Vanhempana ilman arkivanhemmuutta
Elämänlangat / Kotimaa helmikuu 2001
“Haluaisin olla hyvä isä, mutta miten se käy päinsä, kun tapaan lapsiani vain joka toinen viikonloppu? Pelkään, että vieraannumme. Hyvästä arkivanemmuudesta ei ole tietoakaan. Välillä olen turhautunut ja masentunut, sillä haluaisin jotain muuta.”
Yksinhuoltajaperheitä on Suomessa noin 190 000 eli 18 % kaikista perheistä. Erossa vanhemmat eivät ole eronneet lapsistaan ja vanhemmuudestaan. Monet vanhemmat haluavat olla hyviä vanhempia erosta huolimatta.
Keskeisin kysymys eron jälkeen on, miten näissä olosuhteissa, joissa nyt elän, voin olla niin hyvä vanhempi kuin se on mahdollista. Energiaa ei kannata tuhlata ehyen perheen haikailuun, silloin voivat tämän hetken mahdollisuudet jäädä käyttämättä. Vaarana on myös katkeroituminen, etenkin jos erossa kaikki ei ole mennyt niin kuin itse olisi pitänyt parhaana. Katkeruudella on taipumus haitata niitä mahdollisuuksia, jotka on jäljellä.
Lasten selviämisestä helpottaa
Amerikkalaiset perheterapeutit Judith Wellenstein ja Sandra Blankeslee
tekivät laajan tutkimuksen avioeron vaikutuksesta lapseen. He tutkivat samoja lapsia 15 vuoden ajan. He löysivät tutkimuksessaan monia tekijöitä, jotka olivat selvästi yhteydessä lasten hyvinvointiin eron jälkeen ja erosta selviämiseen.
Vanhempien erosta selvinneet lapset säilyttivät erosta huolimatta tiiviin yhteyden molempiin vanhempiin. Vanhemmat olivat yhteistyössä lasta koskevissa asioissa. Esim lasten vanhempainiltoihin tai juhliin osallistuivat molemmat vanhemmat. Vanhemmat asettivat eron jälkeen lapsen tarpeet etusijalle ennen omia tarpeitaan. Erityisen herkkiä lapset ovat tilanteissa, joissa vanhemmilla on uusi kumppani ennemmin tai myöhemmin. Jos lapsi kokee uuden kumppanin ja tämän mahdollisten lasten vievän oman vanhemman ajan ja mielenkiinnon, lapsi kokee itsensä hylätyksi ja huonommaksi kuin kilpailijansa.
Uusperhetilanteissakin eronneen vanhemman on muistettava, että hän on ensimmäiseksi lapsensa isä tai äiti ja sitten vasta uuden kumppanin puoliso. Hän on sitoutunut lastensa vanhemmaksi ennen kuin uuteen puolisoonsa, siksi se sitoumus on hoidettava ensin.
Erosta selvinneiden lasten vanhemmat puuttuneet lapsen ja toisen vanhemman suunnitelmiin. Isän luona oltiin ehkä eritavalla kuin äidin luona, mutta kumpikin antoi tilan ja rauhan toistensa elämälle eikä kysellyt lapselta toisen perheen kuulumisia.
Tyttö hyötyi siitä, että isä ilmaisi arvostusta ja ihailua häntäkohtaan. Isän rohkaisu ja kannustus antoi tytölle itseluottamusta monessa tilanteessa.
Pojalle oli merkittävää se, että hän saa ihailla isäänsä. Poika samaistuu isäänsä, ja jos isä on ihailtava, tuntee poikakin saavansa siitä osan itselleen. Isän ja pojan yhteiset pitkät lomat vahvistivat pojan miehistä identiteettiä ja omanarvontuntoa..
Muualla asuvan vanhemman ja kouluikäisen lapsen tapaamisessa ei ollut ratkaisevaa, kuinka paljon aikaa vietettiin yhdessä. Olennaista oli lapsen ja vanhemman suhteen laatu. Kun lapsi koki olevansa arvostettu ja näki vanhemman odottavan häntä ja viihtyvän hänen seurassaan, se antoi riittävän tunteen siitä, että hänellä oli isä ja äiti, jotka välittävät hänestä erosta huolimatta. Alle kouluikäinen taas tarvitsee määrällisesti paljon yhteistä aikaa, jotta suhde poissaolevaan vanhempaan lujittuisi.
Arkivanhemmuus erosta huolimatta
Tiedän isiä, jotka soittavat erossa elävälle lapselleen joka ilta tiettyyn aikaan. Silloin kuulostellaan päivän tapahtumat ja sanotaan hyvää yötä. Joskus puhelu on lyhyt, joskus pidempi. Muistan äidin, joka soitti lapselleen joka aamu kello kahdeksan ennen koulubussin tuloa. Päivittäinen kontakti turvaa yhteyden säilymisen ja läsnäolon lapsen elämän tapahtumissa.
Lapsen oma kännykkä palvelee hyvin yhteyden välineenä niissäkin tapauksissa. Joissa vanhemmilla on huonot välit eikä puhelimessa tapahtuva tapaaminen suju ilman mielipahaa.
Joku on todennut, että hänestä tuli parempi vanhempi eron jälkeen. Nyt hän todella teki työtä suhteen ylläpitämiseksi lasten kanssa. Yhteiset viikonloput olivat yhteisiä. Joskushan perhe-elämän itsestäänselvyyteen totutaan niin, että yhdessäolon merkitys unohdetaan. Erään ruotsalaisen tutkimuksen mukaan 10-vuotiaitten isät käyttivät aikaa noin 3 minuuttia päivässä lastensa kanssa.
