Minun syyni

Sattuipa tässä joku aika sitten harvinainen tapaus. Olin tulossa töistä kotiin. Ylitin pyörällä suojatietä. Näin auton lähestyvän ja hiljentävän vauhtia, mutta yhtäkkiä tajusin, että auto ei pysähdy vaan yhteentörmäyksemme on väistämätön. Auton puskuri töytäisi takapyörääni. Selvisin kuitenkin kaatumatta uhkaavasta tilanteesta. Mieskuljettaja hiljensi autonsa, avasi ikkunan ja huusi: ”Se oli minun vikani, kokonaan minun vikani.” Hämmennyksessäni tuskin sain sanaa suustani ja molemmat jatkoimme matkaamme.

Mieleeni jäi soimaan tuo harvinainen lause ”Se oli minun vikani”. Milloinhan olin viimeksi kuullut kenenkään sanovan noin. Tai milloin itse olisin sen sanonut. Kun mokailemme, hätäännyksissämme helposti löydämme syytä toisessa ja puolustelemme omaa menettelyämme. Harvoin meistä löytyy nöyryyttä myöntää virheemme.

Tavan takaa kuulemme uutisia julkisuuden henkilöitä tai päättäjistä, jotka ovat tahallaan tai ymmärtämättömyyttään tehneet vääriä tekoja. Äärimmäisen harvoin kuulemme kenenkään myöntävän tekemäänsä virhettä. ”Kiistää kaiken” on hyvin tavallinen uutisotsikko. Tälläkin suunnalla Suomea korkea virkamies oli käyttänyt väärin asemaansa ja tarkastuslautakunta joutui pyytämään tutkintaa virkamiehen toimista. Väärinkäytökset todettiin, mutta silti mies  syytti mediassa että kyseessä on ajojahti…

Pieni poikkeus tapahtui sentään kevättalvella kun puolustusvoimien leikkausten yhteydessä ministeri sanoi, että hän oli arvioinut väärin, hän oli ajattelematon ja myönsi tehneensä virheitä.

Minä tein väärin. Minä mokasian. Se oli minun syytäni. Nuo ovat aseistariisuvia lauseita perhe-elämässämme ja ihmissuhteissamme. Moni riita jäisi riitelemättä., moni tappelu tappelematta, moni väärinkäsitys jäisi syntymättä, jos suostuisimme käyttämään niitä. Tilalla olisi ymmärtämys ja armahtaminen.