Parisuhteen elämänkaari

Elämänlangat 9 / Kotimaa 2005

Parisuhde elää jatkuvassa liikkeessä. Jo seurustelu on käynyt läpi useampia vaiheita. Alun ihastumisen jälkeen tulee usein harkinta ja epäröinti. Monet suhteet päättyvät tähän ja hyvä niin. Elinikäiseen liittoon sitoutuminen tarvitsee tunteitten lisäksi järjen harkintaa. 

Kuva avioliitosta satamana on harhaanjohtava. Pikemminkin voisimme puhua avioliiton ulapalle lähtemisestä.  

Pelkistetyimmillään parisuhteessa voidaan nähdä kolme vaihetta. Niitten tietäminen ja tunnistaminen on auttanut monia pareja näkemään suhteensa muuttumisen luonnollisena ilmiönä. Ihmiset muuttuvat, elämän olosuhteet muuttuvat ja suhdekin muuttuu. 

Me yhdessä 

Vahva yhteenkuulumisen ja voimakkaiden tunteiden vaihe on parisuhteen liima. Se pitää toisiinsa kiintyneet ihmiset tiiviisti yhdessä. Se saa heidät uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen. Naimisiin mennään, jotta voitaisiin toteuttaa omia ja yhteisiä unelmia. Samanlaisuus ja yhteisyys tuntuvat vahvoilta. Toisessa nähdään hänen hyvät puolensa ja huonoilta piirteiltä halutaan sulkea silmät.  

Suhteen alussa erimielisyyksiä pyritään välttämään ja joskus joudutaan kätkemään harmin, kiukun ja pettymyksen tunteet. Nuoren parin sopeutumis- ja mukautumiskyky on parhaimmillaan. ”Käymme yhdessä ain…” tuntuu luonnolliselta tunnuslauseelta. Ajatuskin pidemmästä erilläänolosta tuntuu vaikealta. Joskus ensimmäistä parisuhteen vaihetta on kutsuttu symbioottiseksi vaiheeksi. Oman minuuden rajat ovat hämärtyneet ja suhteelle on tunnusomaista toinen toisensa kautta eläminen. Siksi suhde tuntuu rikkaalta ja läheiseltä. 

Tarvitsen tilaa 

Muutaman vuoden kuluttua suhteessa alkaakin tuntua ahtaalta. Puoliso vaikuttaa arkiselta, yhteinen elämä on tavanomaisen väritöntä ja seksikin maistuu välistä mehuttomalta. Entiset harrastukset ja kaverit vetävät puoleensa. 

Mieltä voi kaihertaa pettymys, kun elämä ei ollutkaan sellaista kuin unelmissa. Tunteista uskalletaan ilmaista jo kielteisetkin, mutta ne saattavat tulla esiin hallitsemattomana räjähtelynä ja loukkaavana puheena. Riitoja ei enää pelätä, mutta rakentavan riitelemisen taidot saattavat puuttua. 

Suhteessa voidaan käydä koviakin otteluita, joilla halutaan muuttaa toista. Välillä vaaditaan, painostetaan ja pakotetaan, välillä yritetään taivutella ja houkutella. 

Suhde on tullut itsenäistymisen vaiheeseen. Siirtymävaihe ensimmäisestä toiseen vaiheeseen on erityisen petollinen. Joku voi erehtyä luulemaan, että rakkaus loppui ja että naimisiin tuli mentyä väärän ihmisen kanssa. Pohjimmaltaan hyvä suhde ei saa mahdollisuutta kypsyä syväksi tyydyttäväksi liitoksi, jos tässä vaiheessa luovutetaan tai lähdetään etsimään uutta rakkautta avioliiton ulkopuolelta. 

Kun ensimmäisessä siirtymävaiheessa suhde alkaa rakoilla, synnyttää se epävarmuutta ja ahdistusta. Silloin tarvitaan järjen määrittelemät syyt pysyä yhdessä. Joku tekee sen lasten vuoksi, joku uskonnollisista syistä, joku palaa vihkilupauksensa sitoumukseen:” tahdon rakastaa hyvinä ja pahoina päivinä” Sitoutuminen antaa parhaimmillaan turvan ja tilan uudelle kasvulle. 

