Äksyilevä nuori
“Kuusitoistavuotiaamme käyttäytyy mahdottomasti minua ja nuorempaa sisarusta kohtaan. haistattelee, lyö, saa raivareita, sylkee. Miesystäväni haluasi muuttaa kanssani asumaan, mutta en usko, että hän kestää lastani. Alan olla yliväsynyt”
Joskus nuoren kasvukivut ja paha olo pursuu yli äyräittensä, niin kuin teillä näyttää käyneen. Mikä on kuusitoistavuotiaan paha olo, joka saa hänet siirtymään tuhoavan käyttäytymisen puolelle? Olisiko sinulla joskus sellainen hetki, jolloin sinulla olisi varastossa jonkun verran voimia ja voisit pysähtyä kuulostelemaan nuoresi kuulumisia. Kertoisit hänelle, että näet, että hänellä on monesti tosi paha olo ja siksi hän käyttäytyy mahdottomasti. Kysyisit, mistä hän on vihainen ja kenelle hän on vihainen?
Nuo ovat isoja kysymyksiä. Siksi toivoinkin, että sinulla olisi voimia kuulla myös vastaukset. Murrosikäiset ovat usein vihaisia meille vanhemmille. He kokevat meidän aiheuttavan heille tukalan elämän. Kaikki heidän onnettomuutensa ovat ymmärtämättömien vanhempien syytä. Joskus nuo ajatukset olisi hyvä saada sanallisesti ulos, että kiukun ei tarvitsisi koko ajan epäsuorilla viesteillä pursua ulos ja vahingoittaa syyttömiäkin ihmisiä.
Nuoren purkauksessa tulee ulos myös sellaisia asioita, joissa meidän on myönnettävä, että olemme hankaloittaneet heidän elämäänsä ja heidän kiukkunsa on oikeutettu. Juuri nuo asiat on vaikeinta meidän vanhempien kohdata.
Nuorta kuunnellessa on hyvä takoa omaan päähän ajatus, että nuo kaikki ovat nuoren aitoja tunteita ja kokemuksia, vaikka osa niistä perustuu väärinkäsityksiin ja virheellisiin tulkintoihin. Kuuntelemisen hetki ei ole oikea paikka puolustelupuheille.
Murrosikä on hankalin mahdollinen elämän tilanne miesystäväsi muuttamiselle perheeseenne. Osa nuoresi käytöstä voi olla sanatonta puheenvuoroa siitä, että hän ei halua kotiinsa ketään vierasta ihmistä ja jos sellainen tulee hän käytöksellään huolehtii, että tämän olo tulee siellä sietämättömäksi.
Murrosikä on suuri elämänmullistus. Siihen rinnalle ei mahdu muita isoja elämänmuutoksia perheessä. Toivottavasti teillä aikuisilla on aikaa odottaa.