Koulun portti aukeaa
Elämänlangat / Kotimaa elokuu 2000
Lapsi odottaa innostuneena ensimmäistä koulupäivää. Perinteisiin suomalaisiin rituaaleihin on kuulunut repun ja kynäkotelon ostaminen ennen koulun alkamista. Ensimmäisen koulupäivän vaatteita harkitaan tarkkaan. Viimeisen kesälomapäivän iltana ei uni tule helpolla silmään
Lapsen saattaminen koulutielle on vanhemmillekin iso asia. Tunteisiin sekoittuu haikeutta ja iloa. Jotkut seurakunnat ovat ottaneet tavaksi siunata koulunsa aloittavat. Tapa on tarpeellinen ja kaunis. Lasta koskevat huolet voi jättää turvallisesti suurempiin ja vahvempiin käsiin.
Lapsi tarvitsee lähelleen vanhempia
Lainsäädäntömme takaa ekaluokkalaisen toiselle vanhemmalle mahdollisuuden lyhennettyyn työpäivään. Koulua aloittava lapsi tarvitsee kuuntelijaa, sillä hänellä on kerrottavana paljon uusia asioita. Ne vanhenevat, jos seitsenvuotias joutuu odottamaan siksi, kunnes vanhemmat tulevat töistä kotiin.
Vanhemmilla on opastajan tehtävä pienen koululaisen elämässä. Monet koulunkäyntiin liittyvät tottumukset luodaan ensimmäisinä kouluviikkoina. Jokainen perhe määrittelee omat sääntönsä mm. tullaanko koulusta suoraan kotiin, mitä tehdään ensin, mihin laukku ja vaatteet pannaan, vaihdetaanko kouluvaatteet kotivaatteisiin, milloin läksyt tehdään, huolehtiiko lapsi itse läksyistään ja tehtävistään, millainen on lapsen kaapin tai hyllyn tai pöydän järjestys, kuka petaa sängyn, tuodaanko kavereita kotiin, jos vanhemmat eivät ole kotona ja kuinka monta kerrallaan tai milloin käydään nukkumaan.
Alaluokkalaiset ovat liian pieniä olemaan yksin koulun jälkeisiä tunteja. He pärjäävät kyllä, löytyyhän jääkaapista ruokaa ja pihalta kavereita. Kuitenkin he tarvitsevat aikuisen tuomaa läsnäolon turvaa.
Yksin selviämään jätetyt lapset löytävät kyllä selviämisen keinot. Monesti he hakeutuvat muitten samassa tilanteessa olevien kavereitten pariin. Samanikäisten porukka ilman aikuisten valvontaa ei hallitse ryhmänsä dynamiikkaa.. He kehittävät omat viidakon lakinsa. Ryhmässä yksittäisen lapsen on vaikea olla eri mieltä, jos muut aikovat tehdä typeryyksiä. Varhain kaveriporukoihin lyöttäytyvät lapset osaavat huonosti juurtua kotiin myöhempinäkään vuosina. Siksi kaikki aikuisten läsnäoloa ja ohjausta tarjoava iltapäivätoiminta pienille koululaisille on arvokas sijoitus heidän elämänsä varalle.
Vanhemmat kiinnostumaan koulusta
Monissa kouluissa annetaan vanhemmille mahdollisuus tutustua koulutyöhön. Periaatteessa koulu on julkinen laitos, ja jokainen oppitunti on avoin vanhemmille, mutta melko harvoin tätä mahdollisuutta käytetään. Koulussa käynti auttaa vanhempia ymmärtämään lasta ja hänen muuttunutta elämäänsä, ja koulua koskevissa keskusteluissa löytyy tutustumisen jälkeen helpommin yhteinen kieli. Koulutunneilla vierailu on mielenkiintoista siksikin, että vanhempien omasta koulunkäynnistä on jo vuosia. Koulu on niistä ajoista paljon muuttunut.
Monissa kansainvälisissä projekteissa on pyritty tukemaan lapsen kehitystä ja parantamaan koulumenestystä. Pysyvästi parantuneisiin tuloksiin on päästy niissä kokeiluissa, jotka ovat perustuneet koulun ja vanhempien tiiviiseen yhteistyöhön. Vanhempien kiinnostus lapsen kasvatukseen ja koulunkäyntiin on todettu lapsen koulumenestyksen kannalta tärkeimmäksi yksittäiseksi vaikuttavaksi tekijäksi. Lapsen kuunteleminen, keskustelu ja rohkaisu ja vaikkapa yhdessä ääneen lukeminen ovat tutkimusten mukaan tärkeämpiä kuin lapsen jatkuva neuvominen.
Uriel Bronfenrenner on eräässä tutkimusyhteenvedossa todennut, että erot lasten oppimisessa ala-asteella eivät ensisijaisesti riipu siitä, mitä tapahtuu koulussa, vaan siitä, miten lapset voivat kotonaan ja miten kodin ja koulun vuorovaikutus toimii.
