Arkivanhemmuus kunniaan

– Kun siellä ei ole ketään, vastasi eräs nuori kyseltyäni, miksi hän on niin vähän kotona. Oikeastaan hämmästyin, että tuo pystytukka, monin lävistyksin koristeltu nuori kaipasi ihmisiä kotiinsa. Vasta se olisi tehnyt rakennuksesta kodin, jossa voi viihtyä. Lapsi tarvitsee tunteen, että hänestä välitetään. Mistäkö lapsi tietää, että hänestä välitetään? Mistä lapsi tietää, että hän on meille tärkeä? Sitä voimme kysyä häneltä itseltään. Saamme yllättäviä vastauksia. Kuunnellaan niitä tarkasti. Kiinnostuessamme lapsen arjesta, koulusta, kavereista tai harrastuksista, osoitamme että hän on meille tärkeä. 

Lasten harrastuksissa näkyy yllättävän vähän aikuisia. Ajankäyttömme kertoo itsellemme ja lapsillemme, mikä meidän elämässämme on tärkeää, sillä tärkeille asioille löytyy aina aikaa. Kun lapset ovat lentäneet pesästä, meille jää kyllä aikaa kaappien järjestämiselle ja omille harrastuksille.

Kuka muu opettaisi lapselle elämän taitoja elleivät omat vanhemmat. Kuka neuvoisi, että käytetyt tavarat pannaan paikoilleen, kuka opettaisi antamista ja kiittämistä, kuka ohjaisi ajoissa olemiseen ja vuoron antamiseen toiselle. Kuka opettaisi rahan käyttöä tai tavaroitten järjestystä,  sängyn petaamista tai sukkien vaihtamista. Kun jokainen huolehtii omien lastensa evästämisen arkielämässä selviytyviksi, kaikki lapset tulevat huolehdittua  ja uusavuttomat loppuvat alkuunsa.

 Vanhemman tehtävä sisältää myös tylsiä ja epämiellyttäviä puolia. Emme voi olla aina vain kivoja yes isiä ja äitejä. Kuka muu opettaisi, että likaiset sukat on pantava pyykkikoriin ellei nalkuttava isä tai äiti, kun he jaksavat  muistuttaa väärään paikkaan jätetyistä sukista. Kuka muu huolehtisi, että nuoriso viettää iltaansa juuri siinä paikassa, mihin he sanoivat menevänsä tai että lapset ovat yötä siellä, missä lupasivat olla, elleivät omat vanhemmat, kuka  tarkistaisi kotiintuloajan  tai kotiintulokunnon, ellei omat vanhemmat.

Oikeastaan on kysymys välittämisestä. Vanhemmat viestittävät lapselleen, ettei ole yhdentekevää, miten he elävät ja mitä lapsuudessaan oppivat. Vanhemman tehtävä on opettaa lapsi järjestykseen ja sääntöihin. omassa elinympäristössä, sitten hänellä on mahdollisuus järjestäytyneeseen elämään myös kodin ulkopuolella.

Vanhempana oleminen ei ole ylivoimainen tehtävä edes nykyaikana. Mutta tehtävä se on eikä se hoidu siinä sivussa. Ilman vanhempien läsnäoloa, huolenpitoa ja välittämistä lapset selviävät huonosti. Tämän päivän lasten vaarana on se, että he ajautuvat vanhempien vaikutuspiirin ulottumattomiin jo kohta kouluiässä. He itsenäistyvät kodista liian varhain. Kaverit ja harrastukset imaisevat heidät niin että kotielämä jaa siivuseikaksi. Silloin lapset ja vanhemmat etääntyvät . Vanhemmat menettävät otteensa lapsiin iässä, jossa lapset vielä tarvitsisivat ohjausta.

Oravanpyörä voidaan kuitenkin pysäyttää. Tahdoimmepa tai emme, olemme lapsemme ainoita vanhempia ja me piirrämme olemassaolollamme lähtemättömän jäljen lapsemme elämään. Vanhempien tehtävä on olla vanhempia. Kukaan muu ei voi korvata sitä paikkaa lastemme elämässä.

Vanhempana oleminen on parhaimmillaan tavallista arkivanhemmuutta, johon jokaisella vanhemmalla on olemassa kyvyt.