Harrastukset vie yhteisen ajan

Olemme hankkineet kolmelle pojallemme jalkapallo ja jääkiekkoharrastuksia ja olemme niissä mukana kuljettamassa 20 km melkein päivittäin, odottamalla ja palaamalla illalla myöhään kotiin. Perhe ei oikeastaan ehdi rauhoittua ja olla yhdessä – toimintaa on kyllä koko ajan. Harkkoja on joka päivä ainakin jollakin ja usein viikonloppuisin matseja kaukana kotoa. Vain yhden harrastuksia ei voi rajoittaa – miten tilannetta purkaisi Aika ei riitä enää olemiseen Mihin tämä johtaa?

Olette tilanteessa, jossa olette sanoneet ensin A ja siitä on seurannut B ja C jne. Olette ottaneet yhdelle aikaa vievän harrastuksen ja muut ovat seuranneet perässä. Olette aloittaneet harrastuksen ja nyt mietitte minkä kustannuksella sen jatkaminen tapahtuu. Laskitte ehkä harrastusta aloittaessa, mitä kaikkea se vuosien mittaan vaatisi – vai laskitteko?

Haluaisitte yhteistä aikaa perheelle ja se on nykyisellään vaikeaa. Lasten kasvaessa yhteisen ajan määrä pakostakin vähenee .Lasten omat asiat täyttävät paljon ajasta. Silloin on otettava kiinni niistä hetkistä, mitä on. On osattava arvostaa kahden- tai kolmenkeskisiä hetkiä lasten kanssa esim. matkoilla. Miten saisitte niihin yhteistä kohtaamista sen sijaan että lapset aistivat ne vanhemmille rasittaviksi velvollisuuksiksi.

Joskushan lienette kaikki matseissa. Nähkää sekin perheen yhteisenä juttuna. Se on erimuotoista yhdessäolemista kuin rauhallinen koti-ilta. Todellinen elämä vain usein on erinäköistä kuin unelmamme. Siksi on rakentavampaa ilmaista iloa siitä mitä on ja jalostaa sitä kuin kuluttaa voimaa tyytymättömyyteen siitä mitä ei ole.