Juominen uuvuttaa

Olet jo aika päiviä ohittanut tason, jossa ajatellaan, että kaikilla on ongelmia tai että vaikeuksista voi aina oppia. Olet silmäkkäin jaksamisen kysymysten kanssa. Ajatuksesi ovat toivomisesta ja pettymisestä ja yrittämisestä uupuneet. Elämisen ilo on kadonnut ja pelkäät, milloin joku kohta sinussa sairastuu.

Olet pyrkinyt keskustelemaan miehesi kanssa. Olet lukenut kirjoja ja tarjonnut hänellekin niitä. Olet ollut halukas lähtemään hoitoon hänen kanssaan. Hän on ehkä suostunut, käynyt ja lopettanut. Tai hän ei ole lähtenyt kertaakaan. Ehkä hän sanoi, että hänellä ei ole ongelmaa.

Nyt olet itse lähtenyt liikkeelle ja kysyt, kuinka kauan pitää sietää. Useat alkoholiongelmaisten perheenjäsenet pyrkivät salaamaan tilanteen liian kauan. Sinä olet sen vaiheen ohittanut. Sinä voit joka tapauksessa hakea apua ja tukea ratkaisun tekemiseen. Olet ehkä joskus asettanut itsellesi määräaikoja, mutta ne ovat menneet ohi. Entä nyt?

Odotat ehkä, että joku ulkopuolinen sanoisi sinulle “Nyt riittää, olet odottanut ja yrittänyt tarpeeksi”. Tai ehkä ystäväsi ja sukulaisesi ovat sanoneet, mutta odotat lausuntoa joltain ammatti-ihmiseltä.  Elämä olisikin yksinkertaista, jos toiselle voisi antaa valmiin reseptin. Ulkopuolinen ei koskaan tiedä, millaisiin ratkaisuihin neuvon kysyjä on sisimmässään valmis. Joskus ihmiset moittivat itseään jälkeenpäin, miksi en tehnyt näitä ratkaisuja jo aikaisemmin. Aika ei ollut silloin vielä kypsä. Hätiköityjä ratkaisuja ihmisellä on taipumus katua ja jossitella jälkeenpäin.

Sinun itse on otettava vastuu oman elämäsi ratkaisuista siinä aikataulussa kun kykenet. Sinun on itse asetettava kestämisesi ja tahtomisesi rajat. Puolisollasi on päävastuu omasta elämästään. Sinä  voit tukea häntä, mutta sinun mahdollisuutesi ovat rajalliset

Joidenkin alkoholiongelmaisten kohdalla puolison kotoa poislähtö tai avioerohakemus on merkinnyt käänteentekevää pysäytystä ja hoitoon hakeutumista. Perheen menettämisen on tullut todelliseksi ja se on ollut liian suuri uhka. Toisten kohdalla muutos on ollut pysyvä, toisilla se on ollut tilapäinen. Todennäköisyyttä on mahdoton ennustaa.

Mikäli teet muutokseen tähtääviä ratkaisuja elämässäsi, kerro ne selvästi etukäteen miehellesi. Kerro, mistä lähdet hakemaan apua, mitä toimenpiteitä aiot tehdä eron toteuttamiseksi. Hän saattaa nähdä elämänsä uudessa valossa tai hän jatkaa entiseen malliin. Sinun selkeytesi kuitenkin paranee oli jatko mikä tahansa.