Joulustressi
”Joulunvietto on jatkuvasti stressi. Haluaisin, että olisimme jonkun joulun ihan perheen kesken kotona, pienten lasten kanssa kun ei jaksaisi kulkea. Mutta se ei sovi millään äidilleni. Jonain vuonna hän vetosi meihin sillä, että ruuat on jo valmistettu koko sakille. Nyt hän on sanonut, että eihän sitä tiedä, onko heillä isän kanssa enää monta joulua jäljellä. Suostun hänen vetoomuksiensa pehmittämänä, mutta sisäisesti kihisen kiukusta.”
Lapset ovat mielellään lähteneet mummolaan, koska heillä ei ole käsitystä muunlaisesta joulusta. Miehellesi käy kumpi tahansa vaihtoehto. Voin ymmärtää, että haluisit joskus tehdä ihan oman perheen näköisen joulun. Siinä loisitte lapsillekin muistikuvaa siitä, millaista joulu voi olla oman perheen kesken.
Missään ei ole määrätty, että joulu pitäisi viettää sukulaisten kanssa. Joillekin se on luonteva ja kaikkia osapuolia palkitseva tapa. Joillekin taas stressin ja ristiriitojen aihe. Erityisesti yhteisen kotiajan vähyyttä poteville voi joskus olla hyvä keskittyä oman perheen kanssa olemiseen.
Joulunvietossanne jokin asia selvästi kiusaa sinua. Mitä useamman kerran suostut kävelemään omien tarpeittesi yli, sitä enemmän kiusaannut.
Vieläkö ehtisitte tänä jouluna pitää oman perheen kesken neuvottelun ja kuulostella, mitä kukin perhejäsen joulunvietolta toivoo. Ensin selvittäisitte, missä haluatte viettää joulun ja kenen kanssa. Sitten listaatte toivomuksia mitä aattona, joulupäivänä, tapaninpäivänä tehdään, mitä syödään, missä käydään jne. Näistä toivomuksista kootaan sitten yhteisten toivomusten kooste sellaisessa muodossa, mikä on mahdollista toteuttaa. Se saattaa olla kompromissi, mutta jokainen saa mukaan jotain itselleen tärkeää.