Koulun alkaessa

Kouluvuoden alkaminen on hyvä ajankohta pohdiskella lasten kanssa yhteistä elämää ja kunkin lapsen omia oppimisen alueita. Meillä on ollut tapana peruskouluikäisten kanssa miettiä niitä asioita, jotka kunkin kohdalla ovat ajankohtaisia opeteltavia asioita tulevan lukuvuoden aikana kotona ja koulussa. Joskus pyysimme jokaista kirjoittamaan itselleen muistilistan, minkä asioiden kanssa he aikovat tehdä työtä omassa kasvussaan.

Lipaston laatikoita siivotessani löysin vanhan paperin, jossa silloinen viidesluokkalainen oli tehnyt muistilistan itselleen. Näytin paperin hänelle äskettäin ja kysäisin lupaa sen julkaisemiseen. ”Siitä vaan”, hän lupasi

Paperi näytti tältä:

  1. Että en osta karkkia
  2. Että en huuda
  3. Että parannan käytöstä kotona, kylässä, koulussa
  4. Että en kiroile
  5. Että en piirrä pulpettiin
  6. Että aion siivota huoneen joka päivä (! Äidin huutomerkki)
  7. Että laitan viikkorahat possuun
  8. Että en lintsaa
  9. Että teen läksyt huolellisesti
  10. Että parannan todistusta
  11. Että otan kylässä yhden kutakin lajia
  12. Että en kiusaa siskoja ja veljeä
  13. Että en osta turhaa tavaraa
  14. Että soitan hyvin soittoläksyt
  15. Että tiskaan astiat kunnolla
  16. Että en osta mitään turhaa jos olen äidin asioilla
  17. Käyttäydyn junassa, linja-autossa ja autossa kunnolla
  18. Että en pidä erikoisia vaatteita koulussa
  19. Että olen huolellinen
  20. Että en hauku ketään
  21. Että en valehtele
  22. Että en lyö
  23. Että en potki
  24. Että en mene ilman lupaa minnekään
  25. Että en riko luontoa
  26. Että hoidan kasvimaani kunnolla
  27. Että en varasta
  28. Että en puhu rumia äidille

Keskenkasvuinen lapsi tarvitsee ohjausta. Koko lapsuuden aika on elämään opettelemista. Oppiminen ei tapahdu itsestään, vaan toisilla se vaatii paljon muistutusta ja kertausta.

Muistan että viidesluokkalaisen kirjoittama lista ei ollut vain joku kauniiden korulauseitten kokoelma, vaan se sisälsi ne asiat, joissa hänen piti kilvoitella ja kasvaa. Kaikkien listassa olevien asioitten kanssa on takuttu, yritetty ja erehdytty ja vähitellen päästy eteenpäin.

Ihminen hänestäkin tuli, hyvä sellainen. Opiskeli opettajaksi ja on alkanut työnsä lasten kasvattajana ja opettajana.