Kiusaamiseen aina puututtava
Elämänlangat / Kotimaa syyskuu 2000
Kiusaaminen tuskin maailmasta loppuu koskaan, mutta jokainen yksittäinen kiusaaminen voidaan saada loppumaan, kun siihen puututaan vakavasti. Kiusattu lapsi ei selviä yksin, vaan hän tarvitsee aikuisten päättäväisen avun päästäkseen jaloilleen. Kiusaajistakin löytyy vain harvoin oma-aloitteista voimaa kiusaamisen lopettamiseksi ja uhrinsa auttamiseksi. Kiusaaminen on vähentynyt, mutta siihen on tullut julmempia fyysisiä piirteitä. Kiusatuksi tulemisen lapset kokevat ehkä entistä rankempana, koska he tietävät, että ketään ei saisi kiusata ja kuitenkin jostain syystä heitä kiusataan.
Henkinen kiusaaminen; ulkopuolelle jättäminen, nimittely, haukkumiskuorot, perheenjäsenten mollaaminen, naureskelu tai kuiskuttelu ovat haavoittavia kiusaamisen muotoja. Ne saattavat jäädä aikuisilta huomaamatta. Niistä ei kerrota, koska kiusattu pelkää olevansa kantelija. Henkinen kiusaaminen on monesti niin nöyryyttävää, että siitä ei haluta puhua ääneen. Potkimisesta, hakkaamisesta, tavaroitten piilottelusta tai vaatteitten repimisestä on helpompi kertoa. Siihen aikuisetkin reagoivat nopeammin.
Kiusaaminen koulussa
Kiusaaminen on yleisintä koulun aikana ja koulun alueella. Koulun tai luokan koolla ei näytä olevan yhteyttä kiusaamisen yleisyyteen. Ratkaisevaa näyttää olevan koulun ilmapiiri. Välituntivalvonta ja välitunnilla tapahtuva ohjattu toiminta vähentää kiusaamista.
Koulu on avainasemassa myös kiusaamistapausten selvittelyssä. Monilla kouluilla on kehitetty oma kiusaamisten selvittelymalli. Vaasalaisessa 500 ala-asteen oppilaan Keskuskoulussa opettaja Marita Heikkinen on kehittänyt ruotsalaisten kokeilujen innoittamana KIUSA-mallin, jota on menestyksellisesti toteutettu kolmen vuoden ajan.
Koulussa on Kiusa-ryhmä, johon kuuluu kaksi tukioppilasta jokaiselta kuudennelta luokalta, rehtori, erityisopettaja, terveydenhoitaja ja yksi opettaja, joka on vastuussa kiusaryhmän toiminnasta. Hänelle on annettu tuntikehyksestä yksi viikkotunti tätä toimintaa varten.
Oppilasedustajat valitsee oma luokanvalvoja. He esittäytyvät syksyllä koko koululle: “Jos joku kiusaa sua, tuu mulle juttelemaan”, on heidän viestinsä . Tukioppilaitten tehtävänä on pitää silmät auki välitunnilla. He havaitsevat yksinäiset oppilaat. Tukioppilaat voivat lähestyä syrjään jääneitä, tervehtiä, jutella, istua viereen, pyytää joskus leikkiin. Näin he vahvistavat yksinäisen itseluottamusta. Jos tukioppilas näkee jotakin kiusattavan, hän saa mennä väliin, mutta siihen ei ole velvollisuutta. Sen sijaan hänen velvollisuutensa on informoida tapahtuneesta lähimpää aikuista.
Kiusaamisen selvittäminen
-Kiusa-malli on auttanut selkeään , strukturoituun tapausten käsittelyyn. Koulumme oppilaat tietävät, mitä tulee tapahtumaan, kun kiusaamista aletaan selvittämään., opettaja Marita Heikkilä kertoo.
Kiusaryhmästä vastaava opettaja kerää tietoa tapahtuneesta luokanvalvojalta ja tukioppilaita. Usein tapauksen ilmoittajana on lapsen vanhemmat, jolloin heillä on myös paljon tarvittavaa tietoa. Tosiasiat kirjataan vihkoon. Tästä epävirallisesta asiakirjasta on apua myöhemminkin.
Kiusatun ja kiusaajien kanssa keskustellaan erikseen.. Kiusatulle luvataan, että hänen puhumistaan asioista ei kiusaajille kerrota. Kiusaajalle sanotaan: “Meille on Kiusa-ryhmässä tullut selväksi, että sinä olet ollut mukana kiusaamisessa. Kertoisitko itse mitä olet tehnyt. Nyt on tärkeää, että olet ehdottoman rehellinen, sillä me tiedämme jo paljon tästä asiasta. Epärehellisyys pahentaa tätä juttua.”
Kiusaajalta ei kysytä, miksi hän kiusaa. Miksi-kysymykseen saadaan aina harhaanjohtavia vastauksia. “Kun se katsoi sillä tavalla, / kun se ärsytti/ kun se on niin tyhmä”
Kiusaajan kuulemisen jälkeen vaaditaan, että kiusaaminen loppuu heti. Kiusaajalta kysytään, mitä hän voi tehdä asialle. Lapset kyllä keksivät monia sopivia ehdotuksia. Ratkaisuksi ei kuitenkaan hyväksytä sitä, että kiusaaja lupaa pyytää anteeksi. Usein anteeksipyyntö on ohimennen huudettu “Sorry”, joka ei tee mitenkään kiusatun oloa turvallisemmaksi.
