Roskia keräämään
Olin kylässä lapsuuden ystäväni luona. Kuusivuotias Ksenja-tyttö, lapsenlapsi siis vietti iltapäivää mummin luona. Keksimme lähteä kävelylle ja mummi pyysi Ksenjaa mukaan. Tyttö oli kuitenkin haluton juuri sinä päivänä kävelyretkelle. Mummi sanoi sitten tytölle; ”Kuule, kerätään matkalla roskia” ”Jippii”, hihkaisi tyttö, ”sieltä voi löytyä vaikka mitä aarteita. Otan korin ja monta muovipussia”
Olipa mielenkiintoinen kävelyhoukutin. Perheellä oli tapana kävelyillä kerätä roskia ja Ksenja sai ottaa parhaat siis parhaat roskat omiin kokoelmiinsa. Tytöllä oli lajitelmat karkkipapereita, pullonkorkkeja, erilaisia pikkuesineitä ja ties mitä. Mielestäni keksintö oli sangen nokkela. ”Pidä Suomi siistinä” tai ”Poimi roska päivässä” oli pantu täytäntöön lasta innostavalla tavalla. Harmi kun en älynnyt tutustua Ksenjan kokoelmiin. Tehdään se toisella kertaa. Niin ja matkalla mummi kertoi ääneen jokaisesta lintuhavainnosta. Kyllä lintujen nimiäkin oli pienen Ksenjan päähän tarttunut, kun hän rantakaislikossa kyseli ”Onko mummi tuo tukkakoskelo?”
Mitä kaikkea hyödyllistä ja yleishyödyllistä voisimmekaan me isovanhemmat innostaa lapsenlapsiamme tekemään, kun itse olemme hommassa mukana. Itse olen käyttänyt omia lapsia ja lapsenlapsia toimistoapulaisena kun on pitänyt liimata postimerkkejä isoihin määriin kirjeitä ja sulkea niitä. Pihan männyn käpyjen keruu on myös ollut sopivaa puuhaa ja niitä on voinut polttaa vaikka saunan uunissa.
Joku on kantanut lasten kanssa kiviä rannoilta ja sorakuopilta ja koristanut niillä kukkaruukkuja tai kukkapenkin reunoja. Mies sai aikanaan lapset ja sittemmin lapsenlapset takuuvarmasti kävelylle kun etsittiin kauniita lehtiä, joita sitten kuivatettiin kirjojen välissä. Parhaimmillaan ne päätyivät liimattuna korteiksi tai tauluiksi, mutta kyllä vieläkin voin löytää yli kolmenkymmenen vuoden vanhoja lehtiä isojen kirjojen välistä kauniisti kuivaneina. Niillä voi kohta olla jo antiikkiarvoa.