Yhteinen aika

”Sano niille ihmisille, että olisivat aikanaan yhdessä perheensä kanssa, huomaisivat puolisonsa ja hänen tarpeensa ja kiinnostuisivat lastensa elämästä, ettei kenenkään tarvitsisi herätä liian myöhään. Siinä katumuksessa ei enää auta mikään, kun välimatkaa läheisiin on päässyt kertymään liian paljon”

Siinä oli erään murheellisen ja katuvan ihmisen viesti, toivottavasti se löytää vastaanottajat. Kun kuuntelee ihmisten kertomuksia siinä vaiheessa, kun he katselevat elämää taaksepäin, kukaan heistä ei kadu sitä, että tuli tehtyä liian vähän työtä, mutta moni katuu sitä, että tuli elettyä liian vähän perheensä kanssa.

Elämän mielenkiintoiset haasteet tai eteenpäin pääsemisen tarve voi aikuisiän alkuvaiheessa olla niin suuri, että se työntää perheen tarpeet sivuun. Silloin saattaa tehdä mielessä hyviä päätöksiä, että kun  elämä rauhoittuu, opinnot saadaan loppuun tai meneillään oleva projekti päätökseen, sitten on aikaa taas perheelle! Rauhoittumisen päivää ei yleensä tule. Uudet haasteet astuvat näyttämölle entisen jälkeen.

Olen kuullut jonkun isän sanovan, että hän alkaa solmia vahvempaa kontaktia lapseensa siinä vaiheessa, kun siitä on kalakaveriksi. Harvoin on liian myöhäistä, mutta yhteyden rakentaminen menetettyjen vuosien jälkeen on työlästä. Kun lapsi on pieni, hänellä on luontaisesti paljon asiaa molemmille vanhemmilleen. Molemmat ovat hänelle tärkeitä. Isän ja äidin kanssa tehdään eri juttuja. Jos lapsi oppii toimimaan vain äidin kanssa, isä jää alusta asti vieraaksi ja kontaktin luominen myöhemmin on vaivalloisempaa.

Ihmisen psyykkisen terveyden ydin on perheen vastavuoroisissa ihmissuhteissa. Siellä on myöskin yksi  jaksamista vahvistava voimavara. Perheelle annettu aika ei pitäisi olla uhrautumista, vaan luonnollinen, palkitseva osa elämää. ”Onnellisia hetkiä koen aina silloin, kun lasten silmistä ja olemuksesta näen sen, että he ovat onnellisia, kun leikimme, pelaamme tai teemme jotain  yhdessä” kertoi eräs isä.  Tuo aika on kivijalka lasten ja vanhemman välisen suhteen kasvulle. Se kivijalka kantaa vielä aikuisuudessa.

Vanha, kulunut sanonta on yhä ajankohtainen. Sitä voimme muistutella itsellemme tänäkin vuonna: ”Monet asiat, joita tarvitsemme, voivat odottaa. Lapsi ei voi. Hänen nimensä on tänään.”