Tylsyyttä parisuhteessa

“Kehittämis/ideointi/virkistämispäiviä, saunailtoja, laivaseminaareja, ulkomaanmatkoja, monipäiväisiä koulutuksia iltatilaisuuksineen…Tympääntyneenä lapsiperheen arjen pyörittäjänä mietin, mitä tilanteen parantamiseksi voisi tehdä?”

Mikä sai teidät yhteiselämänne alussa viihtymään toistenne seurassa? Mitä teitte silloin? Miten suhtauduitte toisiinne? Ovatko ne asiat kadonneet suhteestanne? Lapset ovat tietysti muuttaneet elämäänne, mutta eihän ollut tarkoitus, että sinä jäät yksinhuoltajaksi lasten synnyttyä!

Kuvauksesi perusteella työhön liittyviä menoja en enemmän kuin kohtuulliseen työntekoon kuuluu. Perheeseen sitoutunut vanhempi joutuu valitsemaan, mihin hän voi osallistua ja mitä on jätettävä väliin. Jouduin miettimään, onko puolisosi kohdalla pakomatka tai etsintämatka.

Voisitko tilata puolisoltasi vastaanoton; ideointi tai virkistäytymispäivän tai illan. Pysähtyisitte miettimään, mitä yhteiseltä elämältänne odotitte. Mitkä odotukset ovat täyttyneet? Mitkä taas turhautuneet? Mitä turhautuneille odotuksille on tehtävissä? Osa oli unelmia, jotka eivät voikaan toteutua, osa varmaan sisältää sellaista, mikä on palautettavissa suhteeseenne.

Yksi hedelmällinen kysymys pohdittavaksi: Jos saisitte aloittaa yhdessä alusta, mistä huolehtisitte, jotta viihtyisitte toistenne seurassa ja yhteinen oleminen olisi palkitsevaa? Monilla elämänalueilla ei ole mahdollisuutta aloittaa alusta. Parisuhteessa niin kauan kuin elämme yhdessä, meillä on mahdollisuus aloittaa alusta. Mikä tahansa parisuhde voi muuttua ja parantua, jos molemmilla on halua muuttaa ja parantaa sitä.

Toivottavasti puolisosi tietää, että kotona kaivataan häntä ja että kotona tarvitaan häntä. Saahan hän kokea, että hän on tervetullut kotiin ja viipymään siellä. Tervetulleena hänkin voi tavoittaa itsessään tunteen: “Tänne minä kuulun, täällä minua tarvitaan, täällä minä olen korvaamaton..”

Kuulin Vaasa-vaunussa sivukorvalla kahden miehen keskustelun:

– Eipä sinua ole viimeaikoina näkynyt golf-kentällä?

– No kun me saimme sen iltatähden. Olen nyt jonkun aikaa kotimaisemissa. Tulen kyllä jonkun vuoden perästä golfin parin takaisin. On se kuule niin mukava kun juniori tulee joskus yöllä sänkyymme ja kietoo kädet kaulaan ja sihisee “isi”.