Usein niin ulkopuolinen

”En mennyt ilotulitusta katsomaan, koska en halunnut kokea samaa ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunnetta, minkä koin uudenvuoden yönä armeija-aikaan kun seisoin yksin torilla ja katsoin ilotulitusta” kertoo mies vaimolleen palattuaan uudenvuodenyön kirkosta suoraan kotiinsa.

Ulkopuolisuuden tunne on sisäinen tila, jota muut eivät näe. Se hankaloittaa elämää ja estää rentouden. Se aktivoituu ryhmissä. Se voi näyttäytyä pelkona, ettei ole mitään sanottavaa. Se voi sisältää huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunnetta.

Ulkopuolisuuden tausta

Ulkopuolisuuden tunne syntyy, kun lapsi kokee olevansa huonompi kuin muut tai häntä ei erilaisuuden vuoksi hyväksytä joukkoon. Kiusaaminen, hyljeksiminen ja nöyryytykset ovat kuin sinetti tunteelle, että ei kuulu porukkaan. Lapsi voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi jopa omassa perheessään, jos muita lapsia huomioidaan enemmän tai pidetään parempana.

Joskus ulkopuolisuuden taustalla on se, että perhe on elämäntavaltaan tai uskonnoltaan kovin erilainen kuin muu ympäristö.  Vanhemman sairaus, alkoholismi tai julkinen häpeä voi leimata koko perheen erilaiseksi.

Lahjakkaat lapset ovat kiinnostuneita eri asioista kuin kaverinsa ja jäävät helposti ilman samanlaista kaveriseuraa. Murrosiässä ulkopuolisuus saattaa kärjistyä, koska silloin paine samanlaisuuteen kavereiden kanssa on voimakkaimmillaan.

Uskovassa perheessä kasvanut  saattaa tunnistaa ulkopuolisuuden tunnetta vielä aikuisenakin. Monissa tilanteissa on kuin sivustakatsoja. Selittäjäksi ei riitä pelkkä erilainen arvomaailma, vaan tunne kumpuaa lapsuuden kokemuksista. Oma perhe on saattanut olla erilainen vakaumuksensa takia ja lapsi on saanut siitä osansa.

Kaipuu yhteyteen

Liittymisen- ja kuulumisen tarve on yksi ihmisen perustarpeista. Siksi ulkopuolisuuden tunne häiritsee elämää. Vaikka ihminen on ehkä perustanut perheen,  hänen ympärillään on läheisiä tai hän kuuluu yhteisöihin, hän saattaa sisimmässään olla yksinäinen eikä päästä ketään lähelleen – ei edes puolisoaan. Irrallisuuden ja yksinäisyyden tunteesta huolimatta jokaisella on kuitenkin nälkä yhteyden kokemiseen.

Tunteiden tervehtyminen

Oman ulkopuolisuuden tunteen syntymisen ymmärtäminen on ensimmäinen askel siitä vapautumiseen. Hiljaisessa hetkessä, kun mikään ei häiritse voi muistella tilannetta, jossa äskettäin koki ulkopuolisuutta. Sitten voi kysyä itseltä, mistä tämä tunne on tuttu. Silloin voi antaa mieleen nousta muistikuvia lapsuuden nöyryytyksistä, naurunalaiseksi joutumisesta, kiusatuksi tulemisesta, ulkopuolelle jättämisestä, erilaisuuden kokemisesta tai yksin jäämisestä.

Kamalia olivat voimistelutunnit kun jaettiin joukkueisiin. Minua ei kukaan huolinut. Naurunremakan saattelemana toinen joukkue joutui ottamaan ”kuhnurin”.

Muisteleminen on kipein osuus tunteen käsittelyssä. Voimme jatkaa mielikuvaamme ja lähestyä nolattua lasta ja lohduttaa häntä. Mitä haluaisit sanoa pienelle, nöyryytetylle itsellesi? Mitä haluaisit tehdä? Tai voimme kuulostella, mitä Jeesus tekisi tuossa tilanteessa? Mitä Hän olisi sanonut naurajille ja hyljeksijöille? Mitä hän olisi sanonut kiusatulle?

Jumalan Pyhä Henki ei ole aikaan ja paikkaan sidottu, vaan Hän voi kulkea niihin hetkiin, jolloin olemme haavoittuneet ja parantaa sitä mikä on mennyt rikki muitten kohdellessa meitä ymmärtämättömästi. Voimme antaa Jumalan Hengen työlle tilaa ja kohdata kipeitä muistikuvia ikään kuin  rukouksessa Jumalan edessä.

Voimme lähteä tietoisesti kohtaamaan hankalia tilanteita uudella tavalla. Tee luettelo vaikeista tilanteista, joita välttelet. Mitä pelkäät, mikä on pahin katastrofi, joka voi tapahtua? Mitä voit itse tehdä ulkopuolisuuden tunteen murtamiseksi kyseisissä tilanteissa. Voit laatia toimintasuunnitelman, jossa asetat itsellesi sopivia tavoitteita. ”Juttelen huomenna jonkun tuntemattoman kanssa. Istahdan ruokalassa uuteen pöytään ja aloitan keskustelun. Soitan  sukulaiselle”.

Anna Jumalan vakuuttaa sinulle: ”Te ette siis ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen” Ef 2:19. Tämä kuulumisen tosiasia hoitaa ja vahvistaa myös ulkopuolisuutta kokevaa sisäistä lastamme.