Murrosiän kapina ja terveys
”Perheessämme on murrosikäinen, jolla on diabetes. Sokeritasapainon ylläpitämiseksi hän tarvitsee terveellistä ruokaa ja säännöllisiä elämäntapoja. Sovittujen sääntöjen pitäminen ei kuitenkaan aina onnistu kivuttomasti. Mikä on paras tapa ohjata mielialoiltaan ailahtelevaa murrosikäistä, joka kapinoi vanhempien asettamia rajoja vastaan?”
Diabetestä sairastava nuori kapinoi samalla tavalla kuin muutkin murrosikäiset. Hänen kapinointinsa seuraukset voivat kuitenkin horjuttaa hänen terveyttään, siksi vanhempina
olette tavallista huolestuneempia hänestä. Joskus vanhemman omasta huolesta nouseva terveellisyydestä ja säännöllisistä elämäntavoista jatkuva muistuttaminen saa aikaan kapinan. Ehkä joku kohtalokkaaksi muodostunut rajanylitys opettaa hänelle.
Kaikkien kapinoivien murrosikäisten vanhempien yksi päätehtävä on myönteisen suhteen vaaliminen nuoreen. Kiitosta enemmän moitteen sijaan, kotonaolohetkien tekeminen tunneilmapiiriltään mukaviksi, kosketuskontaktin ylläpitäminen, pienten yllätysten viljeleminen, yhteinen tekeminen ja oleminen, jos se suinkin on mahdollista vahvistavat suhdetta. suhteen vahvistuminen luo edellytyksiä vanhempien kuuntelemiselle.