”Avioliitto on oppimisen polttopiste. Se on elämän suurin koetinkivi” toteaa perheterapeutti Carl Whitaker. Hän puhuu itsenäistymisen vaihetta elävästä suhteesta. 

Itsenäistymisen kasvun vaiheesta ei selvitä muutamassa viikossa. Joskus se kestää monia pitkiä vuosia. Tässä vaiheessa onneksi monet parit löytävät tiensä avioliittoleireille tai hakevat muualta työvälineitä suhteensa kasvuun. Ihmissuhdetaitoja voidaan oppia, kun siihen löytyy halua. 

Kumppaneina yhdessä 

Avioliitossa on löydyttävä tasapaino läheisyyden ja etäisyyden välillä ja riippuvuuden ja yksilöllisyyden välillä. Vuosien opettelun ja taistelujenkin tuloksena voi löytyä uusi kumppanuus, kyky elää erillisinä ja erilaisina yhdessä. Silloin ei enää muuteta toista, vaan suostutaan näkemään toinen realistisesti. Erilaisuus ei enää ole uhka, vaan luova, täydentävä mahdollisuus. 

Avioliitosta ei tullut sellaista kuin mitä se oli nuoruuden unelmissa. Siitä tuli kuitenkin sellainen, millainen juuri näille kahdelle ihmiselle oli mahdollista. Siitä tuli heidän ainutkertainen liittonsa. Unelmien takaa löytyy todellisuus ja siihen opitaan vähitellen suostumaan. 

Kerran kysyin kolmekymmentä vuotta naimisissa olleelta pariskunnalta yhdessä pysymisen salaisuutta.  Puolisot katsoivat toisiinsa hymyn karehtiessa kasvoilla: ” On pitänyt oppia katsomaan sormien läpi” sanoi toinen ja molemmat nyökkäsivät. Tiesin, että he olivat kokeneet suhteessaan vakavia kriisiaikoja ja vahvaa etäisyyttä. He olivat kuitenkin aikaa myöten löytäneet tyydyttävän tavan elää yhdessä. He olivat sittenkin toistensa tärkeimmät ihmiset. 

Pohditaan yhdessä 

Loppuiko rakkaus 

”Meillä ei ole ollenkaan sellaista kuin alussa. Tunnen itseni kovasti petetyksi. Jos uskaltaisin sanoa ääneen, myöntäisin, että en rakasta enää puolisoani. Tällaistako sitten loppu elämä tulee olemaan?” 

Toivon, että et koskaan sanoisi ääneen lausetta ”En rakasta sinua enää” Se on haavoittava ja vaarallinen lause. Voit sanoa, että tunteeni eivät ole enää samanlaisia kuin alussa. Rakkaus on paljon muutakin kuin tunteita. 

Olette eläneet yhdessä muutaman vuoden. Elitte kiihkeän romanssin ja tiesitte molemmat, että haluatte jakaa elämänne toistenne kanssa. Rakastumisvaiheessa olette saaneet arvokkaan pääoman suhteellenne. Olitte läheisiä, avoimia ja alastomia toistenne edessä ja rakastitte. 

Nyt kun suhteenne arki on alkanut, Teillä on kuitenkin muistoissa tallella vahvat yhteenkuuluvuuden ja yhteisymmärryksen tunteet. Alussa näitte vain sen minkä halusitte toisissanne nähdä  Nyt kuitenkin joudutte tutustumaan toisiinne tarkemmin. Löytöretki on alkamassa. 

Parisuhteen lainalaisuudet toistuvat jokaisessa liitossa. Siksi parisuhteen kasvussa tarvitaan paljon tahtomista ja työtä sen kasvun eteen. Tunteetkin muuttavat muotoaan. Ehkä muutaman vuoden kuluttua voit sanoa ”Rakastan sinua” ja tunnet myös niin. Mutta tunteesi on kuitenkin erilainen kuin alussa. Sitä on rakkauden liike.