Parkumisella viesti
Ihanien, mutta parkuvien lasten mummi on huolestunut 4- ja 6-vuotiaitten lastenlasten kovaäänisestä parkumisesta. Kova-äänistä itkua tulee tiuhaan tahtiin molemmilta, kun pettymyksiä ja vastoinkäymisiä sattuu. Lasten isä on sitä mieltä, että kun lapsella on jotain surua, niin hänen pitää surra rauhassa asiansa. Vanhemmat koettavat kestää metelin lähellä ollen. Vaan on siinä kestämistä, mikäli sattuu, että lapset `surevat` yhtä aikaa!
Ihailin poikaasi, lasten isää, että hän on oivaltanut antaa tilaa lapsen tunteitten ilmaisulle. Saat olla ylpeä poikasi viisaudesta ja kärsivällisyydestä. Yleisempää edelleen on, että vanhemmat eivät kestä lapsen tunteen ilmauksia ja kehottavat panemaan suun kiinni.
Kyselit, olisiko syytä välillä hillitä tätä `suremista`. ”Korvat ja pinna siinä on lujilla kuulijoilla. Olisi kai lapsen tätäkin asiaa opeteltava ottamaan huomioon,” Lapselle on hyvä ilmaista, että ymmärrämme, että hän on vihainen tai pettynyt ja että hän saa ilmaista näitä tunteitaan vaikka huutamalla. Sehän on parempi kuin lyöminen tai tavaroitten rikkominen. Kun lapsi on aikansa huutanut, aikuisen pinna alkaa kiristyä. Sen aikuinen voi ilmaista lapselle esim. sanomalla: ”Tiedän, että sinua suututtaa, kun…ja siksi sinä huudat. Nyt olet jo kuitenkin huutanut niin kauan ( 10 min/ puoli tuntia) ja minun korvani ovat ihan väsyneet. Jos vielä haluat huutaa, voit mennä huoneeseesi tai pesuhuoneeseen… siellä saat jatkaa niin kauan kuin pahaa mieltä riittää.”
Usein lapsi on kypsä lopettamaan parkumisen, kun hän saa kunniallisen tilaisuuden lopettaa. Huomion kääntäminen muualle, jonkun uuden asian tekeminen tai lähteminen voi auttaa katkaisemaan jo tekohengityksellä käyvän itkemisen.
Erilaiset tilanteet hoidossa, tarhassa tai koulussa ovat luontevalla tavalla auttamassa lasta hillitsemään itseään. Hän huomaa, että hän tulee sosiaalisesti torjutuksi tai ainakin kummastuneitten katseitten kohteeksi, jos hän päivittäin järjestää äänekkäitä kiukkukohtauksia. Siihen ikään mennessä lapsen olisi opittava ilmaisemaan suuttumustaan myös sanoin.
Vanhempien tehtävä on auttaa lapsia sanoittamaan kiukkuaan eli sitä, mistä hän on vihainen tai suuttunut tai pettynyt. Pitkät parkumiset on merkki siitä, että lapsi ei ole tullut kuulluksi tai ymmärretyksi. Mitä enemmän lapsi oppii sanoillaan kertomaan tunteistaan ja niitten aiheuttajista, sitä vähäisemmäksi parkuminen käy.
Parkuva lapsi haluaa tulla kuulluksi. Todellisuudessa hän haluaa, että aikuiset kuulisivat muutakin kuin parkumisen – kuulisivat hänen tunteensa ja ymmärtäisivät, mitä on tunteitten takana.