Tervetuloa vieraat

”Pelkään taas pääsiäisen pyhiä. Tai vieraiden tuloa. Tai oikeastaan itseäni ja omia reaktioitani pelkään. Vieraat ovat ihan tervetulleita, mutta onnistun pilaamaan vierailujen ilon ja virkistyksen itseltäni tulemalla vihaiseksi isännälle. Minä olen taloudenhoitajatar, joka passaa vieraat ja isännän. Mieheni kyllä huolehtii vieraitten kehottamisesta pöytään ja ottamaan lisää…”

Perheenne työnjako on jäänyt vielä aikakaudelle, jossa vaimon tehtävä oli sisähommat ja mies alueeseen kuului työt talon ulkopuolella. Silloin mies saattoi kutsua vieraita ja emännältä löytyi aina pöytään pantavaa. 

Edelleen yksi kiistellyimmistä aiheista perheissä ovat kotityöt. Se on kummallista siksikin, että ihmiset ovat nykyään oppineet hallitsemaan paljon vaikeampiakin asioita ja sopimaan niistä. Tutkimusten mukaan miehet lisäävät kotitöihin osallistumista enimmäkseen vain pakon edessä. Teillä ei ole vielä tullut tällaista pakkotilannetta.

Ymmärsin, että molemmat olette kodin ulkopuolella töissä ja molemmat tarvitsette aikaa lepoon ja virkistykseen. Haluatte molemmat tavata sukulaisia ja ystäviä kotonanne. Ilmeisesti olette päässeet yksimielisyyteen, ketä vieraita toivotte tulevaksi.

Seuraava neuvottelun aihe olisi, millaiseksi kumpikin haluaisi vierailun muodostuvaksi. Mikä on talon siivousaste? Mitä tarjotaan? Kuka hankkii tavarat? Tehdäänkö itse? Kuka tekee? Kuka kattaa pöydän, kuka keittää, kuka tarjoilee, kuka siivoaa jäljet? Siinä on työtä kummallekin. 

Ellei kohtuullista työnjakoa löydy, eikä toinen ole halukas yksin kantamaan vastuuta, etsitään uutta ratkaisua. Tavataanko ystäviä ilman tarjoilua, ostetaanko kaikki valmiina, mennäänkö ulos syömään, huolehditaanko tarjottavat yhdessä vieraitten kanssa pöytään, perutaanko vieraitten kutsu? Vaihtoehtoja on monia.

Hätätilaneuvottelun ehditte pitää ennen huomispäivän vieraitten tuloa saunan pehmentämän mielialan vallitessa. Hyvää pääsiäistä ja virkistymistä vieraitten seurassa.

Se, jota tilanne eniten kiusaa on velvollinen ottamaan asian käsiteltäväksi. Muut eivät sitä tee, ei miehesi, eivätkä vieraat. Miehet ovat hyvin järjellisiä olentoja. He ovat valmiita perusteltuihin järjellisiin muutoksiin, mutta vain pakon edessä.