Isotkin lapset kärsivät

Eroamisen tekee nyt helpommaksi se, että  lapset ovat jo isoja 15 ja 17-vuotiaita.” tuon lauseen saamme perheneuvojina kuulla aina silloin tällöin. Silloin mietimme kuumeisesti, miten voisimme lämpimästi ja vakuuttavasti sanoa, että isotkin lapset kärsivät vanhempiensa erosta. Eroa miettiviä pareja haluamme useimmiten haastaa tekemään kaikkensa suhteensa selvittämiseksi ja eron välttämiseksi.

Isojen lasten vanhempien ero ei vaikuta heidän kehitykseensä samalla tavalla kuin pienten lasten kohdalla. Vanhempien erotessa heidän maailmansa kuitenkin hajoaa. Jopa aikuiset lapset kertovat, että elämän tutut perusraamit murenivat vanhempien erotessa. Heidän energiastaan iso osa kului vanhempien eron miettimiseen ja joskus toisen vanhemman tukemiseen.

Nuoret saattavat pitää pitkään omana salaisuutena vanhempiensa eron kertomatta siitä edes parhaille kavereilleen. Jo tämä kuvastaa asian kipeyttä heille. “Mikään ei ole kuin ennen”, “Kuinka itse uskallan luotaa kehenkään tai rakentaa omaa parisuhdetta”, ovat nuorten usein käyttämiä lauseita. Vanhempien erokriisi on myös heidän oma kriisinsä.

Jotkut nuoret torjuvat kivun kokemisen ottamalla etäisyyttä vanhemmista ja kodista. He kehittävät elämään vauhtia ja silloin ei tarvitse ajatella kodin murheita. Jotkut kätkevät tunteensa ja ajatuksensa sisäänsä. Silloin vanhemmat erehtyvät ajattelemaan, että lapsi ei kärsi ja selviää erosta hyvin.

Joskus ero on ainoa ulospääsy umpikujasta ja eri osapuolille helpotus. Silloinkaan ei sovi vähätellä lapsen pettymystä siitä, että koti hajoaa ja elämä muuttuu. Järki ja tunteet kulkevat eri latuja. Tunteitten kipua ei pidä vähätellä  selittämällä järjellä ratkaisun välttämättömyyttä.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole taakoittaa eronneita, vaan rohkaista kriiseissä olevia ponnistelemaan suhteensa eteen. Tiedän, että monet eronneet haluavat tehdä kaikkensa lievittääkseen lastensa kärsimystä ja vahvistaakseen heidän selviämistään.

Parisuhteen kriiseistä selviäminen on vahva viesti lapsille siitä, että elämässä voi olla vaikeaa, mutta yhteisellä tahdolla ja sitkeällä työllä voidaan päästä eteenpäin ja pelastaa parisuhde. Se on vahva evästys lasten tulevia ihmissuhdekriisejä varten.