Sitä emme lapsiltamme salaa

Kädenojennus syksy 2004  

Ihmisellä on kolme kotia, äidin kohtu, maa ja taivas. Ensimmäisessä häntä kasvatetaan toista varten ja toisessa kolmatta varten. Onnellinen se joka tuo maailmaan kauniskasvuisen ruumiin, mutta tuhat kertaa onnellisempi on se, joka vie taivaaseen  sorean sielun. (Comenius) 

Lapsissa meille vanhemmille Jumala on antanut uskomattoman arvokkaan luottamustehtävän. ”…opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” Matt 28:26 ja ”… kerromme tuleville polville Herran voimasta, Herran teoista  ja ihmeistä, joita hän on tehnyt.” Ps 78:3. sisältävät velvoittavan tehtävän annon 

Jumalan silmissä lasten kasvattaminen sekä maata että taivasta varten on pyhä taivaallinen kutsumus . Paavalikin priorisoi perheen hoitamisen edelle muita palvelutehtäviä.1 Tim 3:5. Jumala arvostaa sitä, että elämme perheemme kanssa, vaikka yleinen mielipide ei sitä arvostakaan. Suurimpia maanpäällisiä iloja koemme, kun näemme lastemme vaeltavan Jumalan totuudessa ja suurimpia suruja elämme silloin kun näemme heidän loitontuneen Jumalasta tai hyljänneen Jumalan tiet. 

Tutkimukset kertovat surullisia uutisia tämän nuorison henkilökohtaisen uskon vähenemisestä. Vuonna 1992 tehdyssä tutkimuksessa 10% alle 25 vuotiaista kertoi elävänsä aktiivista uskonelämää. Kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 2000 vain 2 % kertoi uskovansa. Mihin ovat kadonneet kodit, joissa eletään uskoa yhdessä lasten kanssa. Tutkittu tosiasia on myös se, että suurimmalla osalla aktiivisia seurakuntalaisia tulee kodista, josta on saatu hengellisen elämän eväitä. Mm Johanna Räsäsen tutkimuksessa ilmeni, että tämän päivän kirkossa kävijät ovat käyneet kirkossa myös lapsena. Ketä ovat kirkossa kävijät kahdenkymmenen vuoden kuluttua? 

Lapsi uskoo 

Alle kouluikäinen ja ensimmäisiä vuosia koulua käyvä lapsi elää yhteistä uskonelämää vanhempien kanssa. Jos vanhemmat uskovat, lapsikin uskoo.  Joku muu lapselle tärkeä aikuinen voi olla hänen uskonsa tuki. Toisen luokan opettaja kertoi lapsille, että kaikki ihmiset eivät usko Jumalaan ja Jeesukseen. ”Minä ainakin uskon” huokasi spontaanisti eräs luokan äänekkäistä pojista. Hänen kotijoukoissaan ei ilmeisesti ollut ketään uskovaa, mutta lapsi eli yhteistä uskonelämää opettajan kanssa. 

Kymmenen ikävuoden jälkeen lapsi alkaa kyseenalaistaa aikaisemmin oppimiaan asioita. Samalla hän saattaa vakavasti miettiä onko Jumala totta, vai onko usko vain lapsuuteen kuulunut tarina, niin kuin joulupukkikin. Nyt lapsi tarvitsee vahvasti ravintoa uskonelämälleen. Hän tarvitsee ympärilleen ihmisiä, jotka elävät uskonelämää. Hän tarvitsee historiaan ja raamattuun ankkuroitunutta opetusta, jotta hän myös tiedon tasolla vähitellen hahmottaisi, mistä uskossa on kysymys. Näin lapsenusko voi vahvistua omakohtaiseksi uskoksi. 

Kirjoittaessani lapsen uskonelämää käsittelevää kirjaa  Luottamustehtävä, kysyin seitsenvuotiaaltamme, miksi hän uskoo Jumalaan. ”Tietysti siksi kun sinä ja isäkin uskotte” Esitin samalla saman kysymyksen 13-vuotiaalle ”No uskotko sinäkin siksi kun äiti ja isä uskovat?” ”No on siinä muutakin” Isän ja äidin usko ei enää riittänyt. 

Lapset mukaan 

Jos vanhemmat saavat hoitoa uskonelämälleen seurakunnasta, on luonnollista, että he vievät lapsensa mukaan seurakunnan kokoontumisiin. Missä meillä on tilaisuudet, joihin mahtuvat vanhemmat ja lapset? Emme voi odottaa että 2-vuotias istuisi rauhallisena penkissä tunnin tai kaksi. Siunatut ovat kuitenkin jokaisen vanhemman askeleet, joita otetaan, kun kuljetaan lapsen perässä tai kun mennään hänen kanssaan hetkeksi eteiseen rauhoittumaan. Iloitaan jokaisesta tällaisesta vanhemmasta ja ilmaistaan se heille. Siunataan heitä. 