Tärkeintä lapselle ,eronneessa tai ehjässä perheessä elävälle, on tietoisuus, että vanhemmat rakastavat häntä. Jos vanhempi epäilee, kokeeko lapsi hänen rakastavan, sitä on hyvä kysyä. Lapselta voi kysyä vaikkapa, mistä sinä tiedät, että isä/äiti rakastaa sinusta, mistä tiedät,. että olet minulle tärkeä ja tykkään sinusta. Silloin vanhempi saa tietää, mikä on se rakkauden kieli, jota hänen lapsensa ymmärtää.
Pohditaan yhdessä
Syrjitylle apua
“Ylä-asteella olevaa lastamme syrjitään. Hän on tunnollinen ja menestyy koulussa. Kavereita hän ei saa. Hän on aivan yksin välitunnit ja tunnit. Ryhmätyöt hän tekee yksin. Kukaan ei puutu asiaan. Opettajat eivät voi olla näkemättä ja huomaamatta. Miksi kukaan ei auta? Eikö luokissa ole arjen ritareita, jotka nousevat puolustamaan kaikkein heikointa? Lapsemme ei anna lupaa puuttua asiaan”
Joskus myönteiset asiat aiheuttavat syrjimisen. menestyvä. Syrjitty ei tietenkään voi ymmärtää, että kiusaamisen taustalla voi olla kateus, vaan hän kuvittelee itsensä vialliseksi.
Syrjiminen ei lopu itsestään. Kiusaajat ovat tottuneet tilanteeseen eivätkä ehkä edes huomaa, että jotain on vialla. Kaverit ja opettaja voi tulkita, että yksin jäävä viihtyy yksinään, ellei hän itse kerro että hän haluaa tehdä ryhmätyöt muitten kanssa. Vanhemman on otettava yhteyttä opettajaan ja kyseltävä, onko koulussa huomattu lapsen olevan jatkuvasti yksin ja onko asialle tehtävissä jotain.
Olennaista on se missä sävyssä vanhemmat ottavat yhteyttä opettajaan. Hyökkäys synnyttää puolustuksen, joka ilmenee vastahyökkäyksenä. Avunpyyntö synnyttää yleensä halua tulla rinnalle, kuunnella ja auttaa siinä missä voi.
Vanhempina voimme kysellä omilta lapsiltamme, onko luokassa joku ilman kaveria ja syrjitäänkö ketä. Joskus lapset eivät edes tule ajatelleeksi, miltä jostain ulkopuolelle jäävästä tilanne voi tuntua. Kotikeskusteluilla voimme ilmaista aikuisen yhteisvastuuta, välittämistä ja huolenpitoa koko luokkayhteisöstä ja auttaa omaa lasta tekemään voitavansa inhimillisemmän elämän puolesta.
Kirjeessä mainittu lapsi on onniteltava siinä suhteessa, että hänellä on vanhemmat, joille voi puhua omasta hädästä. Pahasta olosta kertominen on kätketty pyyntö: “Tehkää jotain. En selviä yksin.”. Se on sitä, vaikka puhe lopetettaisiin vetoomukseen, että asiasta ei saa kertoa kenellekään.
Lasten seurustelut
”12-vuotiaamme on alkanut seurustelemaan. Nyt hänen pitäisi päästä elokuviin pojan kanssa. Seurusteluvillitys luokalla on ilmeisesti alkanut viime talvena, kun jotkut alkoivat pitää kotibileitä, joihin kutsuttiin tyttöjä ja poikia. Kehittyvätkö lapset nykyään aikaisemmin kuin ennen.”
Voit sanoa seurustelevalle lapsellesi ihan suoraan, että elokuviin ei mennä pojan kanssa. Perustele, että kahdentoista vuoden ikä ei ole vielä mikään seurusteluikä. Ensin pitää harjaantua ystävyyssuhteissa samaa sukupuolta olevien kanssa, sitten vasta on kypsyyttä seurustelemiseen. Ikärajathan ne on monessa muussakin kypsyyttä vaativassa asiassa.
Ala-asteikäinen elää kehityksessään vaihetta, jolloin eroottinen kiinnostus toista sukupuolta kohtaan ei ole herännyt, ellei eroottisesti ylivirikkeinen ympäristö ole sitä herättänyt. Lapsen luonnolliseen kehitykseen kuuluvat tässä iässä ystävyydet samaa sukupuolta olevien kesken. Niissä opitaan puhumaan ja kuuntelemaan, kertomaan salaisuuksia ja olemaan luotettava. Niissä petytään ja opitaan selviämään pettymyksistä, niissä riidellään ja sovitaan. Niissä voidaan oppia selvittämään erimielisyydet, loukkaamiset ja loukkaantumiset
Lapsuuden ystävyyssuhteet ovat hyvä ihmissuhdekoulu tulevia seurustelusuhteita varten. Varhain aloitetut seurustelut syrjäyttävät lapsen kypsymisen omassa tahdissaan. Kun kiinnostus toista sukupuolta kohtaan herää, monet muut asiat jäävät sivuun Lapsuus jää kesken.
Aikuisina voimme tarkistaa omaa osuuttamme lapsen seurusteluvillitykseen. Puhummeko lastemme sulhasista ja morsiamista, tuemmeko heidän kiiruhtamistaan nuorisokulttuurin käyttäytymismuotoihin pukeutumisessa, vapaa-ajan vietossa, television katselussa tai musiikin kuuntelussa?
Annetaan lasten olla lapsia. Nuoruutta ja aikuisuutta ehtii elämässä ihan tarpeeksi. Ja seurustellakin ehtii, vaikka ala-asteikäinen odottaisi vielä viisi vuotta.