Perheet pihalle

“Meillä on isona pulmana se kun emme saa ala-asteikäisiämme ulos. Leikit, video, tietokone ja muu tekeminen sisällä kiinnostaa. Lapsilla on sukset ja luistimet ja nyt on ollut niin hyvä talvikin, mutta koskaan he eivät oma-aloitteisesti lähde ulos.”

Joskus lapset tottuvat mukavaan sisälläoloon niin että uloslähteminen on vaivalloista. Sisällä on paljon mielenkiintoista tekemistä yksin tai kavereitten kanssa. Aikuisina ymmärrämme  ulkoilun merkityksen lapsen terveyden, liikunnallisuuden, tekemisen monipuolisuuden ja ponnistelukyvyn vahvistumisen takia. Luonnolliselta tuntuu myös, että suomalaisina haluamme lastemme innostuvan kotoisista talviulkoilulajeistamme hiihdosta ja luistelusta. 

Monen kaupunkilaisvanhemman  kokemus on sama kuin kysyjän. Lapset eivät nykyään ole samalla tavalla oma-aloitteisen innostuneita talviseen ulkoiluun kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Innostuttajikseen he tarvitsevat  kavereita tai meitä vanhempia .

Yksi kauneimpia talvisia maisemia mielestäni on sellainen, jossa vanhempi on lapsensa kanssa hiihtämässä tai luistelemassa. Tuo kuva on vuosi vuodelta käynyt yhä harvinaisemmaksi. Koulun liikuntatunneilla lapset eivät ehdi oppia luistelemaan tai innostua hiihtämään, siksi lapsen saattaminen talviurheilun maailmaan jää vanhempien tehtäväksi.

Olemme havainneet hyväksi haastaa muita perheitä mukaan luistinradalle tai hiihtämään. Samanikäiset lapset viihtyvät toistensa kanssa ja innostavat huomaamatta toinen toisiaan. Ja aikuisillakin on mukavaa. Kun lapsilla on ensin vanhempien järjestämänä  mukavia ulkoilukokemuksia, he alkavat vähitellen innostaa toinen toisiaan keskinäiseen ulkoiluun. Ja retket vanhempien kanssa välillä kruunaavat talviset ulkoiluilot.

Helppo ja kallis laskettelu kiinnostaa lapsia ja nuoria. Perheessämme on lasten pitänyt ansaita lasketteluaika hiihtämällä vastaava tuntimäärä. Tuskinpa muuten sukset kuluisivat siinä määrin kuin nykyään. Isä kyllä saa toimia ahkerasti voitelumestarina, mutta sen hän näyttää tekevän mielellään siitä ilosta että lapset ja nuoret hiihtävät. Kuuluupa tämä tapa alkaneen levitä muihinkin perheisiin.

Mitäpä, jos painuisitte koko perhe pihalle suksinenne tai luistiminenne ja vaikka tuttavaperheen kanssa. Lapsia ei silloin tarvitse houkutella, kun kaveriseuraakin löytyy. He huomaavat, että ulkona on mukavaa. Ja te aikuiset voitte kiitellä itseänne siitä, että olette olleet sysäämässä alkuun sellaista, mistä lapsillanne voi olla iloa koko elämän ajan.