Kun lapsi oppii varhain kirkkotien, pitää hän itsestäänselvyytenä, että perhe käy seurakunnassa. Joillekin lapsiperheille on luontevampaa käydä lastensa kanssa kodeissa kokoontuvissa ryhmissä. Niissä lapsilla on enemmän tilaa olla lapsia. Kotiryhmien lapsista voi kasvaa toisilleen tärkeitä ystäviä. He oppivat keksimään yhteistä tekemistä aikuisten keskustelujen aikana isompinakin.  

Kouluikäisille lapsille on tärkeää nähdä, että on muitakin perheitä, jotka uskovat. Lapsi saattaa olla luokassaan tai kaveripiirissään yksin. Silloin vanhempien on huolehdittava, että lapsella on jossain samalla tavalla uskovia kavereita. Arvostan vanhempia, jotka kulkevat kymmenien kilometrien päähän saadakseen perheenä kokea seurakuntayhteyttä muitten lapsiperheitten kanssa. 

Kouluikäisen tarpeet 

Vähitellen kouluiässä lapselle on hyvä tulla joitain omia juttuja seurakunnassa. Pyhäkoulu, joku kerho, kuoro tai leirit johdattelevat lapsen juurtumaan seurakuntaan myös omakohtaisesti. Harva lapsi huolehtii alakouluiässä säännöllisestä osallistumisesta menoihinsa. Siksi vanhempien on oltava aktiivisia ja tuettava lapsen säännöllistä osallistumista. 

Lapset tulevat  seurakuntaan, jos heillä siellä on mielekästä tekemistä. Voimme valjastaa  melkein minkä tahansa trendikkään harrastuksen palvelemaan lasten seurakuntayhteyden lujittumista ja uskossa kasvamista. Minkään seurakunnan omat työntekijäresurssit eivät riitä  vastaamaan lapsi- ja varhaisnuorisotyön haasteisiin. Vanhempia tarvitaan lasten ryhmien ohjaajiksi samalla tavalla kuin urheiluseuroissakin. Kunpa uskovat heräsivät samanlaiseen aktiivisuuteen ja vaivannäköön lastensa hengellisten harrastusten parissa kuin jalkapalloilevien tai jääkiekkoa pelaavien lasten isät.  

Parasta mitä perheellemme on kymmenen vuoden aikana tapahtunut on King`s Kids työn rantautuminen seurakuntaamme Vaasassa. Kaikki viisi lastamme ovat saaneet sen työn puitteissa mielekästä tekemistä, kavereita ja uskossa kasvamisen mahdollisuuden. Tanssiryhmä, sähly ja retkeily ovat olleet heille tärkeitä toiminnan muotoja. Työssä ovat mukana vanhemmat. Kerran kuukaudessa pidetään staffi, joka on avoin kaikille. Viimeksikin meitä istui kolmattakymmentä päiväkerhosalin pöydän ympärillä.  Ahtaaksi alkoi käydä. 

Kuka huolehtisi lasten hengellisistä tarpeista elleivät omat vanhemmat? Lapsuus on lyhyt vaihe perheen elämässä. Silloin on priorisoitava elämä heidän tarpeittensa mukaan. Luovuutta ja räätälöityjä ratkaisuja on jaksettava etsiä, sillä kukaan muu ei tee sitä meidän vanhempien puolesta.  

Voisiko jossain, vaikkapa tässä lehdessä olla forum, jossa vanhemmat ja seurakunnan työntekijät saattaisivat kertoa kokeilluista ja hyväksi havaituista lasten hengellisen elämän tukemisen muodoista. 

Murrosikä 

Murrosikään tultaessa koti on antanut lapselle hengellisen elämän eväät. Hän valitsee itse haluaako kulkea vanhempien kanssa samaa tietä. Useimmiten nuori etsii itselleen omat seurakunnan kokoontumiset. Omiin vanhempiin on saatava luonnollisesti hajurakoa. Vanhemman tehtäväksi jää  nuoren valintojen kunnioittaminen, kuljetuspalvelu ja rahan antaminen, jotta nuori voisi osallistua nuoren seurakunnan tapahtumiin. 

Joskus nuori valitsee murrosiässä oman tiensä. Tuhlaajapojan isäkin antoi luvan lähteä. Esirukoukset seuraavat kuitenkin omille teille lähtenyttä lasta. Ja vanhempien rakkaus ja tieto kodin avoimesta ovesta. Eniten tässä maailmassa rukoilevat tuhlaajalapsien isät ja äidit. Suurin osa omille teille lähteneistä palaa ennen pitkää takaisin kotiin. Uskollinen Isä etsii, odottaa ja rakastaa. 

Saara Kinnunen on sosiaalipsykologi, joka toimii perheneuvojana Vaasan Perheasiain neuvottelukeskuksessa. Hän on kirjoittanut useita kasvatusta käsitteleviä kirjoja.