Kaksi varottavaa

Nuoret kyselevät usein voiko seurusteluvaiheessa olla nähtävissä hälytysmerkkejä, jotka pitäisi huomata ennen seurustelusuhteen vakiinnuttamista 

Kaksi varottavaa asiaa nousee mieleen ensimmäiseksi. Mustasukkaisuus näyttää olevan ominaisuus, joka vanhetessaan pahenee. Parisuhteen alussa kumppani saattaa olla imarreltu toisen mustasukkaisesta omistamispyrkimyksestä; että olenkin niin tärkeä, että muut eivät saa edes vilkuilla tänne päin.

Sairaalloisesti mustasukkaisen ihmisen persoonassa on vaurio oman itseluottamuksen alueella, siksi hän ei jaksa luottaa että hän olisi kumppanilleen riittävä. Siksi hän kääntää heikon itseluottamuksen epäluottamukseksi toista kohtaan. Mustasukkaisuus tulee esille usein jo seurusteluaikana. Silloin on juuri oikea aika miettiä suhteen tulevaisuutta uudelleen. Varoittaisin kaikkia, jos voisin.

Toinen paheneva asia näyttää olevan mieltymys humalahakuiseen juomiseen. Juominen voi vähentyä tilapäisesti seurustelun alussa. Rakastumisen isot tunteet tuovat elämään uutta sisältöä ja viihtymystä ei tarvitse hakea alkoholista. Elämän arki tuo kuitenkin aikanaan pettymykset, huolet ja stressin. Silloin opittu polku alkoholin kanssa rentoutumiseen on helppo löytää jälleen..

puoliso. Hän ei voi kumppaniaan näistä ongelmista parantaa, vaikka tuhannet ovat sitä yrittäneet. 

Varotuksia eivät kuuntele yleensä ne, joitten tarvitsi ne kuulla eli rakastuneet.