Yksin kotona
”Pulmaksemme on muodostunut murrosikäisemme, joka haluaisi olla yksin kotona eikä lähteä mökille kanssamme. Joskus hän menee kaverin luo. Olemmeko liian niuhoja, kun emme halua jättää 14-vuotiasta yksin yöksi tai viikonlopuksi kotiin.”
Ette ole yhtään liian niuhoja. Päinvastoin olette lapsesta huolehtivia vanhempia, jotka ajattelevat ja näkevät kaukonäköisemmin kuin mitä murrosikäinen pystyy tekemään.
Selviämisen puolesta neljätoistavuotias selviää yksin, koska ruokaa löytyy kaapista tai kaupasta ja koti on tuttu ja fyysisesti turvallinen paikka. Kuitenkin kodin tekee kodiksi vasta ihmiset. Pitkät yksinoloajat tekee nuorelle irrallisen olon. Välimatka muuhun perheeseen ja perhe-elämään kasvaa henkisestikin.
Nuoret vakuuttavat, että he ovat kunnolla, eikä mitään sopimatonta tapahdu, kun vanhemmat ovat poissa. Monesti näin onkin. Mutta yhtä usein tilanne tekee varkaan. Kutsumattomia kavereita tulee kylään, jää yöksi tai yhdessä lähdetään muualle. Päihteet, sopimattomat videot, rajaton tietokoneen ja internetin käyttö tai seksikokeilut voivat tulla kuvaan mukaan, kun aikuisia ei ole lähettyvillä. Pahimmassa tapauksessa nuori oppii valehtelemaan vanhemmilleen ja siitä tulee tapa, kun muutaman kerran valehteleminen onnistuu.
Tuntuuko sinusta, että pelottelen eikä teillä voi tapahtua mitään tuollaista. Olen vain nähnyt ja kuullut niin paljon sellaista, mitä kukaan vanhempi ei uskoisi omille lapsilleen tai omassa kodissaan tapahtuvan. Haluamme luottaa lapsiimme, mutta monesti liian paljon pahaa pääsee alkuun vanhempien hyväuskoisuuden ja sinisilmäisyyden takia.
Välttääksenne jatkuvat taistelut, tehkää selkeät säännöt perheessänne. Voitte huoleti sanoa lapsellenne, että ei tule kuuloonkaan, että jättäisitte ylä-asteikäistä yksin kotiin. Hän saa orientoitua tuohon tosiasiaan. Sitten mietitte yhdessä, miten järjestätte mökkimatkat ja muut menot. Harvennatteko menemisiä, tuleeko nuoren kavereita mukaan, onko neljätoistavuotias joskus jonkun kaverinsa perheessä tai mummolassa jne. Joudutte tekemään myönnytyksiä puolin ja toisin.
Joissain maissa on lastensuojelulaissa määritelty 16-vuoden ikä yksinjäämisen ikärajaksi. Lainlaatijalla on siihen hyvät perustelut. Kuusitoistavuotiaatkin ovat erilaisia, toisiin voi hyvinkin luottaa, mutta toisten elämänhallinnan harjoittelu on vielä pahasti kesken ja he tarvitsevat jonkunlaista aikuisen valvontaa. Täysi-ikäisiä emme voi enää valvoa, mutta alaikäisistä meillä vanhemmilla on vastuu.
Jaksakaa nämä muutamat vuodet, vaikka joutuisitte panemaan omia tarpeitanne välillä sivuun. Vielä tulevat vuodet, jolloin lapsenne eivät tarvitse teitä kasvattajina ja kasvunsa tukijoina. Nyt he sitä vielä tarvitsevat.