Vanhemmat yhteistyöhön
Kouluissa on virinnyt vanhempien innokasta luokkakohtaista toimintaa. Kodin ja koulun yhteistyöhön sijoitettu aika maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti vuosien varrella. Siinä tutustutaan opettajiin, koulun henkilökuntaan, lapsen luokkatovereihin ja heidän perheisiinsä. Tuttuus helpottaa kanssakäymistä. Koulusta sekä siihen liittyvistä ihmisistä tulee koko perheelle luonteva elinympäristö moniksi vuosiksi.
Yhteinen tekeminen luo yhteishenkeä sekä aikuisten että lasten välille. Lapsissa vahvistuu tunne, että he ja heidän koulutyönsä on vanhempien mielestä tärkeä. Luokkayhteisössä alkaa muodostua mukava ja turvallinen me-henki. Kun yhteistyöhön on totuttu myönteisissä merkeissä, vanhempien on helpompi olla liikkeellä myös silloin kun koulutyössä syntyy hankaluuksia.
Luokkakohtainen toiminta on hyvä aloittaa ensimmäisessä vanhempainillassa syksyllä. Aloitteen voi tehdä opettaja tai joku vanhempi. Etukäteen on jo hyvä keskustella tuttujen vanhempien kanssa vanhempien yhteistoiminnan tärkeydestä, jotta luokkatoimikuntaan saadaan joustavasti valittua 4-5 vanhempaa.
Luokkatoiminnan tavoitteena on aluksi tutustuttaa lasten perheet toisiinsa. Lapset tarvitsevat luontevia kontakteja aikuisiin., Tällaisiksi sopivat mainiosti luokkatovereiden tutut vanhemmat. Lapset oppivat juttelemaan vieraitten aikuisten kanssa ja kiinnostumaan heidän työstään ja harrastuksistaan. Näin heidän maailmankuvansa avartuu ja luonteva kanssakäyminen lasten ja aikuisten kesken lisääntyy.
Pohditaan yhdessä
Kuka huolehtii läksyistä
“Lapsemme aloittaa koulun. Antaisimmeko hänen itse huolehtia koulusta vai olisiko viisasta kysellä häneltä läksyjä tai ainakin kysyä onko läksyt tehty? Olemme kuulleet niin monenlaisista systeemeistä eri perheissä“
Ensimmäisen lapsen kouluunmeno on iso asia. Luonnollisesti vanhempina olemme kiinnostuneita uudesta maailmasta, johon lapsi on sukeltanut. Huomaamattamme kysäisemme, onko kaikki tavarat mukana tai onko läksyt tehty. Näin haluamme viestittää kiinnostusta ja välittämistä.
Kyselyllämme voimme tehdä lapsellemme karhunpalveluksen. Hän oppii luottamaan, että vanhemmat kyllä kaivelevat laukusta opettajan lähettämät laput ja viimekädessä huolehtivat, että urheiluvälineet on liikuntapäivänä mukana tai että läksyt on tehty.
Lapsen koulunkäynti on kuitenkin lapsen oma asia, josta hänen tehtävä on vähitellen opetella huolehtimaan. Vastuuseen kasvaminen tapahtuu usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Joku tavara voi jäädä kotiin tai joku läksy tekemättä. Unohduksesta lapsi joutuu vastaamaan sitten koulussa itse.
Pienelle ekaluokkalaiselle unohdus on kova juttu. Häntä hävettää ja itkukin siinä voi joskus päästä. Se ei kuitenkaan ole vaarallista. Tuon ankaran kokemuksen kautta hän oppii. Seuraavalla kerralla hän huolehtii asioistaan itse paremmin. Toiset lapset tarvitsevat pitemmän opetteluajan, toiset oppivat nopeasti.. Annetaan lapsille mahdollisuus kasvaa vastuuseen vaikka pitemmän tien kautta, vaikka meistä vanhemmista onkin noloa, että juuri meidän lapsemme unohtelee.
Lastemme koulusta voimme olla kiinnostuneita monella muulla tavalla. Voimme kysellä mitä hän teki välitunnilla, kenen kanssa leikki, ketä oli tänään opettajina, mitä hän tänään oppi, mitä ruokaa tarjottiin, mitä hän näki matkalla, kenet hän teki tänään iloiseksi jne.
Lopetetaan kuitenkin kyselemästä lapsilta: “Oliko koulussa kivaa?“. Kysymyksellämme huomaamattamme vahvistamme käsitystä, että elämässä aina on oltava kivaa. Ja pian lapset kyllä oppivat arvioimaan koulua kiva-tylsä asteikolla. Ei elettävä päivä aina ole kenellekään kiva, silti se on arkisenakin arvokasta elämää.