Katsomisen rajat

“Kirjoita Salatuista elämistä”, on moni aikuinen pyytänyt. Kehotuksen taustalla on havaintoja lasten reaktioista ohjelmaan.  Eräs äiti kertoi ihmetelleensä aurinkoisena syyskuun iltana , mihin kaikki lapset yhtäkkiä katosivat kerrostalon pihalta. Äskenhän siellä oli vielä ala-asteikäisten mukavat yhteisleikit käynnissä. Aikaisinpas  lapset nyt sisälle menevät, hän tuumi, mutta omat lapset valistivat, että kaikki menevät katsomaan salattuja elämiä. 

Avattiinpa omakin televisio, jotta äitikin näkisi, mikä se noin kiinnostava ohjelma oli.

Siinä sitten kaksi ala-asteikäistä ja yksi ylä-asteen aloittanutta katseli ohjelmaa äidin kanssa. Sarja alkoi homoilujaksolla. Äiti totesi hetken katsottuaan, että tämä ei ole meidän perheen lastenohjelma ja televisio suljettiin.

Päiväkodeissa aikuiset kuulevat monenmoisia keskusteluja, joita sarja on virittänyt. “Otetaan huumetta”, “Otetaan., otetaan”, nelivuotiaat alkoivat vapaan leikin jaksonsa. Pari kuusivuotiasta taas pohti keskenään:” Tekikö se tyttö eilen sen abortin, kun minä en katsonut illalla ohjelmaa?”. “Mitähän sen isä sanoi, kun sille vauvalle sillä tavalla tehtiin?”.

Suomenkielisenä, tavallista elämää kuvaavana sarjana ohjelma normalisoi ja arkipäiväistää lapsen mielessä kaikki esille otetut ilmiöt. Lapsi uskoo että se , mitä televisiossa sanotaan ja tehdään, on oikeaa tavallista elämää. Vaikka huumeitten käyttäjä joutuisi jossain myöhemmässä vaiheessa vaikeuksiin, lapsi ei osaa yhdistellä monen jakson päässä olevia tapahtumia toisiinsa. 

Eräs isä kertoi puhuneensa 11-vuotiaalle lapselleen huumeitten vaarallisuudesta ja koukkuun jäämisen mahdollisuudesta.” Eihän niitä sitten voi edes kokeilla”, oli lapsi hämmentyneenä  todennut. Siihen asti hänellä oli käsitys, että huumeitten kokeileminen viatonta uteliasta leikkiä. Ekaluokkalaiset totesivat.” Ei se huume niin vaarallista ole kun sen yhen isäkin oli nuorena käyttäny huumeita ja nyt se on ihan tavallinen isä.”

Olen itse jo luopunut toivosta, että ohjelmien tekijät tuntisivat jotain eettistä tai moraalista vastuuta ohjelmistaan ja lapsista, jotka  aikuisten valvonnan puutteessa katselevat ohjelmia. Siksi vastuu jää

katsojille. Me vanhempina päätämme, millaisia ajatussisältöjä ja arvoja haluamme kylvettävän lapsillemme.

Salatut elämät ei ole lasten katsottava ohjelma. Vanhemmat voivat lujanasiallisesti ilmoittaa lapsilleen, että tätä ohjelmaa meillä eivät lapset katso. Jos nuoret ovat ohjelman koukussa, on se haaste vanhemmille. Siinäpä tilaisuus arvo- ja elämäntapakeskusteluun omien nuorten kanssa.

Onnittelen jokaista vanhempaa, joka keskustelun virittämisessä onnistuu. Olen tavannut viime aikoina monia vanhempia, jotka ovat jämäkän asiallisesti ilmoittaneet ala-asteikäisille lapsilleen, että meillä ei salattuja elämiä katsota. Samalla he ovat aktivoituneet tarkkailemaan muitakin lastensa katsomia ohjelmia ja arvioimaan niitten sopivuutta heille.

Tosin vieläkin usein tapaa myös epävarmoja vanhempia, jotka pelkäävät asettaa lapsilleen rajaa, vaikka heidän oma järkensä ja sydämensä niin käskisi. He pelkäävät, että lapsi jää jostakin keskustelusta ulkopuolelle kaveripiirissään, jos kotona ei toimita samalla tavalla kuin muitten perheissä.

Rohkaisen kuitenkin meitä vanhempia olemaan selkeitä ja lujia. Eivät lapset siitä mene rikki. Monet vanhemmat ovat aikuistuneilta lapsiltaan saaneet palautetta menettelystään, kun he kiittävät siitä, että vanhemmat asettivat aikanaan lujasti rajat. Samalla he napakasti muistuttavat, että nuorempien sisarustenkaan kanssa ei saa lipsua. lauseessa on nuorta, tuoretta viisautta