Vastasyntyneen maailma (0–6 kk)


Elämänlangat / Kotimaa helmikuu 2003 

Jokainen lapsi syntyy keskosena, jos vastasyntyneen lapsen kehitysastetta verrataan muihin nisäkkäisiin. Ihmislapsi on poikkeuksellisen kauan riippuvainen vanhempien suojelevasta hoivasta ennen kuin hänen omat selviytymisen taitonsa ovat alkuunkaan kehittyneet. Joku on arvioinut, että lapsen pitäisi olla lähes nelivuotiaaksi äitinsä kohdussa ollakseen samalla viivalla kuin muut nisäkkäät. 

Kiinnittymisestä kiintymiseen 

Vastasyntyneen tehtävä on vain olla. Synnyttänyt äiti herkistyy ymmärtämään lapsen tarpeita ja vastaamaan niihin. Lapsi kiinnittyy häntä hoitavaan ihmiseen ja pyrkii ylläpitämään läheisyyttä ja yhteyttä häneen erityisesti uhan edessä. Yhteydenpitotapoja ovat itku, hymy, imeminen, ääntely, jokeltelu, seuraaminen, syliin pyrkiminen ja kiinni takertuminen. Kiinnittyminen on elinehto lapsen henkiinjäämiselle. 

Kun äiti vastaa vauvan tarpeisiin ja ylläpitää turvallista yhteyttä lapseensa, muuttuu kiinnittyminen kiintymykseksi. Turvallisessa kiintymyksessä luodaan perusta ihmisiin luottamiselle, oman arvon tunnolle  ja  myönteisille tunteille. Vastavuoroinen kiintymys on myöhemmin edellytys empatiakyvyn syntymiselle ja tottelemiselle. 

Jos isä on läsnä vastasyntyneen elämässä äidin rinnalla, syntyy lapsen kiinnittymis- ja kiintymyssuhde myös isään. Vauva voi ilmaista hoivantarvettaan yhtälailla isälleen kuin äidilleen. Kaikki mikä on koettu äidin ja vauvan suhteessa, on käytettävissä isäsuhteen rakennusaineena.  

Molempiin vanhempiin luottavaisesti kiintyneet lapset näyttävät kehittyvän muita suotuisammin, kun tarkkaillaan leikki-ikäisten sosiaalisia taitoja, pitkäjännitteisyyttä ja luovuutta. Vauvan ja äidin symbioottinen suhde vahvistaa lapsen tunnetaitoja ja persoonallisuutta, kiintymyssuhde isään taas lapsen sosiaalisia taitoja. 

Nälkäinen lapsi 

Vauva tulee tietoiseksi itsestään oman ruumiinsa tuntemusten kautta. Nälkä on lapsen ensimmäisiä tuntemuksia. Se on tarve, joka vaatii täyttämistä. Ruokkimisprosessi kokonaisuudessaan on moniulotteinen tapahtuma. Kyseessä on lapsen ensimmäinen ongelmanratkaisemistilanne. 

Lapsi ilmaisee ongelmansa eli näläntunteensa itkulla. Häneen tarpeeseensa vastataan ja lapsi tekee oman osuutensa eli alkaa imemisen. Lapsessa vahvistuu alkeellinen tietoisuus, että ongelmat ovat ratkaistavissa. Ongelmien ratkaisu vaatii toimintaa. 

Voimme vain kuvitella, mitä lapsessa tapahtuu, jos hänen itkuunsa ei vastata. Itkuunsa nukahtava lapsi luovuttaa. Jotkut lapset saavat jo pienestä perinnöksi toimintakyvyttömyyden ongelmien edessä. Se voi näkyä aikuisena tunteena: ”Älkää tuoko minulle ongelmia. Niihin ei ole ratkaisuja.” 

Jotkut raivokkaaseen itkuunsa nukahtaneet lapset taas myöhemmin oirehtivat raivonpuuskilla pieniinkin ärsykkeisiin. Kun raivo pelasti hänet lapsena, hän uskoo niin tapahtuvan edelleenkin. 

Jos taas vauvaa syötetään liian usein, lapsi ei ehdi tuntea omia tunteita, hän ei pääse kosketuksen oman näläntarpeensa kanssa. Aktiivisuuden sijasta lapsessa alkaa vahvistua passiivisuuden taipumus. 

Elämä vauvan kanssa vaatii herkistymistä lapsen viestien kuulemiselle. Jos haluamme, että lapsi kunnioittaa auktoriteetteja, on auktoriteettien kunnioitettava ensin lapsen tarpeita. Tässä maaperässä kasvaa molemminpuolinen kunnioitus. 

Kivun viestit 

Lapsen ensimmäisiin minä-tuntemuksiin liittyvät myös kivut. Lapsi ei osaa ajatella, että minulla on kipua. Kokonaisvaltaisena olentona hän liittää epämukavan ja pahan olon itseensä. ”Minussa on vika, minä olen paha.” 

Eri syistä kipuja kärsivät vauvat tarvitsevat erityisen paljon hellyyttä, läheisyyttä ja hoivaa, jotta he saisivat vastapainoa kivun värittämälle minäkäsitykselle. Vanhempien hellimisen ja hoivan viesti lapselle on: ”Sinä olet OK. Rakastamme sinua. Teemme kaikkemme, että sinulla olisi helpompi olla. Kipusi on meidän yhteinen vihollinen”. 

Pohditaan yhdessä-palsta 

Odotusajan kriisit 

”Elin hyvin voimakkaan oman kriisin lapsen odotuksen aikoihin. En jaksanut iloita lapsesta eikä jaksanut lapsen isäkään. Tiesin kyllä, että se ei ole lapselle hyväksi. Nyt kun katselen puolivuotiasta vauvaamme, en ymmärrä kuinka en voinut hänestä jo odotusaikana iloita. Kadun. Tunnen syyllisyyttä” 

Kuvauksestasi näkyy, että tänä päivänä olet kiintynyt vauvaasi ja iloitset hänestä. Lapsesi on saanut syntymän jälkeen vakuuttua siitä, että hän on tervetullut. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Sinun ilosi on synnyttänyt ja vahvistanut vauvassa tunnetta, että häntä rakastetaan. 

Lapsesi on saanut kokea iloisen yllätyksen. Hän on ehkä synnyttyään varovasti kuulostellut, saako hän tulla, onko hänelle tilaa. hyväksytäänkö hänet. Hän on kuullut äidin ja isän ylpeät äänet ja hellän puheen. Hän on saanut tarvitsemaansa hoivaa. Katsekontaktin synnyttyä hän on saanut katsella rakastavia kasvoja. Puoleen ikävuoteen mennessä hän jo luottaa, että hänellä on paikka isän ja äidin elämässä. 

Elämässä on paljon korjaavaa voimaa, jolla jonkun kehitysvaiheen hauraus vahvistuu kuin itsestään jossain seuraavassa vaiheessa.. 

Kaksi pientä vihjettä. Kerro murheesi Jumalalle, lapsesi Luojalle. Pyydä häntä korjaamaan se, mikä on jäänyt kesken. Saat luottaa Jumalan mahdollisuuksiin siinä missä me emme voi asioita enää muuttaa. 

Kun lapsesi on aikuinen ja arvelet, että hänelle on hyötyä oman itsensä tuntemisessa tietää lapsuudestaan, voit kertoa hänelle, millaisissa olosuhteissa häntä odotettiin. Aivan samoin kuin koliikkilapselle tai paljon sairastaneelle lapselle on hyvä kertoa hänen kivuistaan. Tieto voi auttaa aikuistuvaa nuorta ymmärtämään omia tuntemuksiaan.