Oma murhe
” Kun luen onnellisista vauvojen vanhemmista, ajattelen niitä isiä ja äitejä, jotka ovat saaneet pettyä. Lapsi ei ole ollutkaan kunnossa syntyessään. Odotuksen ilo on muuttunut epätietoisuudeksi ja kymmeniksi kysymyksiksi. Joskus olisi hyvä tuoda esille, että aina kaikki ei menekään hyvin”
Kiitos muistutuksesta. Itsekin samaa kokeneena tiedän, että tieto lapsen voinnista on shokki. Lisänsä tilanteeseen tuo läheisten ystävien ja sukulaisten hämmennys, kun he onnitteluja ilmaistessaan saavat kuulla, että kaikki ei olekaan hyvin. Silti jokainen yhteydenotto on enemmän kuin tervetullut. Sanattomaksi mennyt ystävä voi olla hyvä kuuntelija ja sellaista tuossa tilanteessa tarvitaan.
Mitkään etukäteispelot siitä, että ehkä lapsi ei olekaan kunnossa eivät ole valmistaneet tilanteen kohtaamista. Onneksi ihmisen psyyke pystyy käsittelemään vain pieniä palasia kerrallaan. Tieto lapsen todellisesta kunnostakin tulee hitaasti. Joskus kokonaisuuden hahmottuminen vie vuosia.
Kristityllä ihmisellä on pohja, jolla elämän odottamattomia asioita kohdataan. Tiedämme, että Jumalan maailmassa kaikella on tarkoituksensa. Tämän tiedon rinnalle mahtuu meidän miksi kysymyksemme. Yllättävän sitkeästi elämän pettymyksissä edelleen kysytään, mitä pahaa olen tehnyt, kun näin kävi. Silloin on muistutettava itseä Jeesuksen vastauksesta samaan kysymykseen.
Hänhän totesi, että sokeana syntyneen miehen kohtaloon eivät ole syynä ei ole hänen vanhempansa pahat teot, vaan Jumalan tekojen piti tulla ilmi.
Ehkä tämä tavoite on salatulla tavalla päässyt tapahtumaan niitten monien perheitten kohdalla, jotka elettyään vammaisen lapsen kanssa kertovat oppineensa elämästä paljon.
Jumalan luomistodellisuus tuo ulottuvillemme näkökulmia, jotka saavat meidät katselemaan lastammekin ihmettelevin silmin. Kertoohan psalmi, että Jumala tiesi jokaisen elämän jo idussaan ennen kuin ihmisen ainoakaan päivä oli tullut. Jumala tunsi lapsemme jo ennen meitä ja meidät asetettu opettelemaan vanhempina olemista tälle Jumalan tuntemalle lapselle.
Jumalan todellisuus tuo ainutlaatuisen ulottuvuuden sopeutumisen ja suostumisen kipuun. Silti kysymme kauan “Miksi juuri me, miksi juuri tämä lapsi”.