Kiukkuista kihinää

”Kihisen välistä kiukusta. Ajattelen, että olkoon rauhassa, ikinä en enää yritä selittää mitään. En kuitenkaan jaksa pitkään olla suuttunut ja alan taas varovaisesti lähestyä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten taas tulee nenille ja kierre jatkuu”

Jokaiseen parisuhteeseen liittyy erimielisyyttä ja suuttuminen joskus on luonnollinen asia, mutta suuttumuksen käsittely vaatii välistä opettelua, varsinkaan jos lapsuudessa ei ole saanut mallia rakentavasta kiukun ilmaisemisesta. Mitä jos osallistuisimme pienelle suuttumisen oppitunnille.

Ilmaisematon suuttumus kasaantuu. Siitä syntyy vaarallinen varasto. Monilla ihmisillä näitä varastoja on kertynyt jo lapsuudesta, jolloin ei ollut mitään mahdollisuutta ilmaista suuttumusta. Jos suutumme kohtuuttomasti jostain, se on merkki, että olemme törmänneet vanhaan varastoon. Sama pätee myös suuttumuksen vastaanottamisessa; jos menemme kohtuuttomasti lukkoon, on joku vanha pelko aktivoitunut. Varastot pitäisi ensin tunnistaa ja purkaa, jotta ne eivät kummittelisi enää asiattomissa yhteyksissä.

Mistä tulin vihaiseksi ?Miettiessämme kysymystä rauhassa, huomaamme ehkä, että toisen sanat tai teko herätti vanhoja muistikuvia. Nyt on syytä rajata selvästi asia, mistä olemme juuri nyt vihaisia.

Annetaan tunnekuohun laskea, ennen kuin alamme käsitellä asiaa. Suuren tunnekuohun vallassa emme pysty puhumaan ja käsittelemään asiaa toista syyttelemättä. Sanamme muuttuvat helposti toisen haukkumiseksi. Se ei auta vaan tekee toisen kuuroksi. Vasta kun olemme rauhoittuneet pystymme syyttelemättä kertomaan mitkä asiat ovat meille sietämättömiä.

On viisasta käsitellä yksi asia kerrallaan Kukaan ei kestä sitä, että hänen niskaansa kaadetaan koko hänen syntikuormansa viimeisten vuosien ajalta. Yksi asia kerrallaan ja silloin, kun se on tuore on asiallisin käsittelyjärjestys

Suuttuminen on usein pitkän ketjun viimeinen tunne. Sitä on ehkä edeltänyt säikähdys, pelko, pettymys, ikävä, suru tai kipu. Muiden tunteiden tiedostaminen ja kertominen toiselle on usein tärkeämpää ymmärryksen kannalta kuin se viimeinen pisara, kiukusta kihiseminen. Oleellista on myös kertoa, mitä olisi toivonut tai halunnut välttää.

Kiukustumista ei tarvitse pelätä. Oleellisinta on miten käsittelemme suuttumuksen ja miten pääsemme käsittelyn jälkeen parempaan toinen toistemme ymmärtämiseen. Silloin suuttuminen on tehnyt tehtävänsä.

Mitä teen kiukulleni

Kun joku on loukannut meitä, kiukustumme sisäisesti. Kiukku syntyy siitä, että tarpeemme tai toiveemme estyy. Asiat eivät suju niin kuin olemme suunnitelleet. Lievemmissä tilanteissa harmistumme ja toisessa ääripäässä on vihastuminen. 

Tunne on pettymyksen ja turhautumisen ja vihastumisen sekoitus. Pulmaksi tulee, miten selviämme kiukkumme kanssa. Olemme ehkä nähneet liian paljon hallitsematonta kiukun ilmaisemista; huutamista, haukkumista tai fyysistä kiukun purkamista. Jäljet pelottavat eikä siitä haluta ottaa toimintamallia. 

Toinen ääripää on loukkaantumisen kätkeminen. Uskova ihminen on lukenut raamattunsa ”Eläkää rauhassa kaikkien kanssa” tai ”Jos joku lyö sinua poskelle, käännä hänelle toinenkin poski”. Tällainen ihminen saa sopuisan ihmisen maineen, mutta ennen pitkää hän saattaa alkaa voida itse huonosti.

Jos joku loukkaa sinua kerran, on se loukkaajan oma häpeä, mutta jos sama ihmisen loukkaa sinua kahdesti, on vastuu sinun. Voi olla, että tuo toinen ei edes huomaa loukanneensa, siksi loukatun velvollisuus on ilmaista se hänelle. Silloin on toivoa, että sama käytös ei toistu.

Paavali opettaa terveellä tavalla kiukusta: ”Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö…” Hän tiesi omasta kokemuksesta, että ihmissuhteissa syntyy monenlaisia ryppyjä. Loukkaamme toisiamme tahallaan ja tahtomattamme. Vuorovaikutusta selkeyttää se, että olemme rehellisiä ja avoimia silloin kun toisen käytös aiheuttaa meissä loukkaantumista ja kiukkua. Olennaista on se, miten kiukun ilmaisemme. Voimme tehdä sen rakentavasti tai repivästi, jolloin olemme Paavalin kuvaamalla synnin tekemisen alueella.

Rakentavaa kiukun ilmaisua on kertoa toiselle sanallisesti, mikä toisen toiminnassa on loukannut ja synnyttänyt kiukkuisia tunteita. Silloin ei haukuta toista ihmistä, vaan puhutaan hänen käytöksestään ja miten se haittaa.

Tällainen rakentava avoimuus on omalla tavallaan valkeudessa vaeltamista. Kun olemme rakentavalla tavalla avoimia toisillemme myös harmittavissa asioissa, keskinäinen yhteys voi lujittua, koska voimme luottaa että toisen hampaankoloon ei kerry loukkauksia. Ja jos keskinäisessä kiukkujemme selvittelyssä toimimme taitamattomasti ja teemme syntiä, on meillä uskovilla apu siihenkin tilanteeseen. ”…Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan veri puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” 1 Jh1:9