Lasten tappelut

”Mitä tehdä, kun lapset tappelevat. Mennäkö erotuomariksi, vai antaa heidän rauhassa mitellä voimiaan. Lasten keskinäiset kahinat ovat rasittavinta tässä perheen arjessa.”

Annanpa sinulle kokeiltavaksi saman neuvon, jonka itse löysin kaksikymmentä vuotta sitten Kotimaan kolumnistin Anneli Terhon tekstistä. Hän neljän lapsen äitinä oli myös uupunut sisarusten keskinäisiin tappeluihin ja siihen, että häntä pyydettiin jatkuvasti tuomariksi. Hän kertoi ryhtyneensä kuuroksi ja mykäksi aina kun lapset tappelivat keskenään. 

Kerroin omille lapsilleni, että luin juuri eräästä lehdestä, että äiti voi olla kuuro ja mykkä, silloin kun lapset tappelevat. Silloin lapset joutuvat itse selvittämään välinsä. Sanoin, että tästä lähin minä myös olen kuuro ja mykkä, kun tappelette.

Seuraava tappelu tuli. Otin uuden reagointitapani käyttöön. En ollut kuulevinani enkä näkevinäni enkä vastannut mitään, kun toinen huusi:  ” Äiti, tuo kiusaa ja haukkuu minua!”. Tappelu jatkui vielä hetken, kunnes lapset huomasivat, että en reagoinut samalla tavalla kuin ennen.  ”– Nyt se on kuuro ja mykkä, he totesivat keskenään.” Kahina laantui ja tilanne sai uuden käänteen.

Jatkoin kuuroutta ja mykkyyttä aina tarpeen tullen. Huomasin, että tappelut vähenivät, koska lapset vähitellen oppivat, että vanhempien huomiota ei enää saa tappelemalla. Samalla lapset ottivat vastuuta erimielisyyksiensä selvittelystä, koska äiti ei ollut käytettävissä kuulustelun pitäjänä.

Tietysti lasten tappeluihin on puututtava, jos tappelijoina on epätasaväkiset tappelupukarit ja toinen jää heti kättelyssä alakynteen tai otteet muuten ovat vaarallisen kovat. Silloin tapani oli erottaa tappelijat istumaan eri tuoleille ja sanoa, että nyt istutte siinä siihen asti kunnes olette selvittäneet erimielisyytenne. Kohta kuului  vetoava huuto: ”Äiti, me on jo sovittu se juttu”. En kuulustellut heiltä, miten he olivat juttunsa sopineet. Pääasia oli tapahtunut. He olivat siirtyneet samalle puolelle ja voivat taas jatkaa yhteisiä touhujaan.