-Haluamme että lapsi tekee anteeksi eikä vain sano anteeksi. Pyydämme häneltä konkreettisia ehdotuksia, miten hän voisi näyttää olevansa pahoillaan ja miten hän voisi osoittaa, että hän on muuttunut eikä enää kiusaa.. On tärkeää, että aikuinen ei anna ideoita, vaan että ne tulevat lapselta itseltään. Kiusaajalle annetaan yksi vuorokausi aikaa kertoa vanhemmille siitä, että hän on kiusannut koulussa.
-Miksi minä pelkäisin lapsen kotiin soittoa ja stressaisin sillä itseäni, kertokoon lapsi itse. Kiusaaja saa kantaa tälläkin tavalla vastuuta omasta teostaan. Seuraavana iltapäivänä soitan kotiin ja kysyn, onko oppilas kertonut, mitä koulussa on tapahtunut. Yleensä keskustelut vanhempien kanssa ovat olleet rakentavia.
Viikon perästä on uusi tapaaminen kiusatun kanssa ja erikseen jokaisen kiusaajan kanssa. Silloin kuulostellaan onko kiusaaminen loppunut ja mitä kiusatut ovat tehneet tilanteen parantamiseksi. Kiusaajista ei tarvitse tulla kiusatun ystäviä, mutta heidän on käyttäydyttävä niin ettei heitä tarvitse enää pelätä.
Sekä kiusattu että kiusaajat tarvitsevat seurantaa ja tukea vielä pitkän aikaa. Siinä tarvitaan sekä omaa opettajaa että vanhempia. Marita Heikkilä kertoo kyselevänsä ohimennen vielä kuukausien perästä kiusatulta ja kiusaajilta, miten menee. Näin osapuolet tietävät, että asia on ollut vakava ja kiusattu kokee olonsa turvalliseksi. Häntä ei ole jätetty yksin selviämään.
Joskus kiusatun pääsemisessä jaloilleen voi olla apua luokan avainkaverista eli lapsesta joka on suosittu ryhmässä. Hänelle annetaan salaiseksi luottamustehtäväksi huomioida kiusattua, pyytää häntä mukaan porukoihin, puhua hänelle ja kohdella häntä reilusti. Näin kiusattu saa itseluottamusta ja uskaltaa vähitellen uskoa, että hän on hyväksytty.
Vuosittain viidensadan oppilaan koulussa on noin yksitoista käsittelyä ja seurantaa vaativaa kiusaamistapausta. Saman oppilaan kiusaaminen ei yleensä toistu ja useimmiten kiusaajana on eri oppilaat.
Pohditaan yhdessä
“Lapseni kiusaa. Tuntuu kurjalta ilmaista se ääneen, mutta voimmeko me vanhemmat tehdä mitä, että hän pääsisi tavastaan?”
Milloin lapsenne ei kiusaannut? Mitä hänen elämässään oli silloin erilaista? Mitä perheen elämässä oli toisin? Onko koulussa, luokassa, tovereissa tai opettajassa tapahtunut muutoksia? Tästä pohdinnasta voidaan löytää ratkaisuja lapsen auttamiseksi.
Olipa kiusaamisen tausta mikä tahansa, lapselle on tehtävä selväksi, että vanhemmat eivät hyväksy kiusaamista ja tulevat puuttumaan joka kerta kun kuulevat sellaisesta. Lasta on ohjattava oikeanlaiseen kaveruuteen. Häntä autetaan löytämään rakentavia keinoja olla yhdessä toisten kanssa. Vanhemmat voivat aktiivisemmin osallistua lapsen harrastuksiin ja kutsua kavereita jonkin yhteisen tekemisen pariin.
Lapsen kanssa suunnitellaan, mitä seuraa, ellei kiusaaminen lopu tai alkaa uudelleen. Sääntöjen rikkomisesta sovitaan etukäteen asianmukainen rangaistus. Lapset ovat hyviä keksimään itse seuraamuksia. Tehokkain rangaistus on etuoikeuden menetys.
Kiusaaja tarvitsee huolenpitoa ja huomiota muillakin elämän alueilla. Vanhempi voi omistautua muutaman viikon tai kuukauden ajaksi lapselleen. Hän kuulostelee, mitä yhteistä lapsi haluaisi tehdä vanhemman kanssa. Nyt on ehkä aika toteuttaa yhteinen retki tai matka, pelata niitä pelejä, joita lapsi on kauan toivonut, jutella, saunoa, uida, juosta, käydä elokuvissa, kirjastossa, kirkossa, jalkapallomatsissa tai vanhojen autojen museossa. Kun lapsi tuntee olevansa tärkeä vanhemmilleen, hänen sisällään oleva paha olo sulaa. Vanhempien välittämisen kokemisen synnyttää hänessä myönteisiä tunteita eikä hänen enää tarvitse kiusata.
Te olette jo hyvässä alussa, kun mietitte, mitä voisitte lapsenne hyväksi tehdä..