykseen: ”Kenelle olet vihainen?”. ”Isälle, joka ei ollut isä, äidille joka ei kyennyt antamaan hellyyttä, opettajalle, joka näki minussa vain alkoholiperheen surkean lapsen, kavereille, jotka eivät hyväksyneet porukoihin, esimiehelle, joka teetti töitä, jotka kuuluivat muille, vaimolle, jonka vaatimuksia kiltteydessäni täytin, lapsille, jotka turhauttavat ja aiheuttavat harmia…”

Kun ihminen uskaltautuu kohtaamaan torjutut vihan tunteet, mielessä alkaa syntyä tilaa niistä vapautumiseen ja anteeksiantamiseen. Ennen kuin voi antaa anteeksi, on tiedettävä, mitä antaa anteeksi. Loukkaukset on kohdattava uudelleen.

Vihan käsitteleminen

Patoutuneen vihan käsittelemisen voi alkaa kyselemällä: ”Mitä olisin halunnut tehdä tai sanoa minua loukanneille ihmisille?” Tässä nousee usein seinä vastaan. Etenkin uskovan ihmisen on vaikea antaa tilaa vihaisille ajatuksille. Kuitenkin vihan tunteen tunnistaminen on eri asia kuin vihassa tehdyt teot. Tunteitten nimeäminen ja käsitteleminen ei vahingoita ketään.

Psalmeissa on esimerkkejä parantavasta vihan tunteiden käsittelystä (Ps 69,109). Psalmintekijä on joutunut epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Hänen pettymyksensä on oikeutettua. Hän tuntee vihaa väärintekijöitä kohtaan. Hän kertoo rukouksessa Jumalalle niistä mielikuvista, joita viha tuo hänen ajatuksiinsa. Hän toivoo kamalia asioita lähimmäisilleen; onnettomuuksia, menetyksiä, leskeyttä, työttömyyttä, konkurssia, sairauksia ja iankaikkista tuhoa. Hän ei kuitenkaan ryhdy toteuttamaan mielikuviaan tekoina eikä edes sanallisesti ilmaisemaan niitä muille.

Psalmintekijä kohtaa vihansa Jumalan edessä. Hän purkaa sitä turvallisesti ja kaunistelematta. Hän on tietoinen siitä, että Jumala ei hylkää hänen kauheista tunteistaan ja ajatuksistaan huolimatta. Hänen luottamuksensa Jumalan hyväksyvään rakkauteen on vahva. Välillä hän huudahtaa ”Herra pelasta minut”.

Vihan purkaminen  vie aikaa. Psalmintekijäkin ehti laihtua ja sairastaa kivuliaan prosessin aikana. Lopputulos on kuitenkin vapautuminen ja Jumalan ylistys. 

Monesti tarvitsemme rinnallemme luotettavan ystävän tai sielunhoitajan, kun kohtaamme torjuttua vihaamme. Jumala haluaa luoda uutta. Entinen saa jäädä taakse ja uusi puhkeaa taimelle.